Bryssel
Ranskassa on pitkät perinteet dirigismiin eli siihen, että valtio ohjaa voimakkain ottein taloutta. Nyt tämä ranskalainen ajattelumalli on hitaasti mutta varmasti liukumassa sisään Euroopan unioniin, mistä kertovat myös useat viime aikoina EU-komissiosta tulleet esitykset.
Se on muutos, joka vaikuttaa myös Suomeen, eikä se ole Suomen pitkäaikaisten tavoitteiden mukaista.
”Laiva on kääntynyt Ranskan ajattelun suuntaan”, sanoo akatemiatutkija Timo Miettinen Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksesta. Hän toimii tämän kevään vierailevana tutkijana Firenzen EUI-yliopistossa.
Akatemiatutkija Timo Miettinen.
Ranskalaisesta ajattelutavasta tuli tyylipuhdas näyte viimeksi tiistaina, kun Ranskan presidentti Emmanuel Macron puhui Hollannin-vierailullaan ajatushautomo Nexusin tilaisuudessa.
Macron puhui jälleen eurooppalaisesta suvereniteetista, riippumattomuudesta, josta EU:ssa käytetään myös käsitettä ”strateginen autonomia” – termi, jota myös pääministeri Sanna Marin (sd) on innokkaasti viljellyt.
Se tarkoittaa, että EU:n pitäisi purkaa riippuvuuksiaan muista maista ja kasvattaa kykyään kilpailla muun muassa Yhdysvaltain ja Kiinan kanssa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan näytti hitaammillekin, mitä tarkoittaa, kun riippuvuus esimerkiksi yhdestä energiantoimittajasta on liian suuri.
Macron kävi juuri Kiinassa ja antoi matkansa jälkeen huomiota herättäneen haastattelun muun muassa Politicolle ja Les Echosille.
Lue lisää: Macronin Kiinan-vierailusta alkoi jälkipyykki, joka paljasti EU:n epäyhtenäisyyden
Miettinen sanoo kiinnittäneensä huomiota erityisesti sen yhteen kohtaan: Macron kehui lehdille, että Ranska ”on jo voittanut” ideologisen keskustelun strategisesta autonomiasta.
”Se on ehkä ennenaikainen analyysi, mutta onhan se totta, että erilaiset kriisit ovat tehneet näistä ajatuksista aiempaa olennaisempia. Ne ovat ajatuksia, joihin on otettava kantaa uudella tavalla. Eivätkä nämä ideat ole enää yksiselitteisesti ranskalaisia niin, että ne kytkeytyisivät vain Ranskan intresseihin”, Miettinen sanoo.
Hänen mukaansa ajatukset strategisesta autonomiasta ja tarpeesta vastata esimerkiksi Yhdysvaltain ilmasto-ohjelmaan tunnustetaan jo laajasti ympäri Eurooppaa, myös elinkeinoelämässä. Euroopassa on huolestuttu siitä, että Yhdysvallat ryydittää omaa vihreää siirtymäänsä muun muassa tukemalla verohelpotuksin omia yrityksiään.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron puhui Nexus-ajatushautomon tilaisuudessa Amsterdamissa tiistaina.
Saksalainen linja, jonka mukaan keskeistä on pitää huolta Euroopan sisämarkkinoista ja kilpailuympäristöstä, näyttäytyy uudessa maailmantilanteessa yksioikoiselta.
”Ranskalla ja Saksalla on ollut erilaiset käsitykset eurooppalaisen talouspolitiikan perustasta. Saksa haluaa hajautettua mallia, jossa esimerkiksi finanssipolitiikka on vahvemmin kansallisissa käsissä, kun taas Ranska on perinteisesti ajanut vahvempaa yhteistä toimintakykyä Euroopalle”, Miettinen sanoo.
Ranskalainen dirigismi juontuu puolestaan maan monarkistisista ajoista ja keskitetyn valtiovallan perinteestä. Valtion rooli talouselämässä korostui toisen maailmansodan jälkeen, jolloin valtiovetoinen investointipolitiikka nosti Ranskan nopeasti Euroopan kärkeen.
”Ajatustavalla on edelleen kannatusta Ranskassa, ja se myös jossain määrin ohjaa ranskalaista EU-politiikkaa ja EU-visiointia”, Miettinen sanoo.
Eurokriisin aikana Saksan ja Ranskan ajattelun erot kärjistyivät, mutta koronakriisin jälkeen Saksa myöntyi EU:n yhdessä ottamaan velkaan ja yhteiseen elpymisvälineeseen. Kaikkiin Ranskan ehdotuksiin ei Saksassa siis enää lähtökohtaisesti sanota ”ei”, mikä on Suomessakin hyvä huomata esimerkiksi keskusteltaessa uusista EU-laajuisista rahastoista.
Suomi on EU:n sisämarkkinoista riippuvainen talous, joten Suomessa ajattelu on lähtenyt ensisijaisesti sisämarkkinoiden kehittämisestä eikä niinkään EU:n globaalin kilpailukyvyn varmistamisesta.
Tiistaina Macron hahmotteli viisi pilaria, joille suvereniteettia pitää rakentaa: kilpailukyky, teollisuuspolitiikka, omien etujen suojelu, vastavuoroisuus ja yhteistyö.
Niistä kiinnostavin on teollisuuspolitiikka eli siis valtion aktiiviset toimet teollisuuden edistämiseksi. Macronin mukaan se on ollut Euroopassa tabu ja kiellettyä, koska oppina on ollut, että markkinoiden toimintaan ei saa puuttua.
Nyt on kuitenkin nähty, että EU:n kilpailijat eli lähinnä Kiina ja Yhdysvallat ohjaavat markkinoita yhä enemmän muun muassa tukemalla omia yrityksiään. Macronin mukaan Euroopankin on aika luoda oma teollisuuspolitiikkansa muun muassa energiassa, puolustuksessa ja puolijohteissa.
Komission esityksissä näkyy jo merkkejä, että ranskalainen ajattelumalli on otettu vakavasti.
Komissio on antanut jäsenmaille vapautta tukea yrityksiään löyhentämällä valtiontukisääntöjä, ensin koronapandemian ja myöhemmin Venäjän hyökkäyssodan seurausten takia.
Suomi kävi kovaa lobbausta etenkin sitä vastaan, että maat saisivat antaa tukea jo tuotantovaiheeseen edenneille yrityksille, mutta tämä hävittiin. Komissio asetti paljon reunaehtoja, eikä tukea voi jakaa mielin määrin, mutta siitä huolimatta tukisääntöjen löyhennyksissä on jatkuvasti murrettu entisiä pyhiä periaatteita.
Suomi lobbasi siksi, että se on monen muun maan tavoin hyötynyt EU:n sisämarkkinoista eli muun muassa siitä, että EU-maiden yritysten toimintaympäristö on tasaveroinen eivätkä valtiot tue omia yrityksiään.
Sisämarkkinoiden rapautuminen on Timo Miettisen mukaan todellinen riski, josta Suomen poliitikot eivät ole juuri puhuneet.
Maaliskuun puolivälissä komissio antoi nettonolla-asetuksen, jonka tarkoituksena on lisätä eurooppalaista tuotantoa tietyissä ”nollanettopäästöteknologioissa” eli esimerkiksi aurinko- ja tuulivoimassa, akuissa, lämpöpumpuissa, elektrolyysilaitteissa ja hiilidioksidin talteenotossa. Eli siis samalla vähentää näiden teknologioiden tuontia.
Komissio liitti ranskalaisen dirigismin hengessä esitykseensä myös tavoitteita: 40 prosenttia esimerkiksi aurinkovoimateknologiasta pitäisi olla EU:ssa tuotettua. Osuus on nyt 10 prosenttia, eli kirittävää riittää, mutta jäsenmaille tulisi oikeus nykyistä suurempaan julkiseen tukeen, mahdollisuus joustaa lupaprosesseissa ja niin edelleen edettäessä tavoitetta kohti.
Brysseliläinen ajatushautomo Bruegel nimitti tätä tuoreeltaan ”hirveäksi politiikaksi”, joka Bruegelin arvion mukaan hidastaa eikä nopeuta EU:n vihreää siirtymää, jos se estää maita ostamasta teknologiaa EU:n ulkopuolelta.
Valtiontukien ja tuonnin korvaamisen lisäksi EU-tuotantoa suositaan uusissakin yhteyksissä, muun muassa Ukrainan tuessa.
Kun EU-maiden ulkoministerit maaliskuussa päättivät lisätä ammustoimituksia Ukrainalle, päätökseen sisällytettiin Ranskan vaatimuksesta ehto, että ammustuotannon täytyy olla eurooppalaista.
Suomi yhtenä maana ei kannattanut tätä, koska ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) mukaan EU-rahalla pitäisi saada ammuksia mahdollisimman paljon ja nopeasti – vaikka ne sitten tulisivat EU:n ulkopuolelta. Tämä näkemys ei nykyisten tuulten puhaltaessa saanut vastakaikua.
