Keskusta ja Liike Nyt jäivät aamupäivällä pois tiedotustilaisuudesta, jossa hallitustunnustelija Petteri Orpo (kok) esitteli medialle tunnustelukysymyksensä. Tilaisuus alkoi heti puolueiden keskinäisen kokouksen jälkeen, ja myös muut puheenjohtajat kommentoivat tilaisuudessa Orpon kysymyslistaa.
Keskustan ja Liike Nytin pois lähteminen on herättänyt ihmetystä julkisuudessa, ja asiasta kysyttiin myös Orpolta tiedotustilaisuudessa.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eeva Kallin mukaan asiaan ei liity mitään dramatiikkaa. Hän sanoi toimittajille eduskunnassa, että keskusta oli siinä käsityksessä, että tiedotustilaisuus oli hallitustunnustelijaksi valitun Petteri Orpon.
Keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon esikunnasta viestitettiin STT:lle, että Saarikko ja Kalli siirtyivät seuraavaan sovittuun tapaamiseen.
Saarikko on aiemmin todennut, että keskustan paikka seuraavalla vaalikaudella on oppositiossa.
Orpo jakoi puolueille 24 hallitustunnustelukysymystä, joiden perusteella maahan aletaan muodostaa uutta hallitusta. Hän odottaa eduskuntaryhmiltä vastauksia kysymyksiin ensi tiistaina kello 12:een mennessä.