Häkkänen IS:lle: Hornet-asiaan tarvitaan hallitukselta selvitys

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Antti Häkkänen (kok) vaatii hallitukselta selvitystä siitä, miten Hornet-asiassa tällä hetkellä edetään.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Antti Häkkäsen (kok) mukaan ministerit näyttävät olevan eri linjoilla Hornet-kysymyksessä.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Antti Häkkänen (kok) kertoo Ilta-Sanomille pyytäneensä hallitukselta selvitystä Hornet-asian tämän hetkisestä tilanteesta. Hänen mukaansa tällä hetkellä eduskunta joutuu lukemaan asiasta lehdistä.

”Pitää jokin selvitys tulla. Ei tässä puhuta mistään luotiliiveistä vaan yhdestä tärkeimmistä asejärjestelmistämme”, sanoi Häkkänen.

Häkkäsen mukaan on puolustusvoimien selvä viesti, ettei hävittäjiä voida antaa ilman Suomen oman puolustuskyvyn heikentymistä.

Häkkänen kommentoi IS:lle ”jossain” näkemäänsä Marinin lausumaa, jonka mukaan Horneteja voitaisiin alkaa luovuttaa jo ennen kuin uudet F-35-hävittäjät saapuvat Suomeen muutaman vuoden päästä.

”Marin on jotenkin omalla linjallaan”, sanoi Häkkänen.

Marin sanoi suomalaismedioiden haastattelussa torstaina, että kysymys siitä, voidaanko osia Hornet-hävittäjistä luovuttaa ennen korvaavien hävittäjien saapumista on sellainen, ”joka pitää käydä hyvin huolellisesti läpi.” Hän ei kuitenkaan sulkenut pois mahdollisuutta.

Häkkäsen mukaan täytyy pohtia, onko hallituksella yhteistä näkemystä Hornet-asiassa.

”Jokaiselta ministeriltäkin tulee erilaisia linjauksia. Tätä ei ehkä hetken mielijohteesta kannata koko ajan paisutella joka suuntaan”, hän sanoi.

Hornet-keskustelu lähti kunnolla käyntiin pääministeri Sanna Marinin (sd) vieraillessa Kiovassa aiemmin maaliskuussa.

Marin kertoi tiedotustilaisuudessa Suomessakin voitavan käydä keskustelua Hornet-hävittäjien luovuttamisesta Ukrainaan. Hän myös keskusteli asiasta Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa.

HS kertoi keskiviikkona, että Ukraina on esittänyt Suomelle ja Yhdysvalloille pyynnön Hornetien luovuttamista koskevasta keskustelusta. Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) kertoi torstaina olevansa tietoinen pyynnöstä ja sanoi, että siihen tullaan vastaamaan lähiviikkoina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat