Hallitus sai eduskunnan luottamuksen velkaantumista koskeneessa äänestyksessä

Välikysymys on opposition järein ase, jolla se voi yrittää kaataa hallituksen.

Eduskunnan täysistunto kuvattuna joulukuussa.

10.2. 13:08

Hallitus on saanut perjantaina eduskunnan luottamuksen äänin 85–72. Poissa äänestyksestä oli 42 kansanedustajaa.

Eduskunta äänesti hallituksen luottamuksesta julkisen talouden velkaantumista koskeneen epäluottamuslauseen johdosta.

Kokoomus, kristillisdemokraatit ja Liike Nyt tekivät velkaantumisesta välikysymyksen. Perussuomalaiset ei lähtenyt tähän mukaan, vaan teki esitti aiheesta omaa epäluottamuslausettaan.

Eduskunta äänesti ensin näiden kahden välillä, ja tämän äänestyksen voitti perussuomalaisten epäluottamuslause. Sen jälkeen eduskunta äänesti hallituksen luottamuksesta, jonka hallitus sai.

Välikysymyksessä kokoomus, kristillisdemokraatit ja Liike Nyt arvostelivat hallituksen velanottoa. Puolueet kysyivät muun muassa, miksi hallitus ei ole kriisien vuoksi karsinut vähemmän tärkeistä menoista.

Puolueet nostivat myös esiin korkomenojen kasvun vaikutuksen velkaantumiseen.

”Hallitsematon velkaantuminen ei enää ole vain suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden uhka. Se on akuutti ongelma”, sanoi kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo keskiviikkona esittäessään välikysymyksen.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) antoi hallituksen vastauksen keskiviikkona. Saarikko nosti vastauksessaan esiin, että Suomen velkaantuminen on jatkunut jo 15 vuotta.

”Välikysymys velkaantumisesta olisi siis yhtä lailla voitu esittää kuudelle edellisellekin hallitukselle – toki sillä erotuksella, etteivät ne kohdanneet yhtäkään pandemiaan tai sotaan verrattavaa kriisiä”, Saarikko sanoi.

Saarikko myös sanoi, että valtaosalla hallituksen tekemästä velanotosta on ollut oppositiopuolueiden tuki.

Välikysymys on opposition järein ase, jolla se voi yrittää kaataa hallituksen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat