Keskustan Saarikko ehdottaa jokaiselle automaattista yrittäjä­tunnusta ja eläkeläisten houkuttelua töihin vero­kannustimella

Seuraavan hallituksen ykköstehtävä on ratkaista työvoimapula, eikä siihen ole vain yhtä vastausta, sanoo keskustan Annika Saarikko HS:n haastattelussa. Haastattelemme kaikki eduskuntaan viime vaaleissa valittujen puolueiden puheenjohtajat eduskuntavaalien alla.

Puheenjohtaja Annika Saarikon mukaan keskusta ei sulje pois hallitusyhteistyötä yhdenkään puolueen kanssa.

25.1. 2:00 | Päivitetty 25.1. 6:49

Suomi ja suomalaiset elävät uutta aikaa. Se on keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon viesti.

”Uusi aika”, Saarikko sanoo.

”Ja yhteiskunnan asioilla uusi järjestys.”

Uusi aika tarkoittaa Saarikolle muun muassa sitä, että maanpuolustukseen käytettävien euromäärien pitää pysyä jatkossa yhtä suurina kuin ne ovat nyt. ”Nato-jäsenyyden vuoksi mutta myös siitä riippumatta”, Saarikko perustelee.

Maanpuolustus ajaa siis joidenkin muiden asioiden yli, ja Saarikon mukaan valintoja pitää miettiä myös maan sisällä. ”Maanpuolustuksen vahvistamiseen liittyy muutakin kuin suorat puolustusmenot kuten huoltovarmuus”, Saarikko sanoo.

Lue lisää: Suomi varautuu ”vanhan­aikaiseen” sotaan ennen­näkemätöntä tahtia

Keskustaa johtavan Annika Saarikon haastattelu on osa HS:n sarjaa, jossa tavataan puoluejohtajia eduskuntavaalien alla. Osana sarjaa puoluejohtajista julkaistaan myös henkilökuvat ihmisinä ja johtajina.

Voit lukea Saarikon profiilin tästä:

Lue lisää: Tällainen on keskustan Annika Saarikko: Osaa tehdä päätöksiä ja ottaa tirsoja eikä sano mitään vahingossa

”Olen kaksi kertaa tehnyt puolueväen kanssa vaalituloksen, joka on gallupeita parempi.”

Saarikon mukaan Suomen pitää olla Euroopan kärkeä kahdessa asiassa. Ensinnäkin Suomesta pitää tulla vetytalouden ja uusiutuvien energialähteiden kautta energian suurvalta.

Toinen kehityskulku liittyy kaivannaisteollisuuteen, akkuteollisuuteen ja autoteollisuuteen. Saarikko sanoo, että mineraalien kaivamisessa ja siihen liittyvissä ilmastoasioissa hän joutuu olemaan ”käytännönläheinen realisti”.

”Haluan tässä olla rehellinen. Jos haluaa enemmän sähköistymistä teollisuudelta tai liikenteeltä, silloin tarvitaan raaka-aineita, jotka sen mahdollistavat Se voi tuntua kipeältä, mutta se on tosiasia. Jos ei halua olla riippuvainen autoritäärisistä valtioista kuten Kiinasta, niin ne joutuu toteuttamaan lähellä. Se tekee siitä vielä kipeämpää.”

Saarikko haluaa, että aiemmin esimerkiksi Kiinasta kaivettuja mineraaleja kaivettaisiin jatkossa pohjoisesta, myös Suomesta.

”Kaivosten pitää tietysti olla paikallisesti hyväksyttyjä ja matkailun ja luonnon kannalta kestäviä.”

Seuraavan hallituksen ykköstehtävä on Saarikon mielestä selvä. ”Meillä on työvoimapula kaikkialla hoitoalalta insinööreihin”, Saarikko perustelee ja luettelee ratkaisuiksi työperäistä maahanmuuttoa, vähemmän syrjäytyneitä nuoria ja ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan porrastusta. Jälkimmäinen näistä olisi toteutuessaan myös kova säästötoimi.

”Keskusta on valmis myös täsmäesitykseen, eli jos jatkaa eläkeiän tultua työelämässä, saisi merkittävän verokannusteen.”

Saarikko toivoo, että leikkauspuheen sijasta kevään vaaleissa nousisi esiin suomalainen yritteliäisyys. Hän ehdottaa, että jokaiselle suomalaiselle luodaan automaattisesti yrittäjätunnus henkilötunnuksen tapaan.

”Pienen mittakaavan asia, mutta symbolinen. Se madaltaisi kynnystä työn tekemiseen ja työn teettämiseen ja vähentäisi harmaata taloutta”, Saarikko sanoo.

Lisää keskustan vaaliavauksia on luvassa perjantaina, jolloin puolue julkistaa vaaliohjelmansa.

Keskustan gallupkannatus kyntää syvällä. Saarikon mukaan lukemissa näkyy hallitusvastuu: ”Kahdeksan valtavuoden hinta.”

Hallitusvastuu on silti jatkossakin mahdollinen. ”Se riippuu saamastamme luottamuksen määrästä”, Saarikko sanoo.

”Edellisiä vaaleja heikompi tulos on tietenkin vaalitappio. Olen kaksi kertaa tehnyt puolueväen kanssa vaalituloksen, joka on gallupeita parempi. Sitäkään ei kannata unohtaa.”

Uuden nousun toivossa Saarikko ei kuitenkaan halua viedä puoluettaan ”osaksi ääripäätä”.

Lue lisää: Näin keskusta vastaa Marinin syytökseen sääntöjen rikkomisesta

Hänen mukaansa politiikassa pitää tehdä asioita, joihin oikeasti uskoo.

”Ja siksi tämän puolueen pitää olla maltillisesti keskellä. Luotan myös siihen, että valtaosa suomalaisista on käytännöllisiä, maltillisia ja ratkaisuhakuisia. Sellaisina suomalaiset on ainakin opittu tuntemaan.”

”Keskusta ei ole vasemmistolainen puolue.”

Vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit ovat etukäteen ilmoittaneet, etteivät lähde hallitukseen perussuomalaisten kanssa.

Lue lisää: Tutkija ihmettelee perus­suomalaisten torjumista hallitus­kumppanina arvoihin vedoten

”Tämä on erittäin vakava ja tärkeä kysymys. Ajan merkit, joissa vastauksia lukitaan ennen vaaleja, ovat vahingollisia”, Saarikko sanoo.

Saarikon keskusta ei sulje hallitusyhteistyötä pois minkään puolueen kanssa.

”Se ei tarkoita, että olisi linjaton tai että taipuisi mihin tahansa. Aion pitää tämän puolueen keskellä. Samalla totean, että keskusta ei ole vasemmistolainen puolue.”

”Keskustan moniäänisyys on kauempaa katsottuna vaikeasti tulkittavaa, hämmentävää ja jopa ärsyttävää”, Saarikko arvioi, kun häneltä kysyy translain käsittelystä puolueen eduskuntaryhmässä.

Gallupkärki kokoomus on keskustalle vaalien päävastustajia.

”Ei ole erityisen vaikeaa tehdä pesäeroa kokoomukseen”, Saarikko sanoo mutta alkaa silti ensin luetella asioita, joista puolueet ovat yhtä mieltä.

”Meillä on hyvin yhtenäinen näkemys siitä, että suomalaisia työmarkkinoita pitää uudistaa ja että talouden tasapainottaminen on välttämätöntä.”

Näkemyseroista ensimmäinen löytyy aluepolitiikasta, keskustan ydinmehusta. ”Se on syvä juopa välillämme. Kokoomus perustaa ajattelunsa kasvukeskusten varaan, keskusta koko Suomen varaan”, Saarikko sanoo.

Toisen eron Saarikko nostaa esiin verotuksesta.

”Keskustalla on realistinen suhde veroihin. Minäkin haluaisin luvata veronkevennyksiä, mutta koska rakastan hyviä palveluita, en voi niitä luvata suomalaisille, jotka toivovat, että heidän läheiset vanhuksensa hoidetaan jatkossakin hyvin”, Saarikko sanoo.

Saarikko korostaa, että keskusta ei ole korottamassa kuitenkaan yritysverotusta eikä työn verotusta.

”Terveysperustainen verotus on erinomaisen hyvä ajatus, ja se olisi veronkiristys, mutta sille on myös hyvät perusteet.” Terveysperustaisella verotuksella tarkoitetaan esimerkiksi virvoitusjuomien verottamista sokeripitoisuuden mukaan.

Kolmas ero on perhepolitiikassa. ”Kokoomus olisi tehnyt perhevapaauudistuksen työelämän ehdoilla. Me luotimme siihen, että suomalaiset osaavat itse päättää, mikä on paras hoitoratkaisu omalle lapselle.”

Fakta

Kolme kysymystä Annika Saarikolle

  1. Jos johtamasi hallitus voisi edistää vain kolmea asiaa, mitkä ne olisivat? ”Sopeutuminen ikääntyväksi yhteiskunnaksi. Koko Suomen elinvoima on myös turvallisuuspolitiikkaa. Talouskasvu ilmaston ja ympäristön kannalta kestävästi.”

  2. Minkä virheen puolueesi teki viimeksi hallituksessa ollessaan? ”Monen mielestä koko hallitukseen meneminen oli virhe. Hymiö perään.”

  3. Mihin laittaisit ylimääräisen miljardin? ”Lähipalveluissa ikäihmisten hoivaan ja kodeissa vanhemmuuden tukeen.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat