Voitaisiinko Horneteja lähettää Ukrainaan heti? Puolustus­valio­kunnan jäsenet vastaavat

Kukaan haastatelluista puolustusvaliokunnan jäsenistä ei ajattele, että hävittäjiä tulisi lähettää Ukrainaan heti. Eriäviä näkemyksiä on kuitenkin siitä, voisiko Horneteja luovuttaa Ukrainalle siinä vaiheessa, kun Suomi on saanut uudet hävittäjät muutaman vuoden päästä.

Puolustusvaliokunnan Antti Häkkänen (kok), Hanna Holopainen (vihr), Matti Semi (vas), Jari Ronkainen (ps), Anders Adelcreutz (rkp), Mika Kari (sdp) ja Joonas Könttä (kesk) eivät kannata Hornetien lähettämistä Ukrainaan ainakaan lähitulevaisuudessa.

Helsingin Sanomien haastattelemat eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsenet eivät kannata Hornet-hävittäjien luovuttamista Ukrainaan ainakaan lähitulevaisuudessa.

Suomen nykyinen Hornet-kalusto poistuu käytöstä vuodesta 2025 alkaen, jolloin niitä aletaan korvata yhdysvaltalaisilla F-35-hävittäjillä. Käytöstä poistuvien Hornetien mahdollinen lähettäminen Ukrainaan on noussut keskustelunaiheeksi sen jälkeen, kun pääministeri Sanna Marin (sd) vieraili Kiovassa aiemmin maaliskuussa.

Vierailullaan Marin sanoi, että Suomessa olisi syytä käydä keskustelua Hornetien luovuttamisesta Ukrainalle. Tiistaina Marin kertoi keskustelleensa asiasta myös Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa.

Ukraina on toistuvasti pyytänyt länneltä hävittäjiä. Keskiviikkona HS uutisoi, että Ukraina on esittänyt Suomelle pyynnön Hornet-hävittäjiä koskevista keskusteluista Suomen, Ukrainan ja Yhdysvaltojen välillä. Koska Hornetit ovat yhdysvaltalaisen yrityksen valmistamia, niiden luovuttamiselle tarvittaisiin Yhdysvaltojen hyväksyntä.

Lue lisää: HS:n tiedot: Ukraina on esittänyt Suomelle pyynnön Hornetien luovuttamista koskevasta keskustelusta

Suomi on myöntänyt tähän mennessä 14 aseapupakettia Ukrainalle. Marinin mukaan apu ei ole ollut riittävää.

”Enemmän tarvitaan, niin Suomelta kuin kaikilta muiltakin. Sen vuoksi olemme jo aiemmin sanoneet, että tulemme tarjoamaan apua niin kauan kuin on tarpeen”, Marin sanoi perjantaina Brysselissä.

Lue lisää: Tutkija: Suomen kannattaa lisätä tukea Ukrainalle, vaikka se heikentäisi hetkellisesti omaa puolustus­kykyä

HS kysyi perjantaina ja lauantaina eduskunnan seitsemään suurimpaan puolueeseen kuuluvilta puolustusvaliokunnan jäseniltä näkemystä Hornetien mahdollisesta luovuttamisesta Ukrainalle.

Kysymyksiin vastasivat puhelimitse valiokunnan puheenjohtaja Antti Häkkänen (kok), varapuheenjohtaja Jari Ronkainen (ps), jäsenet Mika Kari (sd), Joonas Könttä (kesk), Hanna Holopainen (vihr) ja Anders Adlercreutz (rkp) sekä varajäsen Matti Semi (vas).

Pitääkö Suomen antaa Ukrainalle hävittäjiä heti? Entä sen jälkeen, kun korvaajat ovat tulleet muutaman vuoden päästä?

Kukaan haastatelluista puolustusvaliokunnan jäsenistä ei ajattele, että hävittäjiä tulisi lähettää Ukrainaan heti. Eriäviä näkemyksiä on siitä, voisiko Horneteja luovuttaa Ukrainalle siinä vaiheessa, kun Suomi on saanut uudet hävittäjät muutaman vuoden päästä.

Häkkänen: ”On epärealistista edes antaa ymmärtää, että hävittäjäkalustoa voisi antaa, koska se on erittäin keskeinen asejärjestelmä meidän puolustuskyvyssä näin suuressa maassa. Korvaavat hävittäjäthän tulevat vuodesta 2025 tai 2026 alkaen, ja kokonaisuudessaan ne ovat tulleet vasta vuoteen 2030 mennessä. Silloin vasta on nähdäkseni se hetki, jolloin voimme ryhtyä luopumaan hävittäjistä omaa puolustuskykyämme vaarantamatta. Siinä vaiheessa meidän hävittäjämme ovat käytännössä käyttökelvottomia tai niihin pitäisi tehdä kalliit päivitykset.”

Ronkainen: ”Missään tapauksessa välittömästi ei voi edes keskustella asiasta. Kyllä meidän hävittäjämme on tarkoitettu Suomen puolustusta varten. Siinä vaiheessa voidaan keskustella, kun meillä on korvaava kalusto jo Suomessa. Silloin täytyy ruveta miettimään, mikä Hornetien jatkotilanne on ja missä kunnossa ne yleensä ovat, että ovatko ne turvallisia lentää.”

Kari: ”Tällä hetkellä hävittäjien luovuttaminen ei ole mahdollista. On sitten Puolustusvoimien ja valtionjohdon asia arvioida sitä kysymystä siinä vaiheessa, kun se on ajankohtainen.”

Könttä: ”Suomi tarvitsee näitä hävittäjiä itse. On tärkeää, että huolehdimme omasta puolustuksestamme tässä tilanteessa. En pidä realistisena, että Horneteja voisi antaa enää silloin, kun korvaajat ovat tulleet. On epäselvää, onko nykyisillä silloin enää käyttöikää jäljellä, ja myös koulutusta, huoltoa ja vientilupia pitäisi miettiä. Asiasta tulisi joka tapauksessa keskustella ensin Helsingissä eikä Kiovassa.”

Holopainen: ”En näe hävittäjien antamista tällä hetkellä mahdollisena enkä myöskään tarkoituksenmukaisena Ukrainan puolustuskyvyn kannalta. Hävittäjät ovat monimutkainen asejärjestelmä, joihin tarvitaan muun muassa tietyt huoltojärjestelmät ja sopivat lentäjät. Tässä vaiheessa on ennenaikaista lähteä spekuloimaan, mikä tilanne muutaman vuoden päästä olisi.”

Adlercreutz: ”Suomen kalusto on tiukkaan mitoitettu eikä nähdäkseni paras ratkaisu Ukrainallekaan. Mielestäni Ukrainalle olisi järkevä koota kansainvälisesti lähetettävä erä F-16-hävittäjiä, joita on maailmalla paljon suurempi määrä kuin Suomessa aktiivikäytössä olevaa F/A-18-mallia. Niihin voisi mahdollisesti tarjota koulutusta Yhdysvalloissa. Tästä kongressi päätti jo viime kesänä. Kun korvaajat saadaan, käsitykseni on, että Hornetit ovat aika lailla käyttöikänsä päässä. Tilanteessa, jossa sota Ukrainassa jatkuu ja tarve on iso, oletan, että niiden lähettäminen olisi kuitenkin mahdollinen ratkaisu, kunhan meillä on korvaava F35-kapasiteetti käytössä.”

Semi: ”Ensin täytyy turvata Suomen oma hävittäjätilanne ja katsoa, mitä meillä on irrottaa niin, että oma turvallisuus säilyy myös samalla. Jos sota on edelleen käynnissä, kun korvaavat hävittäjät ovat tulleet Suomeen, ja tarve on olemassa Ukrainassa, niin miksei. Kyllä se on siinä vaiheessa täysin mahdollista.”

Onko Suomi antanut Ukrainalle riittävästi sotilaallista apua?

Kaikki haastatellut ovat sitä mieltä, että Suomi on tukenut Ukrainaa riittävän hyvin omaan kokoonsa ja turvallisuuspoliittiseen asemaansa nähden.

Häkkänen: ”Suomen kannattaa olla aloitteellinen Ukrainan tukemisessa, mutta kaikki läntiset maat ymmärtävät, että meillä on vaikea turvallisuuspoliittinen asema historiasta ja maantieteestä johtuen. Sen takia meidän ei edes tarvitse olla suuna ja päänä hävittäjiä luovuttamassa. Suomen täytyy olla erityisen aloitteellinen käytännön ehdotuksissa, miten kotimaista ja eurooppalaista puolustusteollisuutta ajetaan ylös. Se viime kädessä määrittää, kuinka paljon Ukrainaa voidaan tukea ilman, että vaarannetaan oma puolustuskyky.”

Ronkainen: ”Koskaan ei voi sanoa, onko annettu riittävästi, mutta olemme antaneet sen, mitä olemme pystyneet antamaan niin, että emme vaaranna omaa puolustuskykyämme.”

Kari: ”Suomen antaman materiaaliavun määrä on suuri ottaen huomioon, että olemme itse Venäjän naapuri. Suomi on antanut paljon ja tulee vielä jatkossakin antamaan.”

Könttä: ”Juuri julkaistiin uusi tukipaketti ja koko ajan kasataan uusia. On annettu sellaisia ammuksia ja taisteluvälineitä, joita Ukraina on pyytänyt, ja joita erityisesti puolustusministeriön ja Puolustusvoimien näkökulmasta on voitu antaa. Olennaista olisi myös saada eurooppalainen puolustusvälinetuotanto nostettua korkeammalle tasolle, jotta tukea voidaan jatkaa ja se voisi olla myös nykyistä suurempaa.”

Holopainen: ”Suomen antama sotilaallinen apu on väestöön suhteutettuna ollut ihan kärkipäässä muihin maihin vertailtuna. Totta kai nyt pitää huolehtia siitä, että apua edelleen annetaan niin kauan kuin se on tarpeen, jotta Ukraina pystyy puolustautumaan jatkossakin.”

Adlercreutz: ”Suhteessa Suomen talouden kokoon, mielestäni meidän tasoa ei tarvitse hävetä. Isossa kuvassa ajattelen, että länsimaiden pitäisi ottaa asenne, että pohditaan, mitä huomenna voidaan tarvita eikä että mitä tarvittiin eilen. Tuntuu, että Putinin eskaloima sota vetää meitä perässään sen sijaan, että pystyisimme selkeästi määrittelemään itsellemme, minkälaista apua tarvitaan, jotta sota päättyisi niin, että Ukraina ja Eurooppa voisivat saavuttaa kestävän rauhan.”

Semi: ”Suomi on antanut tähän mennessä tukea ihan riittävästi ja ihan hyvin.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat