Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Halla-aho suomii keskustaa sen päätöksestä jäädä oppositioon.
Facebook-kirjoituksessaan Halla-aho vihjailee, että keskusta sabotoisi hallituksesta pois jättäytymisellä sellaisen hallituksen synnyn, joka tekisi ”maaseudun kannalta hyvää politiikkaa”.
”Vuonna 2019 kepu mahdollisti maaseudun kannalta vahingollisen punavihreän hallituksen synnyn. Virheitä sattuu itse kullekin. Jos kepu kuitenkin heti seuraavaksi, vuonna 2023, sabotoi sellaisen hallituksen synnyn, joka voisi tehdä maaseudun kannalta hyvää politiikkaa, äänestäjä saattaa jo nähdä toiminnassa tietyn kaavan ja tehdä siitä johtopäätöksensä”, Halla-aho kirjoittaa.
Hän katsoo, että keskusta on ”loukkaantunut” niille äänestäjille, jotka antoivat keskustan mielestä sille kuuluvan äänen jollekin muulle puolueelle.
”Hyvin irrationaalisesti kepu kostaa nämä loukkaukset sille 11 prosentille äänestäjistä, joka edelleen luotti kepuun ja halusi sen edistävän asiaansa eduskunnassa ja hallituksessa.”
Keskusta on ilmoittanut menevänsä oppositioon, koska se kärsi huhtikuun alun eduskuntavaaleissa ankaran tappion ja menetti kahdeksan kansanedustajapaikkaa. Ainoana puolueena se ei vastannut yksityiskohtaisesti lainkaan kokoomuksen puheenjohtajan, hallitustunnustelija Petteri Orpon kysymyksiin, joilla kartoitettiin eri puolueiden linjoja hallituksen muodostamista varten.
Uusi hallitus on rakennettava käytännössä joko kokoomuksen ja perussuomalaisten tai kokoomuksen ja Sdp:n ympärille. Ensisijaisena vaihtoehtona vaikuttaa tällä hetkellä olevan kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitusyhteistyö.
Jos keskusta ei ole mukana, hallitukseen tarvitaan todennäköisesti välttämättä Rkp:tä, jolla on erimielisyyttä asiakysymyksistä perussuomalaisten kanssa.
Jo aiemmin tällä viikolla perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra maanitteli keskustaa mukaan hallitukseen. Maaseudun tulevaisuuteen kirjoittamassaan kolumnissa myös Purra arvosteli samalla keskustaa sen edellisessä keskustavasemmistolaisessa hallituksessa tekemästä työstä.
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko vastasi Purralle Maaseudun tulevaisuudessa, että hallituksen muodostaminen on vaalivoittajien oikeus ja velvollisuus.
”Hallituksen synty ei ole keskustasta kiinni, vaan se on teistä kiinni. Keskustaa ette tarvitse.”
HS:n politiikan toimittaja Teemu Muhonen kirjoitti maanantaina analyysissaan, että perussuomalaisia huolettaa keskustan jääminen oppositioon siksi, että oppositiossa keskusta voisi imeä maakunnissa menettämäänsä kannatusta takaisin.
Lue lisää: Keskustan maanittelu hallitukseen osoittaa, mitä Riikka Purra pelkää
Lue lisää: Maaseudun päällä lukee nyt PS – Näin puhuvat äänestäjät keskustan entisessä valtakunnassa
Lue lisää: Purra: Jos Rkp ei muuta maahanmuuttokantojaan, hallitusyhteistyö on mahdotonta
Lue lisää: Saarikko vastaa Purralle Maaseudun Tulevaisuudessa: ”Kannustan teitä menemään hallitukseen”