Presidentti Niinistön puhe ja tuore raportti osoittavat, että luonto on muuttumassa ”kovaksi” politiikan aiheeksi

Luonnon kantokyky nousi listan kärkeen, kun Sitra luetteli tämän vuoden megatrendejä. Samaa ajattelua sisälsi myös Niinistön uudenvuodenpuhe, kirjoittaa HS:n politiikan toimittaja Petja Pelli analyysissaan.

Maanviljelijä Hannu Kauhanen tutki ohrapeltoaan Kiuruvedellä heinäkuussa 2021. Kesien 2020 ja 2021 sadot jäivät Suomessa huolestuttavan pieniksi kuivuuden vuoksi, mutta tänä vuonna palattiin normaalimmalle tasolle.

2.1. 18:04 | Päivitetty 5.1. 13:42

Politiikkaa on totuttu jakamaan koviin ja pehmeisiin aiheisiin.

Koviksi mielletään talous ja turvallisuus. Niistä kysytään ensimmäisinä vaalipaneeleissa, ja niiden ajatellaan asettavan reunaehdot muille, pehmeämmille toiveille, kuten luonnonsuojelulle.

Kärjistäen sanottuna ympäristö on Suomessakin kuulunut kategoriaan ”muu kiva”. Sen varjeluun on voitu osoittaa määrärahoja sen jälkeen, kun elintärkeämmistä asioista on huolehdittu.

Prioriteetit näkyvät rahankäytössä. Nykyinen hallitus lähes kaksinkertaisti luonnonsuojelun määrärahat. Silti koko ympäristöhallinnon budjetti on yhä niin pieni, että se ei valtiovarainministeriön verkkosivujen budjettigrafiikassa tule näkyviin ennen kuin hoksaa klikata kohtaa ”tarkastele pienempiä kokonaisuuksia”.

Esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriön budjetti on ympäristöhallintoon verrattuna noin seitsenkertainen. Toki ympäristötoimia tehdään kaikilla hallinnonaloilla, mutta mittakaavaa tämä antaa.

Ajatus ympäristöpolitiikasta jonakin toissijaisena ja ”pehmeänä” vaikuttaa kuitenkin olevan muuttumassa. Ympäristö nousee politiikan osa-alueiden kovuusrankingissa talouden rinnalle.

Muutos näkyy ympäristöajattelun laajenemisena.

Luonnosta puhutaan yhä useammin pohjavirtana, joka määrittää kaikkea inhimillistä toimintaa. Se ei olekaan enää vain oma pieni siivunsa politiikan piirakassa. Tästä on Suomessa kaksi tuoretta esimerkkiä.

Ensimmäinen niistä on Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran sunnuntaina julkaisema raportti ”Megatrendit 2023”. Raportti hahmottaa suuria kehityskulkuja, jotka muovaavat tulevaisuutta.

Lue lisää: Tulevaisuus­asiantuntija näkee nykyajan turbulenssin mahdollisuutena rakentaa uutta

Sitra luetteloi megatrendit näin: luonnon kantokyky murenee, hyvinvoinnin haasteet kasvavat, demokratian kamppailu kovenee, kilpailu digivallasta kiihtyy ja talouden perusta rakoilee.

Luonnon kantokyky on Sitran kuvaajassa asetettu muiden kehityskulkujen keskelle. Se on megatrendien megatrendi, joka vaikuttaa muihin.

Näkökulma on maailmanlaajuinen, sillä Suomi ei ole saari.

”Äärisääolot, ekosysteemien romahtaminen ja maaperän köyhtyminen lisäävät merkittävästi ruoantuotannon epävarmuutta. Makeasta vedestä tulee pulaa monin paikoin. Pahimmillaan laajat alueet, mukaan lukien monet miljoonien asukkaiden rannikkokaupungit voivat muuttua asuinkelvottomiksi”, raportissa kirjoitetaan.

On selvää, että tällaiset epävarmuudet heijastuvat maailmantalouteen ja hyvinvointiin ja uhkaavat synnyttää uusia konflikteja.

Ohrasato Kiuruvedellä jäi kesällä 2021 paljon normaalia pienemmäksi kuivuuden vuoksi.

Jos asiaa pysähtyy ajattelemaan, ei oikeastaan voi päätyä muuhun johtopäätökseen kuin että ympäristönmuutos on puhtaasti fyysisenä ilmiönä ”kovempi” kuin iso osa talouskeskustelujen kysymyksistä.

Teoriassa valtioiden velat voisi ihmisten välisellä sopimuksella nollata vaikka nyt. Kaaos siitä seuraisi, mutta fyysistä estettä sille ei ole. Rahajärjestelmä, korot, osakekurssit. Ne eivät ole samalla tapaa kouriintuntuvia ja ”kovia” kuin ihmiskuntaa ruokkiva luonto. Niistä ei voi ottaa kiinni.

Keskuspankki voi päättää nostaa tai laskea ohjauskorkoaan ja muutos ihmisten arkeen vaikuttavassa todellisuudessa on välitön.

Samanlaista neuvotteluvaraa ei ole ilmakehän hiilidioksidipitoisuudessa, sukupuutoissa, vesien puhtaudessa tai vaikkapa maaperän hedelmällisyydessä.

Luonto ei tee kanssamme kompromisseja eikä ympäristömuutoksia voi korjata napin painalluksella tai julkilausumalla. Ne ovat konkreettisinta todellisuutta, johon vaikuttavat vain tosimaailman toimet.

Taloudessakin kaikkein konkreettisin puoli on usein suorassa yhteydessä luonnon tuotanto- ja kantokykyyn. Metsäteollisuus, maatalous ja kaivosteollisuus käyvät tästä esimerkeiksi. Luonnon rajat ovat niiden kasvun rajat.

Ilmaston lämpeneminen ja maaperän kuivuminen altistavat Suomen kuusikkoja aiempaa pahemmille hyönteistuhoille. Kirjanpainajakuoriainen oli tappanut kuusen Elimäellä.

Myös Suomessa ympäristömuutokset muodostavat Sitran mukaan pohjan, jonka päälle muuta inhimillistä toimintaa rakennetaan.

”Suomi kuumenee globaalia keskiarvoa enemmän, mutta säilyy elinkelpoisena”, raportissa kirjoitetaan.

Nykymenolla maailma lämpenee vuosisadan loppuun mennessä kolme astetta. Suomi on lämmennyt ja lämpenee noin kaksinkertaisesti maailman keskiarvoon nähden.

”Meillä luonnon monimuotoisuus hupenee erityisesti metsissä. Ilmaston kuumeneminen tuo uusia tuhohyönteisiä ja helleaallot, kuivuus ja tulvat vaikuttavat ruoantuotantoon ja ihmisten terveyteen. Talven sateisempi ja kosteampi sää lisää homevaurioiden riskiä ja äärisääolojen yleistyminen aiheuttaa paineita infrastruktuurille”, kirjoittajat toteavat.

Punainen lanka on selvä: ympäristö asettaa reunaehdot taloudelle, ei toisinpäin.

Ratkaisuksi Sitra ehdottaa ”ekologista jälleenrakennusta”, joka ”edellyttää ajatusmallin muutosta pois tuhlailevasta ylikulutuksesta ja keskittymistä ympäristön ja ihmisen hyvinvoinnin parantamiseen”.

Samaa kokonaisvaltaista ympäristöajattelua – joskin maltillisemmassa muodossa – sisälsi myös presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe.

Niinistön mukaan YK:n luontokokouksessa joulukuussa saavutettu sopu 30 prosentin suojelutavoitteesta ja luontokadon pysäyttämisestä oli ”päättyneen vuoden rohkaisevin uutinen”.

Lisäksi Niinistö totesi, että päästöttömiin energialähteisiin siirtyminen on myös turvallisuus- ja omavaraisuuskysymys – siis kovinta politiikkaa.

Niinistön tuorein uudenvuodenpuhe taisi olla Suomen presidenttien uudenvuodenpuheista ensimmäinen, jossa sana ”luontokato” ylipäänsä mainittiin. Pieni merkki muutoksesta sekin.

Se kuitenkin on rehellisyyden nimissä myönnettävä, että hyvin samankaltaisia pohdintoja luonnon tilan ja ihmisen hyvinvoinnin yhteydestä esitti jo presidentti Urho Kaleva Kekkonen vuoden 1970 puheessaan 53 vuotta sitten.

”Ympäristömme saastuminen ja osittainen tuhoutuminen etenee vuodesta toiseen entistä nopeammin ja entistä laajemmalti”, Kekkonen sanoi.

Kekkonen ymmärsi, että rikkaimmat maat rasittavat ympäristöä eniten ja että vaikutukset tuntuvat laajasti:

”Taloudellisesti pisimmälle kehittyneiden kansakuntien hyvinvointi heijastuu takaisin ihmiseen ja ihmiskuntaan luonnonvarojen ylirasituksena, elinympäristön huononemisena, viihtyisyyden vähenemisenä. Luonnon itsesäätelymekanismin vähittäisen murtumisen haitalliset seuraukset tuntuvat kaikkialla.”

Oikaisu 5.1. kello 13.42: Kekkonen piti jutussa mainitun uudenvuodenpuheensa 53 vuotta sitten, ei 52 vuotta sitten.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat