Kokoomus yhä suosituin, Sdp ja perussuomalaiset tasoissa

Vihreiden kannatus vajosi pienimmilleen kahdeksaan vuoteen. Keskusta taas nousi hieman.

Kolmen suurimman puolueen puheenjohtajat Petteri Orpo (kok), Sanna Marin (sd) ja Riikka Purra (ps) MTV:n vaalitentissä viime viikolla.

Kokoomus jatkaa Suomen suosituimpana puolueena Helsingin Sanomien kannatusmittauksessa, kun eduskuntavaaleihin on aikaa alle kaksi viikkoa. Ennakkoäänestys alkaa huomenna.

Kokoomuksen kannatus kuitenkin jatkoi laskuaan aavistuksen. Puoluetta äänestäisi nyt 20,8 prosenttia.

Perussuomalaisten pitkään kestänyt nousu taittui. Puolueen kannatus on nyt 19,3 prosenttia, samoin kuin pääministeripuolue Sdp:n.

Kokoomuksella on siis 1,5 prosenttiyksikön etumatka kahteen lähimpään kilpailijaan.

Suurimmat muutokset tuoreessa mittauksessa tapahtuivat kolmen kärjen takana.

Pitkään alamaissa olleen keskustan kannatus kasvoi runsaalla prosenttiyksiköllä. Puolue saisi nyt 10,7 prosenttia äänistä.

Vihreiden kannatus puolestaan supistui runsaalla prosenttiyksiköllä 8,3 prosenttiin.

Vihreiden suosio Helsingin Sanomien mittauksessa on ollut viimeksi yhtä vähäistä alkuvuodesta 2015. Korkeimmillaan vihreiden kannatus oli vuoden 2017 elokuussa 17,5 prosenttia.

Vasemmistoliiton, Rkp:n, kristillisdemokraattien ja Liike Nytin kannatuslukemissa ei tuoreessa mittauksessa tapahtunut suuria muutoksia.

Muiden kuin eduskuntapuolueiden yhteenlaskettu suosio kasvoi puolella prosenttiyksiköllä 2,7 prosenttiin.

Kantar Publicin toteuttaman mittauksen tausta-aineistojen perusteella etenkin keskustan mutta myös Sdp:n ja perussuomalaisten epävarmoista kannattajista moni on viime kuukausina niin sanotusti aktivoitunut. Aiempaa harvempi näitä puolueita kuntavaaleissa äänestäneistä kieltäytyy kertomasta kantaansa.

Sen sijaan vihreitä kuntavaaleissa äänestäneistä moni on yhä katsomossa eikä tiedä tai kerro, mitä puoluetta aikoo äänestää eduskuntavaaleissa. Vihreät on myös menettänyt kannatustaan sekä Sdp:lle että vasemmistoliitolle.

Vaalikamppailun loppusuoralla voi tapahtua vielä suuriakin muutoksia.

Vuoden 2019 maaliskuun mittauksessa Sdp:n etumatka kokoomukseen oli kolme prosenttiyksikköä ja perussuomalaisiin peräti kymmenen prosenttiyksikköä. Huhtikuussa järjestetyissä vaaleissa kärkikolmikko päätyi alle prosenttiyksikön sisään toisistaan.

Tämänkertaisten eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona. Varsinainen vaalipäivä on 2. huhtikuuta.

Fakta

Näin tutkimus tehtiin

  • Kantar Public toteutti tutkimuksen Helsingin Sanomien toimeksiannosta.

  • Tutkimusaineisto kerättiin 13.2.2023–17.3.2023. Tutkimusta varten haastateltiin puhelimitse 2 584 henkilöä.

  • Otos edustaa Suomen 18–79-vuotiasta väestöä pois lukien Ahvenanmaan maakunnassa asuvat. Otos muodostettiin monivaiheisella ositetulla otannalla.

  • Virhemarginaali on noin 2,1 prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla.

  • Niiden osuus, jotka eivät osanneet tai halunneet sanoa, mitä puoluetta äänestäisivät eduskuntavaaleissa, tai sanoivat, etteivät kävisi äänestämässä, oli 29 prosenttia.

Lue lisää: Tenttikausi vauhdissa, Vaaliraportti käyntiin – Näin Helsingin Sanomat seuraa eduskuntavaaleja

Lue lisää: Moni pohtii nyt ”taktista äänestämistä” – se voi olla vaikeaa, sanoo tutkija

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat