Pääministeri Marin vetoaa: Auttakaa ukrainalaisia jouluna

”Tällaista joulua ei kukaan toivonut tai halunnut”, Marin sanoo.

Pääministeri Sanna Marin (sd) tiedotustilaisuudessa 7. joulukuuta.

23.12.2022 11:12

Pääministeri Sanna Marin (sd) vetoaa suomalaisiin, että he auttaisivat Venäjän hyökkäyssodan alla kärsiviä ukrainalaisia.

”Näin joulun alla ukrainalaisten hätä tuntuu erityisen voimakkaasti meidän jokaisen sydänalassamme. Tällaista joulua ei kukaan toivonut tai halunnut”, Marin toteaa pääministerin joulutervehdyksessä.

”Monella on pyhien aikaan mielessä ukrainalaisten auttaminen ja tuen osoittaminen. Jokainen meistä voi tarjota apua itselleen sopivalla tavalla, esimerkiksi antamalla omaa aikaansa ukrainalaisten auttamiseksi tai tekemällä lahjoituksen avustusjärjestölle.”

Marin toteaa tervehdyksessään myös, että Suomessakin maksetaan hyökkäyssodan hintaa, kun niin energia, lämpö kuin ruokakin on kallistunut.

”Meitä on viimeisten vuosien aikana koeteltu, mutta suomalaiset ovat sitkeää tekoa”, Marin vakuuttaa.

Marin toivottaa tervehdyksessä rauhallista joulua ja toivoo, että ihmiset voivat jouluun liittyvistä odotuksista huolimatta olla armollisia itselleen.

”Kaikkea ei tarvitse saada vuoden loppua kohden valmiiksi, ja joulu saapuu vaikka hieman keskeneräisenäkin. Meitä koetellut aika on ollut monella tapaa haastava, ja siksi jouluun kuuluva armollisuuden viesti tuntuu nyt entistäkin tärkeämmältä.”

Pääministerin joulutervehdys on melko uusi perinne, sillä joulutervehdyksiä on alettu lähettää vasta vuonna 2020. Viikon päästä on luvassa toinenkin pääministeritason viesti, kun jo vanhaksi perinteeksi muodostunut pääministerin uudenvuoden tervehdys julkaistaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat