Nato-jäsenyyteen riittää eduskunnan yksinkertainen enemmistö, linjasi perustuslaki­valiokunta

Valiokunta ei ottanut kantaa jäsenyyden hyväksymisen aikatauluun. Hyväksynnälle ennen Turkin ja Unkarin ratifiointeja ei ole valtiosääntöoikeudellista estettä.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd)

12.1. 13:01 | Päivitetty 12.1. 13:34

Perustuslakivaliokunnan mukaan Suomen Nato-jäsenyydestä päättämiseen riittää eduskunnassa yksinkertainen enemmistö, kertoo valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd) STT:lle.

Valiokunnan mukaan kyse ei ole niin merkittävästä kansallisen toimivallan siirrosta, että se vaatisi kansanedustajien parissa suurempaa määräenemmistöä. Suomelle jää esimerkiksi lainsäädäntö-, tuomio- ja budjettivalta.

”Sille valiokunta antoi merkitystä, että Natossa päätökset on tehtävä jatkossakin yksimielisesti. Jos jouduttaisiin aktivoimaan turvatakuita viidennen artiklan mukaisesti, siinäkin tapauksessa on kansallista harkintavaltaa, miten Suomi haluaisi sen toteuttaa”, Ojala-Niemelä sanoo.

Esimerkiksi Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa piti päättää kahden kolmasosan enemmistöllä.

Ojala-Niemelän mukaan valiokunta ei ottanut kantaa jäsenyyden hyväksymisen aikatauluun. Hyväksynnälle ennen Turkin ja Unkarin ratifiointeja ei ole valtiosääntöoikeudellista estettä.

”Voidaan myös jatkaa tästä pisteestä vaalien jälkeen”, Ojala-Niemelä sanoo.

Hallitus antoi esityksen Pohjois-Atlantin sopimuksen hyväksymiseksi eduskunnalle joulukuussa.

Yhteensä neljä valiokuntaa antaa asiasta lausunnon ulkoasiainvaliokunnalle, jonka laatiman mietinnön pohjalta täysistunto päättää asiasta. Perustuslakivaliokunta sai torstaina valmiiksi asian käsittelyn omalta osaltaan.

Nato-jäsenyyden käsittely on näkynyt kansanedustajien työlistalla myös laajemmin tällä viikolla.

Hallituksen keskeiset ministerit ovat käyneet viikon aikana asiaa käsittelevien valiokuntien kuultavana. Esimerkiksi puolustusvaliokunta on kuullut ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr) ja pääministeri Sanna Marinia (sd). Perjantaina puolustusministeri Mikko Savola (kesk) on puolestaan ulkoasiainvaliokunnan pakeilla.

Useat kansanedustajat ovat luonnehtineet STT:lle, että käsittelyssä ei ole ainakaan toistaiseksi tullut esille merkittäviä yllätyksiä. Tähän on vaikuttanut se, että asiaa käsiteltiin eduskunnassa hyvin kattavasti viime keväänä, jolloin eduskunta päätti jäsenyyden hakemisesta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat