Joka neljäs saattaa äänestää taktisesti, selviää Uutis­suomalaisen gallupista

Reilusti yli puolet ei kyselyn mukaan aio taktikoida äänestysvalinnassaan.

Vuoden 2023 eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen viimeisen päivän äänestystä viihdekeskus Flamingossa Vantaalla tiistaina 28. maaliskuuta 2023.

Noin joka neljäs suomalainen pitää taktista äänestämistä eduskuntavaaleissa vähintään mahdollisena, ilmenee Uutissuomalaisen gallupista.

Vähemmän kuin joka kymmenes aikoo varmasti taktikoida eli äänestää muuta kuin ensisijaisesti kannattamaansa puoluetta, jotta äänellä olisi toivottu vaikutus vaalien tulokseen.

Reilusti yli puolet ei kyselyn mukaan aio taktikoida äänestysvalinnassaan.

Noin joka kymmenes ei osannut ottaa kantaa kysymykseen ja viisi prosenttia ei aikonut äänestää.

Kyselyssä erot esimerkiksi tulojen tai asuinpaikan suhteen olivat varsin pieniä.

Tietoykkösen toteuttamaan kyselyyn vastasi 14.–23. maaliskuuta tuhat suomalaista. Kokonaistuloksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat