Tampereen yliopiston valtio-opin professori Tapio Raunio ei näe perustuslaillista ongelmaa pääministeri Sanna Marinin (sd) Hornet-kommenteissa.
Marin sanoi Kiovan-matkallaan, että Hornetien luovuttamisesta Ukrainaan ”voitaisiin käydä keskustelua”.
Kommentit ovat herättäneet arvostelua, koska ne vaikuttivat irtiotolta, jota ei koordinoitu muun ulkopoliittisen johdon kanssa.
Perustuslain mukaan ”Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa”.
Tapio Raunio.
Raunio johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta, jossa analysoidaan presidenttien vallankäyttöä eri puolilla Eurooppaa.
Suomessa presidentin valtaa on kavennettu useilla muutoksilla 1980-luvulta lähtien. Valta on siirtynyt eduskunnalle ja hallitukselle.
Nykyinen perustuslaki tuli voimaan vuonna 2000. Vuonna 2012 siihen tarkennettiin, että ”pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa”.
Raunion mukaan presidentit ovat tulleet lehtitietojen mukaan yllätetyksi useaan otteeseen nykyisen perustuslain aikana.
”Joku hallituksen jäsenistä, esimerkiksi puolustus- tai ulkoministeri, on sanonut jotain, mikä on yllättänyt presidentin. Tämä ei ole ainutlaatuista”, hän sanoo.
Raunio arvioi, että suurin osa kahnauksista ei koskaan tule julki.
”Voi olla, että vuosien varrella [tapaamisissa ulkomailla] on välitetty kaikenlaisia viestejä, joita ei ole sovitettu yhteen presidentin ja hallituksen välillä. Näin ollen on hankala sanoa, kuinka paljon kulisseissa on sellaisia ongelmia, jotka eivät koskaan nouse julkisuuden valokeilaan.”
Raunion mukaan perustuslain yhteisjohtajuuden idea on, että merkittävissä päätöksissä presidentin ja hallituksen tulisi aina koordinoida asiat.
”Voidaan pohtia, onko tällainen [Hornet-]ehdotus jossain määrin merkittävä vai onko kyse vain siitä, että pääministeri esittää keskusteluun jotakin ideaa.”
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö itse sanoi HS:n haastattelussa viime lokakuussa, että hänellä on ”lukematon määrä esimerkkejä siitä, miten valtioneuvoston velvollisuus toimia yhteistyössä presidentin kanssa ei ole toteutunut”.
Niinistön mukaan hän on myös toimittanut useampaan otteeseen eri hallituksille muistutukseksi perustuslakivaliokunnan mietinnön vuodelta 2016.
Mietinnössä todetaan, että ”muodostettaessa kantaa merkittäviin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin EU-asioihin valtioneuvostolla on velvollisuus toimia läheisessä yhteistyössä tasavallan presidentin kanssa”.
Perustuslaki ei kuitenkaan velvoita samanmielisyyteen. Missä siis kulkee koordinaation ja samanmielisyyden ero?
”Siihen ei ole mitään selkeää vastausta, mutta tuskin tässä [Marinin kommentissa] on mitään perustuslaillista ongelmaa. En itse säikähtäisi hirveästi sitä, jos pääministeri ja presidentti esittäisivät erilaisia näkemyksiäkin. Se kuuluu politiikkaan”, Tapio Raunio sanoo.
”Meillä on totuttu tähän, että ulkopolitiikassa pitää olla yksi ääni, eikä saa olla mitään säröjä. Kun tulee jonkinlainen poikkeama, mikä voidaan tulkita irtiotoksi, niin siitä nousee usein aikamoinen haloo.”
Raunio muistuttaa, että usein juuri presidentit ovat korostaneet omaa johtajuuttaan ulkopolitiikassa.
Hänen mukaansa viime aikoina on nähty, että myös hallitus puolustaa omaa tonttiaan.
”Se on nähdäkseni hyvä. Vain jos hallitus aidosti johtaa yhdessä presidentin kanssa, toteutuu eduskunnan parlamentaarinen valvonta ulkopolitiikassa.”
Esimerkiksi Juha Sipilän (kesk) katsottiin pääministerinä jääneen Niinistön varjoon ulkopoliittisena toimijana.
”Hyvä puoli näissä kohuissa on se, että ne parhaimmillaan johtavat periaatteellisempaan keskusteluun tästä yhteisjohtajuudesta. Meillähän on tulossa pian presidentinvaalit. Siinäkin kohtaa on keskustelun paikka, että millaista johtajuutta ehdokkaat tavoittelevat”, Raunio sanoo.
Venäjän hyökkäyksen alettua Ukrainassa ulkopoliittinen yhteisjohtajuus on kuitenkin pääasiallisesti toiminut Raunion mukaan hyvin.
”Kun on tällainen todella iso, vakava kriisi, niin se pakottaa poliittiset päättäjät keskittymään olennaiseen. Julkisia säröjä ei ole juurikaan ollut. Nämä ovat olleet verrattain pieniä kuplia.”
