Joka viides suomea toisena kielenä opiskeleva lapsi ja nuori voisi lukutaitonsa puolesta opiskella suomea tavallisessa S1-opetuksessa.
Suomea toisena kielenä opiskelee Suomessa sellaisia lapsia ja nuoria, jotka todellisuudessa lukevat suomea paremmin kuin moni äidinkieleltään suomenkielinen.
Tulokset ovat peräisin Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijan Lauri Ståhlbergin tutkimuksesta, joka julkaistaan kevään aikana.
Ståhlberg vertaili tutkimuksessaan S2- ja S1-opetuksessa olevien oppilaiden lukutaitoa ja tekstinymmärtämistä. Kävi ilmi, että noin viidesosa S2-oppimäärää opiskelevista luki suomenkielisiä tekstejä sujuvammin ja ymmärsi niitä paremmin kuin vähintään kolmasosa S1-oppimäärää opiskelevista.
S1-opetus tarkoittaa suomen kielen opiskelemista äidinkielenä ja S2-opetus suomen kielen opiskelemista toisena kielenä.
S2-oppilaiden oppimistulokset nousivat keskusteluun tammikuussa, kun Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan maahanmuuttajataustaiset , suomea toisen kielenä opiskelevat lapset jäävät usein muista jälkeen.
Opetusministeri Li Andersson (vas) sanoi tammikuussa HS:n haastattelussa, että on tärkeää, että S2-opetukseen mennään kielitaidon perusteella, ei vain siksi, että äidinkieli on jokin muu kuin suomi.
Ståhlbergin tutkimus osoittaa, että todellisuudessa lapset kuitenkin laitetaan usein automaattisesti S2-opetukseen, jos heidän äidinkielekseen ei ole merkitty suomea.
”Ei välttämättä katsota kielitaitoa, vaan S2-opetukseen valikoidutaan esimerkiksi väestöreksiteriin merkityn kielen perusteella. On melko suuri joukko oppilaita, jotka ovat ainakin kirjoilla S2-oppimäärän opiskelijoina, vaikka kielitaito riittäisi S1-opetukseen.”
Ståhlbergin mukaan tällä hetkellä ei ole olemassa ajanmukaista arviointimenetelmää, jonka perusteella S2-opetuksessa oleva voitaisiin myöhemmin siirtää S1-opetukseen. Tällaista testiä kehitellään parhaillaan, hän kertoo.
Asiaan liittyy myös rahoitus: kouluille jaetaan rahaa S2-oppimäärää opiskelevien määrän perusteella, eli koulu saa sitä enemmän rahaa, mitä useampi on S2-opetuksessa.
”Tällainen peruste resurssien suuntaamisessa voi johtaa siihen, että motivaatio oppilaiden siirtämiseen S1-oppimäärään voi olla vähäistä”, Ståhlberg sanoo.
Ståhlbergin tutkimuksen mukaan S2-opetuksessa tarjotaan merkittävästi enemmän tukea lukutaidon vahvistamiseen kuin S1-opetuksessa. Ongelma on, että tuki kohdentuu osittain epätarkoituksenmukaisesti.
”Tutkimuksessa ilmeni, että monet saavat lukemisen tukea, vaikka se ei välttämättä ole tarpeellista. Toisaalta löytyi myös suurehko joukko oppilaita, jotka tarvitsisivat lukemisen tukea, mutta eivät saa sitä.”
Sekä lapsen itsensä että yhteiskunnan etu on, että lapset opiskelevat kieltä oikealla tasolla, Ståhlberg sanoo.
Jos lapsi on turhaan on S2-opetuksessa, hänen kielitaitonsa jää helposti heikommalle tasolle, kuin mihin se voisi yltää.
”Jos S2-pienryhmässä opetellaan suomen kielen alkeita, ja lapsi osaa jo hyvin suomea, niin tunti saattaa mennä leikkimiseksi.”
Eri oppimäärien opiskelulla voi olla vaikutusta myös akateemisen kielen oppimiseen ja jatko-opintomahdollisuuksiin.
”Siinä vaiheessa, kun haetaan yliopistoon, voi olla vaikeaa, jos on opiskellut koko koulupolun ajan S2-oppimäärää pienryhmässä, ja muut ovat opiskelleet S1-oppimäärää.”
Kyse ei ole siitä, että S2-opetus olisi huono asia, Ståhlberg painottaa.
”Kyse on kohdentamisesta. Ei S2-oppimäärää kannata kohdentaa oppilaille, jotka eivät sitä tarvitse.”
Jos S2-oppilaita saataisiin siirrettyä enemmän S1-opetukseen, olisi se myös kustannustehokkaampaa.
”Sillä voisi saada lisää resursseja esimerkiksi oppimisen tukeen”, Ståhlberg sanoo.
