Perussuomalaisten entinen kansanedustaja ja puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo aloittaa tĂ€ssĂ€ kuussa virallisesti puoluetoimistolla âoperatiivisena johtajanaâ. TehtĂ€vĂ€ on uusi.
Slunga-Poutsalo kertoo tehneensÀ puoluejohdon tukena töitÀ vaalikevÀÀseen valmistautumisessa jo syksystÀ saakka toimiessaan vielÀ kansanedustajana.
NeljÀ nimettömÀnÀ pysyttelevÀÀ perussuomalaista vaikuttajaa sanoo Helsingin Sanomille, ettÀ Slunga-Poutsalon palkkaamisen taustalla on puoluejohdon pitkÀÀn jatkunut tyytymÀttömyys puoluesihteeri Arto Luukkaseen.
Puheenjohtaja Riikka Purra kiistÀÀ vÀitteet tyytymÀttömyydestÀ.
Luukkanen oli otsikoissa viimeksi torstaina.
HĂ€n pahoitteli blogikirjoituksessaan sitĂ€, ettĂ€ hĂ€n oli vaalien jĂ€lkeen sanonut perussuomalaisten antaneen keskustalle âcoup de grĂącenâ eli armonlaukauksen. Lausunto oli hermostuttanut keskustalaiset.
Lue lisÀÀ: Perussuomalaisten puolueÂsihteeri pahoittelee lausuntoaan keskustasta
Torstaina Luukkanen myös sanoi Lapin Kansan haastattelussa, ettĂ€ perussuomalaiset ajaa pakkoruotsin poistamista, koska âpakko ei ole hyvĂ€ muusaâ. Tavoite löytyy perussuomalaisten ohjelmasta, mutta kaikki perussuomalaiset eivĂ€t pitĂ€neet sen mainostamista nyt hyvĂ€nĂ€ ideana: puolueen mahdollisuudet pÀÀstĂ€ hallitukseen kun saattavat olla sen varassa, suostuuko Rkp yhteistyöhön.
VenÀjÀn ja ItÀ-Euroopan tutkijanakin tunnettu Luukkanen valittiin perussuomalaisten puoluesihteeriksi yllÀttÀen vuonna 2021. HÀn syrjÀytti Purraa lÀhellÀ olevan Simo Grönroosin.
Perussuomalaisten sisÀltÀ Luukkasen ongelmaksi kuvataan vajavaista keskittymistÀ asioihin.
âRiikka [Slunga-Poutsalo] palkattiin, jottei homma puoluetoimistolla leviĂ€isi ihan kĂ€siinâ, sanoo yksi lĂ€hde.
âSlunga-Poutsalo tulee hoitamaan varsinaiset työt, jotta Luukkanen voi suurin piirtein vain heilutella viiriĂ€â, arvioi toinen.
Riikka Slunga-Poutsalo
Kun Suomen Uutiset kertoi maaliskuussa Slunga-Poutsalon palaavan puoluetoimistolle, hĂ€nen tehtĂ€vikseen kerrottiin muun muassa âyleishallinnon, viestinnĂ€n ja poliittisen valmistelun johtotehtĂ€vĂ€t sekĂ€ taloushallinnon strategisten linjausten jalkauttaminenâ.
TÀllaisia tehtÀviÀ hoitaa tyypillisesti myös puoluesihteeri. Slunga-Poutsalo itse sanoo, ettei hÀn korvaa puoluesihteeriÀ vaan tukee puoluesihteeriÀ ja puoluejohtoa nÀiden työssÀ.
âNĂ€in puoluesihteerille jÀÀ enemmĂ€n aikaa muun muassa tehdĂ€ yhteistyötĂ€ jĂ€senten ja jĂ€rjestöjen kanssa.â
HÀn ei ota kantaa vÀitteisiin Luukkaseen kohdistuvasta tyytymÀttömyydestÀ.
âPuolueella on tarve jonkin sortin jatkuvuuteen. Jos minulla on mahdollisuus omalla työpanoksellani olla sen jatkuvuuden turvana, niin sehĂ€n on hienoaâ, hĂ€n sanoo.
Puheenjohtaja Purra vahvistaa itse pyytÀneensÀ Slunga-Poutsalon puoluejohdon tueksi. HÀn sanoo kuitenkin olevansa tyytyvÀinen Luukkasen toimintaan puoluesihteerinÀ.
âSlunga-Poutsalon palkkaamisella ei ole mitÀÀn tekemistĂ€ tĂ€llaisten asioiden kanssa.â
Purra kehuu Slunga-Poutsalon osaamista, kokemusta ja suhteita muihin puolueisiin.
âMeillĂ€ on pieni puoluekoneisto muihin puolueisiin verrattuna. Ja puoluesihteeri sekĂ€ puoluejohto voivat vaihtua kahden vuoden vĂ€leinâ, hĂ€n sanoo viitaten jatkuvuuden tarpeeseen.
Purra ei ota suoraan kantaa siihen, oliko esimerkiksi Luukkasen lausunto pakkoruotsin poistamisesta onnistunut.
âSe on puolueen virallinen linja. Ei silti nĂ€ytĂ€ realistiselta, ettĂ€ tĂ€llaista hallituksessa voitaisiin edistÀÀâ, hĂ€n vastaa.
Luukkanen itse sanoo Slunga-Poutsalon palkkaamisen syyksi sen, ettĂ€ puoluetoimiston âtyömiesâ Matti Putkonen elĂ€köityy myöhemmin tĂ€nĂ€ vuonna.
âMeillĂ€ vaihtuu veri puoluetoimistolla. Ei tĂ€ssĂ€ sen kummempaa ole.â
Otsikoihin nousseet lausuntonsa hÀn panee median piikkiin.
âToimittajan tyypillinen virheâ, Luukkanen sanoo Lapin Kansan pakkoruotsiotsikosta.
Otsikossa lukee: Arto Luukkanen: âTalous saatava kuntoon ja pakkoruotsi pois, koska se ei ole hyvĂ€ muusaâ.
MikÀ otsikossa on virheellistÀ?
âToimittaja kysyi minulta, mikĂ€ on perussuomalaisille tĂ€rkeÀÀ. MinĂ€ vastasin, ettĂ€ tĂ€rkeitĂ€ asioita ovat esimerkiksi talous, maahanmuuton rajoittaminen ja pakkoruotsin poisto. Mutta se on eri asia, kuin ettĂ€ me kategorisesti vaatisimme hallitusneuvotteluissa pakkoruotsin poistoaâ, Luukkanen vastaa.
Lapin Kansan jutussa ei tosin vÀitetÀkÀÀn, ettÀ pakkoruotsin poisto olisi perussuomalaisille kategorinen vaatimus tai kynnyskysymys.
âHerran rauhaaâ, Luukkanen pÀÀttÀÀ puhelun nopeasti.
Purra ja Luukkanen tuulettivat puolueen vaalivalvojaisissa sunnuntaina.
Muiden puolueiden puoluesihteereissÀ Luukkasen kÀytös on herÀttÀnyt kummastusta jo pitempÀÀn. Useat puoluesihteerit kuvaavat yhteistyötÀ Luukkasen kanssa vaivalloiseksi.
Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen sanoo, ettÀ kun hÀn yritti tutustua Luukkaseen, tÀmÀ ei suostunut tapaamiseen ja lopulta lopetti vastaamisenkin.
Pirkkalainen kertoo pyytÀneensÀ Luukkasta useamman kerran aamiaiselle ja lounaalle.
âHĂ€n ei ole antautunut millÀÀn tavalla yhteistyölle. HĂ€n kĂ€yttĂ€ytyy erikoisesti, kuten tĂ€mĂ€ armonlaukaus-lausuntokin antaa ymmĂ€rtÀÀ. Se, ettĂ€ hĂ€n haukkui kollegansa [Antton Rönnholmin], oli myös jĂ€rkytys meille kaikilleâ, Pirkkalainen sanoo.
Luukkanen on kritisoinut Sdp:n puoluesihteeriÀ Rönnholmia tÀmÀn noin vuosikymmen sitten tekemÀstÀ konsultointityöstÀ, joka koski kaasuputki South Streamia.
Muut puoluesihteerit ovat kiinnittÀneet huomiota myös siihen, ettÀ Luukkanen on toistuvasti vihjaillut sillÀ, ettÀ vaaleja oltaisiin siirtÀmÀssÀ epÀasiallisin perustein. Tammikuussa Luukkanen vihjasi twiitissÀÀn, ettÀ perussuomalaisten nousevan kannatuksen takia eduskuntavaaleja oltaisiin siirtÀmÀssÀ.
âTĂ€llainen kĂ€ytös kĂ€ytĂ€nnössĂ€ estÀÀ toimivan parlamentaarisen yhteistyön. MeillĂ€ on ollut todella kiinteĂ€ keskinĂ€inen yhteistyö, jossa on matalalla kynnyksellĂ€ vaihdettu tietoja. Jos joku ei kykene normaalien toisia kunnioittavien pelisÀÀntöjen mukaan työskentelemÀÀn, ei tĂ€llaista yhteistyötĂ€ voi ollaâ, Pirkkalainen sanoo.
Luukkanen esitti Pirkkalaiselle lounaskutsun blogitekstissÀ, jossa hÀn pahoitteli armonlaukaus-kommenttiaan.
âAion kĂ€ydĂ€ hĂ€nen kanssaan lounaalla. MielellĂ€ni hĂ€neen tutustunâ, Pirkkalainen vastaa.
Pirkkalainen sanoo, ettei hÀn tiedÀ, mitÀ Slunga-Poutsalon uusi tehtÀvÀ tarkoittaa.
"Kun katsoo hĂ€nen tehtĂ€vĂ€nkuvaansa, mitĂ€ siinĂ€ puoluesihteerille enÀÀ jÀÀ?â
Rkp:n puoluesihteeri Fredrik Guseff uskoo, ettÀ Slunga-Poutsalo on palkattu kÀytÀnnössÀ Luukkasen korvaajaksi.
Koska perussuomalaisissa puoluesihteerin valitsee puoluekokous, puoluejohto ei voi vaihtaa puoluesihteeriÀ. Seuraava perussuomalaisten puoluekokous jÀrjestetÀÀn tÀmÀn vuoden elokuussa.
âKĂ€ytĂ€nnössĂ€ vaikuttaa siltĂ€, ettĂ€ Riikasta [Slunga-Poutsalosta] on haluttu tehdĂ€ pomo, ja Arto [Luukkanen] on vain nimen puolesta puoluesihteeri. KĂ€ytĂ€nnössĂ€ kaikki ne tehtĂ€vĂ€t, jotka normaalisti kuuluvat puoluesihteerille, ovat nyt Riikallaâ, Guseff arvioi.
Guseffin mukaan Slunga-Poutsalon kanssa on voinut keskustella asioista rakentavasti.
âKyllĂ€hĂ€n se vaikeuttaa parlamentaarista yhteistyötĂ€, jos on henkilö, johon ei vĂ€lttĂ€mĂ€ttĂ€ luoteta.â
Puoluesihteerit ovat tyypillisesti muodostaneet melko tiiviin ryhmÀn, joka tekee lÀhinnÀ hallinnollis-teknistÀ yhteistyötÀ kÀytÀnnön asioissa, esimerkiksi vaaleihin liittyen. Sdp:n Rönnholm sanoo, ettÀ Luukkanen vaikutti aluksi ajatelleen, ettÀ hÀnen pitÀÀ puhua politiikkaa puoluesihteerien kesken.
âHĂ€nellĂ€ taisi mennĂ€ aikaa tottua ajatukseen, ettĂ€ ei meiltĂ€ ole yhtÀÀn ÀÀntĂ€ tulossa. MeidĂ€n työmme on aika kĂ€ytĂ€nnönlĂ€heistĂ€, esimerkiksi vaaleihin liittyvÀÀ yhteistyötĂ€. LisĂ€ksi se on vertaistukeaâ, hĂ€n sanoo.
âSittemmin hĂ€n on ryhtynyt luottamaan siihen, ettĂ€ nĂ€itĂ€ asioita voi hoitaa yhdessĂ€ ihan menestyksekkÀÀsti.â
Oikaisu 17.31: Jutussa kirjoitettiin aiemmin virheellisesti, ettÀ Rönnholm olisi konsultoinut Nord Streamia. Kyse oli South Stream -hankkeesta.