Li Andersson: ”Vituttaa”

Tuloksesta oli muodostumassa jopa huonompi tulos kuin vuoden 2015 vaalien tulos, joka oli vasemmistoliiton heikoin suoritus eduskuntavaaleissa.

Li Andersson puhui Pikkuparlamentissa sunnuntai-iltana.

| Päivitetty

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson tiivisti tunnelmansa Ääniwalli-baarissa pitämässään puheessa neljään sanaan.

”Vituttaa kuin pientä eläintä”, Andersson sanoi.

Syytä tunnelmiin oli, koska vasemmistoliiton kannatus oli jäämässä 7,1 prosenttiin, kun äänistä oli laskettu 96,8 prosenttia. Kansanedustajia puolue oli saamassa 11. Laskua kannatuksessa edellisiin vaaleihin verrattuna oli 1,1 prosenttiyksikköä. Kansanedustajien paikkoja puolue oli menettämässä viisi.

Tuloksesta oli muodostumassa jopa huonompi tulos kuin vuoden 2015 vaalien tulos, joka oli vasemmistoliiton heikoin suoritus eduskuntavaaleissa.

Puheessaan Andersson kiitti kaikkia ehdokkaita ja vaalityötä tehneitä ja sai paikalla olleilta vasemmistoliiton kannattajilta raikuvat ”Kiitos Li” -huudot.

Muuten tunnelma oli suuren osan illasta ollut Ääniwalli-baarissa tasaisesti laskeva. Ennakkoäänten aikaan puolueen kannatus oli vielä kahdeksan prosenttia, mutta se laski illan mittaan.

Puheessaan Andersson sanoi vaalituloksen tarkoittavan todennäköisesti porvarihallituksen muodostamista ja samalla sitä, että vasemmistoliitto alkaisi tehdä ”heti huomisesta alkaen” kovaa työtä kannatuksensa nostamiseksi ja edustajapaikkojen takaisin saamiseksi.

Vasemmistoliiton vaalivalvojaiset Ääniwallissa.

HS:n haastattelussa Andersson sanoi, että vasemmistoliiton huono vaalitulos vaatii vielä tarkempaa analyysiä, mutta hän piti selvänä, että osittain tulos selittyy niin sanotun taktisella äänestämisellä.

Anderssonin mukaan todennäköisesti osa vasemmistoliiton kannattajista oli näissä vaaleissa äänestänyt Sdp:tä estääkseen perussuomalaisten ja kokoomuksen vaalivoiton.

”Nyt nähdään juuri se, mistä varoitimme koko ajan. Taktinen äänestys ei toimi, jos ei ole kristallipalloa. Sdp ei ole saamassa ollenkaan niin paljon lisäpaikkoja kuin vasemmistoliitto ja vihreät ovat menettämässä. Osa meidän paikoista on mennyt siis esimerkiksi perussuomalaisille”, Andersson sanoi.

Andersson ei suostunut ottamaan kantaa siihen, tarkoittaako huono vaalitulos sitä, että hänen on harkittava uusiksi jatkoaan puolueen puheenjohtajana. Ennen vaaleja Andersson oli ilmoittanut, että aikoo jatkaa puolueen puheenjohtajana vuoteen 2025 saakka.

”En ole tänä iltana sitä miettinyt ollenkaan. Kommentoin ennen vaaleja jatkoani, koska Yle ehti jo väittää, että olisin luopumassa puheenjohtajan paikastani vaalien jälkeen.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat