Suomi osallistuu Leopard-hankkeeseen, mutta panos ei voi olla ”kovin iso”, sanoo puolustusministeri

Saksa on vahvistanut, että se lähettää Leopard 2 A6-taistelupanssarivaunuja Ukrainaan ja sallii myös muiden maiden tekevän niin.

25.1. 13:32 | Päivitetty 25.1. 15:39

Suomi osallistuu Leopard-panssarivaunujen lähettämiseen Ukrainaan, sanoi puolustusministeri Mikko Savola (kesk) keskiviikkona toimittajille.

Vielä ei ole varmaa, lähettääkö Suomi itse vaunuja ja jos, kuinka monta. Savolan mukaan Suomi tarkastelee vaihtoehtoina myös huollon, kunnossapidon, kapasiteetin ja koulutuksen järjestämiseen osallistumista.

Savolan mukaan valmisteluja tehdään yhdessä Puolustusvoimien kanssa, ja lopulliset päätökset asiasta tekee valtion johto.

”Suomen panos tässä hankkeessa ei voi olla kovin iso ja mittava. Turvallisuustilanne Euroopassa on jännitteinen, ja tämä meidän on otettava huomioon omissakin arvioissamme”, Savola sanoi.

”Emme ole vielä Naton jäsen, emmekä voi missään oloissa tinkiä omasta puolustuksestamme.”

Saksa on vahvistanut, että se lähettää Leopard 2 A6 -taistelupanssarivaunuja Ukrainaan ja sallii myös muiden maiden tekevän niin. Muut maat tarvitsevat kauppaehtojen mukaan vaunujen lähettämiseen luvan Saksalta.

”Tämä on hyvä uutinen, tämä on odotettu uutinen. Tämä on Saksalta huomattava suunnanmuutos, joka mahdollistaa Ukrainan tukemisen entistä raskaammalla puolustusmateriaalilla”, sanoi Savola.

Lue lisää: Scholz Saksan parlamentille: Panssarivaunujen toimitus koordinoidaan liittolaisten kanssa – Suora lähetys parlamentista käynnissä

Savolan totesi, että Suomi ei ole kertonut puolustustarvikkeiden apupakettien sisältöä aiemminkaan. Tätä on perusteltu turvallisuussyillä.

”Me emme tule avaamaan siinäkään tapauksessa yksityiskohtia, kun päätös on tehty, että jos ja kuinka monta”, Savola sanoi.

Savola sanoi, ettei hän voi kertoa Suomen päätökselle myöskään tarkkaa aikataulua. Hänen mukaansa Suomen ja muiden maiden puolustusvoimien on keskusteltava panssarivaunujen lähettämisestä ”asevoimien komentajien tasolla”.

Savola lisäksi lupasi kysyttäessä, että hänen ministerikautensa aikana Ukrainalle tulee vielä uusi tukipaketti. Savolan on määrä väistyä puolustusministerin tehtävistä, kun Antti Kaikkonen (kesk) palaa isyysvapaaltaan maaliskuun alussa.

Suomalaispäättäjät ovat aiemmin sanoneet Suomen osallistuvan jollakin tavalla, jos Leopardien lähettämisestä syntyy muiden maiden kanssa yhteinen päätös.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) sanoi tiistaina illalla yhdysvaltalaiselle CNN:lle, että saksalaisen Der Spiegel -lehden kertomat tiedot Saksan päätöksistä ovat ”erittäin hyvä uutinen”.

Myös Haavisto on sanonut toistuvasti, että jos päätös Leopardien lähettämisestä Ukrainaan tehdään, Suomi on mukana tavalla tai toisella. Hän on nostanut aiemmin esiin esimerkiksi yksittäisten panssarivaunujen lahjoittamisen, huoltoketjuun osallistumisen ja koulutuksen.

Presidentti Sauli Niinistö on sanonut, että jos taistelupanssarivaunujen luovuttamiseen päädytään, ”Suomen anti ei määrällisesti voi olla kovin lukuisa”.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat