Elokapina pohtii, luopuuko se liikenteen häiritsemisestä

"Koko ajan tunnustelemme, miten parhaiten saamme päästöt ja luontokadon poliittiselle agendalle”, sanoo Elokapinaan kuuluva Theo Levlin.

Elokapina on tullut tunnetuksi liikenteen pysäyttävistä mielenosoituksistaan.

2.1. 15:32

Ympäristöliike Elokapina pohtii Britannian aktiivien vanavedessä liikenteen häirinnästä luopumista.

Britanniassa Extinction Rebellion -nimellä toimiva liike tiedotti lauantaina, että se on päättänyt luopua liikenteen häiritsemisestä mielenosoitus­keinona. Liikkeen mukaan se aikoo keskittyä toistaiseksi muihin tapoihin edistää asiaansa.

Lue lisää: Britannian ”Elokapina” ilmoittaa luopuvansa liikenteen häirinnästä

Suomen Elokapinassa toimiva aktiivi Theo Levlin kertoo, että asiaa punnitaan tällä hetkellä Elokapinassa.

”Elokapinassa päätökset tehdään itsenäisesti ja osallistetaan kaikki liikkeessä olevat päätöksentekoon. Asioista äänestetään, ja ne ovat hitaita prosesseja”, Levlin sanoo.

”Mutta koko ajan tunnustelemme, mikä on se strategia, millä parhaiten saamme päästöt ja luontokadon poliittiselle agendalle.”

Elokapina on ollut mediassa eniten esillä juuri liikennettä häiritsevien mielenosoitustensa takia. Elokapina on pysäyttänyt liikenteen useissa paikoissa Helsingin keskustassa.

”Me olemme kuitenkin viime vuosina laajentaneet toimintamallejamme, eivätkä katublokit ole olleet ainoa asia, mitä olemme tehneet”, Levlin sanoo.

Levlin arvioi, että Britanniassa on tultu siihen tulokseen, että maltillisemmilla keinoilla saadaan suurempi joukko ihmisiä ympäristöasian taakse. Extinction Rebellion aikoo järjestää huhtikuussa Britannian parlamenttitalon edustalla suurmielenosoituksen, johon se pyrkii saamaan 100 000 osallistujaa.

”Asia liittyy siellä varmaankin toimintaympäristön muutokseen. On tullut uusia liikkeitä, kuten Just Stop Oil, joka on ottanut vielä radikaalimman lähestymistavan.”

Just Stop Oil on öljynvastainen ryhmittymä, joka on tullut tunnetuksi tempauksista taidemuseoissa. Ryhmän jäsenet esimerkiksi heittivät tomaattikeittoa Vincent van Goghin kuuluisan Auringonkukkia-maalauksen päälle Lontoon National Gallery -taidemuseossa.

Lue lisää: Ympäristö­aktivistit heittivät tomaatti­keittoa Van Goghin teoksen päälle

Elokapina ei siis ole toistaiseksi tehnyt konkreettista päätöstä siitä, linjaako se jotain liikenteen häiritsemisestä mielenosoituskeinona. Joka tapauksessa esimerkiksi hiilinielukeskustelu vaatii kansalaisjärjestöjen aktiivista osallistumista, Levlin sanoo.

”Yksi huolestuttavimmista asioista Suomessa on tällä hetkellä keskustelu metsistä.”

Joulukuussa uutisoitiin, että maankäyttö on Suomessa muuttunut hiilinielusta kasvihuonekaasu­päästöjen lähteeksi. Taustalla ovat korkealla tasolla toteutuneet metsän­hakkuut ja puuston kasvun hidastuminen.

Lue lisää: Hiilinielujen romahduksen syy selvisi

Lue lisää: Britannian ”Elokapina” ilmoittaa luopuvansa liikenteen häirinnästä

Lue lisää: Aktivistit yrittivät liimata itsensä Munchin Huutoon, yksi pidätetyistä on Suomesta

Lue lisää: Vermeerin maailmankuuluun maalaukseen iskeneet aktivistit tuomittiin vankilaan

Lue lisää: Ilmastoaktivistit heittivät peruna­muusia Monet’n teoksen päälle

Lue lisää: Van Goghin teoksen sotkeneet aktivistit iskivät taas: töhrivät luksus­tavaratalon seinän

Oikaisu klo 16.22: Jutussa puhuttiin aiemmin Elokapinasta ympäristöjärjestönä, mutta kyseessä on ympäristöliike. Britanniassa toimiva Extinction Rebellion ei myöskään ole erillinen järjestönsä, vaan kyse on samasta kansainvälisestä liikkeestä, joka toimii Suomessa Elokapina-nimellä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat