Keskustan kansan­edustaja Joonas Könttä kertoo, että häntä tönittiin kampanjoidessa

Könttää ei sattunut tilanteessa. Hänen mukaansa tönijä todennäköisesti vain purki pahaa oloaan.

Keskustan kansanedustaja Joonas Könttä.

| Päivitetty

Keskustan kansanedustaja Joonas Könttä kertoo, että häntä tönittiin, kun hän oli kampanjoimassa.

”Ensimmäistä kertaa urallani minua tönittiin kampanjoidessani. Kiitos kanssaehdokkaat, Sokoksen vartija ja Sisä-Suomen poliisi avusta”, Könttä kirjoittaa viestipalvelu Twitterissä.

Könttä kertoo HS:lle, että hän oli kampanjoimassa kävelykadulla Jyväskylän keskustassa, kun noin kahden aikaan päihtynyt henkilö lähestyi häntä ja rupesi ”huuhtelemaan”.

”Hän sitten tönäisi minua rinnasta, ja horjahdin. Mikään vakavampaa ei käynyt”, Könttä kertoo.

Henkilö jatkoi huutelua jonkin aikaa, mutta Köntän mukaan ”ymmärsi lopulta lähteä pois”. Myöhemmin Sokoksen vartija kertoi Köntälle, että oli nähnyt tilanteen ja soittanut poliisit. Köntän tietojen mukaan henkilö on poliisin hallussa tällä hetkellä.

Könttä ei näe tarvetta tehdä asiasta rikosilmoitusta.

Myös perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén kertoi maanantaina Facebookissa joutuneensa häiriköidyksi. Packalen oli vaalikampanjoimassa Helsingin Malmilla.

Packalenin mukaan häirikkö häiritsi ensin kampanjatyöntekijää.

”Menin siihen väliin, ja hän alkoi häiriköimään minuakin. Tuli iholle ja töni”, sanoo Packalén.

Packalénin mukaan tilanteesta ei aiheutunut kenellekään vammoja. Packalénin mukaan asiasta on kirjattu rikosilmoitus.

Tapaukset tuovat väistämättä mieleen lauantain tapahtumat Helsingin Itäkeskuksessa, kun kokoomuksen konkaripoliitikko Ben Zyskowicz tönäistiin maahan. Zyskowiczin mukaan miehen motiivi oli selvästi poliittinen.

Könttä kertoo häntä tönineen henkilön tunnistaneen hänet.

”Kyllä hän minut varmasti tietää. Huuteli, että olen häpeäksi Jyväskylälle. Purki pahaa oloaan”, Könttä kuvailee.

Zyskowiczin tukena olivat hänen avustajansa, mutta Könttä oli kampanjoimassa yksin. Hän tosin huomauttaa, että kahden aikoihin Jyväskylän kävelykadulla oli runsaasti muitakin ihmisiä ja eduskuntavaaliehdokkaita.

Könttä jatkoi tilanteen jälkeen kampanjointia vielä parin tunnin ajan, ja HS:n soittaessa noin neljän maissa hän piti ruokataukoa.

”Kyllähän se yllätti, kun ennen ei ole vastaavaa käynyt. Aion kuitenkin jatkaa kampanjointia ihan normaalisti”, hän kertoo.

Könttä on Keski-Suomen kansanedustaja, Jyväskylän kaupunginvaltuutettu ja Keski-Suomen aluevaltuutettu.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat