Sanomataloon astelee kaksi 18-vuotiasta helsinkiläistä. Henni Rantamäki ja Daniel Nikkar pääsevät äänestämään ensimmäistä kertaa kevään eduskuntavaaleissa.
He aikovat myös käyttää äänioikeutensa.
”Tosi mielenkiintoista, että oikeasti pääsee ensimmäistä kertaa äänestämään”, iloitsee Rantamäki.
”Se on etuoikeus. Olen ylpeä siitä, että on mahdollisuus vaikuttaa.”
Rantamäki ja Nikkar ovat selailleet vaalikoneita jo alaikäisinä aiemmissa vaaleissa, joten vaalikoneen toimintaperiaate on heille tuttu. Silti Rantamäkeä hieman jännittää.
”Tuntuu, että politiikassa käytetään paljon vaikeita termejä, ja kieli voi olla tosi epäselvää. Se voi olla syy monille nuorille jättää seuraamatta politiikkaa, jos ei ymmärrä mistä puhutaan.”
HS kävi läpi Helsingin Sanomien vaalikonetta kahden ensimmäistä kertaa äänestävän nuoren kanssa. Vaalikone sai kiitosta, mutta kritiikiltä ei vältytty.
Rantamäki avaa läppärin ja alkaa pohtia heti ensimmäistä kohtaa.
Vaalikoneen väittämä: Ukrainaa on tuettava sodassa ja jälleenrakennuksessa kustannuksista huolimatta.
Rantamäen mielestä on tärkeää kysyä ehdokkailta, mitä ajatuksia Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa herättää.
Seuraava väittämä koskee Natoa.
Vaalikoneen väittämä: Suomen on käytettävä puolustukseen rahaa vähintään Naton tavoitteen verran.
Nikkarin mukaan on ymmärrettävää ja perusteltua, että Ukraina ja Nato nousevat esiin turvallisuuspolitiikkaa käsittelevässä osiossa. Sen sijaan hän ihmettelee, miksei Kiinaa käsitellä vaalikoneessa.
”Kiina on aktivoitunut Taiwanin suhteen, ja jenkit yrittävät blokata kiinalaisia yrityksiä”, Nikkar sanoo.
Hänen mukaansa Kiinasta puhuminen kytkeytyy myös Suomen turvallisuuspolitiikkaan. Korona-aikana keskusteluun nousi huoltovarmuus ja se, tulisiko Suomen parantaa omavaraisuuttaan eri sektoreilla.
””En tiennyt, että arvokysymykset ovat näin polarisoivia.”
Seuraavaksi Nikkar tarttuu nuorisorikollisuutta koskevaan kysymykseen.
Vaalikoneen väittämä: Nuorisorikollisuutta on pyrittävä kitkemään ensisijaisesti muilla keinoilla kuin rangaistuksia koventamalla.
Nikkarin mukaan ehdokkailta on hyvä kysyä pinnalla olevista aiheista. Hän ei kuitenkaan ole täysin vakuuttunut siitä, onko nuorisorikollisuus olennainen kysymys vaaleissa.
Rantamäki klikkailee vaalikonetta eteenpäin. Viidentenä osiona on ympäristö ja ilmasto. Tämä saa Rantamäeltä kiitosta.
Hänen mielestään on hyvä, että ilmastokysymyksiä on useita.
Kun Rantamäki ja Nikkar siirtyvät viimeiseen osioon, molemmat hämmentyvät. Muissa osioissa yhtä teemaa käsitellään muutaman väittämän verran, mutta arvojen kohdalla väittämiä on 15 kappaletta.
Se tuntuu nuorista aika paljolta.
Kysymyksiin vastatessaan Nikkar alkaa nauraa.
”En tiennyt, että arvokysymykset ovat näin polarisoivia.”
Nikkar vakavoituu, ja molemmat alkavat miettiä kristillisiä arvoja käsittelevää väitettä.
Vaalikoneen väittämä: Kristilliset arvot ovat hyvä pohja poliittiselle päätöksenteolle.
Rantamäki kertoo, että hänen ystävänsä on kristitty.
”Minulla on samanlaiset arvot hänen kanssaan, vaikka hän uskoo ja minä en. Mitä kristilliset arvot lopulta tarkoittavat?” Rantamäki pohtii.
"Ymmärrän, että tässä haetaan kristillisdemokraattien arvoja, mutta kritisoin esitystapaa. Uskonto liitetään niin helposti tosi vanhoihin arvoihin. Voi olla uskovaisia, jotka ajattelevat liberaalisti. Oletetaan, että kaikki kristinuskossa oleva ajattelevat vanhanaikaisesti.”
Vaalikoneen väittämä mietityttää myös Nikkaria. Hän ihmettelee, miksi yksi uskonto nostetaan erikseen esiin, vaikka Suomessa on monia eri uskontoja.
Vaikka Rantamäki ja Nikkar kritisoivat sitä, että arvokysymykset ovat osin polarisoivia, he pitävät niitä välttämättöminä vaalikoneissa.
Arvot ovat politiikan ydintä, sillä päätöksenteko pohjautuu loppupeleissä arvoihin. Molemmat ovat sitä mieltä, että arvokysymykset helpottavat sopivan ehdokkaan löytymistä.
Henni Rantamäki ja Daniel Nikkar täyttivät HS:n pyynnöstä vaalikoneen ennen sen virallista julkaisua.
Kun Nikkar ja Rantamäki ovat päässeet vaalikoneen loppuun, molemmat hämmentyvät uudelleen. Nuoria käsitellään suoraan ainoastaan nuorisorikollisuutta koskevan väittämän kohdalla.
Nikkar ja Rantamäki ovat sitä mieltä, että vaalikoneessa olisi voinut olla yleistä asevelvollisuutta koskeva väittämä. Lisäksi molemmat toivovat, että mielenterveys olisi nostettu esiin.
”Nuoret puhuvat tosi paljon mielenterveysasioista, ja aihe koskettaa moni nuoria”, Rantamäki perustelee.
Miksi näihin ratkaisuihin päädyttiin, Helsingin Sanomien politiikan toimituksen uutistuottaja ja vaalikoneen kysymyksiä tekemässä ollut Minna Nalbantoglu?
”Vaikka erityisesti nuoria ei kysymyksissä mainittaisikaan, käytännössä kaikki väittämät koskevat myös heitä tai heillä voi kansalaisina olla niistä näkemys. Teettämämme kyselyn mukaan ensimmäistä kertaa äänestäviä kiinnostavat pitkälti samat asiat, jotka yleensä nousevat esiin, kun ihmisiltä kysytään tärkeimpiä vaaliteemoja.”
Kiitosta vaalikone saa ensimmäistä kertaa äänestäviltä pituudestaan. Vaikka Nikkar ja Rantamäki jäivät kaipaamaan lisää suoraan nuorten elämään liittyviä aiheita, väittämiä on heidän mukaansa sopiva määrä.
Se on heistä olennainen asia, koska silloin nuoret jaksavat tehdä vaalikoneen loppuun saakka ja löytävät ehdokkaan.
Nikkarin ja Rantamäen mukaan vaalikoneen täyttäminen tuntui myös riittävän helpolta ja kätevältä.
”Voisin selata vaalikonetta bussissa koulumatkalla”, Nikkar uskoo.
Hänestä demokratian kannalta on erityisen tärkeää, että nuoret äänestävät.
”Muuten vanhat päättävät meidän puolestamme.”