Sdp:n entinen puheenjohtaja Ulf Sundqvist kuoli lauantaina 22. huhtikuuta nopeasti edenneeseen sairauteen Helsingissä. Sundqvist oli 78-vuotias, syntynyt 22. helmikuuta 1945 Sipoossa.
Amerikkalainen aikakauslehti Time julkaisi vuonna 1974 listan nuorista vaikuttajista, joiden lehti arvioi seuraavina vuosikymmeninä johtavan maailmaa. Ensimmäistä kertaa listalle kelpuutettiin myös suomalainen poliitikko, 29-vuotias Ulf Sundqvist.
Hän oli yksi niistä kymmenestä alle 30-vuotiaasta miehestä, jotka pääsivät vuonna 1970 eduskuntaan. Sodan jälkeen syntyneet ikäluokat saivat ensimmäistä kertaa äänestää eduskuntavaaleissa, ja heidän edustajikseen nousivat muun muassa Matti Ahde, Erkki Tuomioja, Paavo Väyrynen, Pertti Salolainen, Pär Stenbäck ja Ilkka Suominen.
Aluksi Sundqvistin ura kohosi nopeammin kuin ikätovereilla. Hänestä tuli 27-vuotiaana Rafael Paasion (sd) hallituksen opetusministeri ja hänen johdollaan viimeisteltiin peruskoulu-uudistus, jota Sundqvist itse piti suurimpana saavutuksenaan. Sundqvist oli kotoisin vähävaraisesta työläisperheestä ja tiesi omasta kokemuksesta, miten vaikea oli päästä opintielle.
30-vuotiaana Sundqvist valittiin Sdp:n puoluesihteeriksi, puheenjohtaja Kalevi Sorsan työpariksi. Paasion ja Sorsan lisäksi Sundqvistia auttoivat ylöspäin myös presidentti Urho Kekkonen ja vuorineuvos Uolevi Raade, öljy-yhtiö Nesteen vaikutusvaltainen pääjohtaja.
Poliitikkona Sundqvist oli pragmaatikko. Piti saada aikaan ratkaisuja. Hänellä oli hyvä koulutus, valtiotieteen maisteri, monpuolinen kielitaito ja jo opiskelijapolitiikassa hankittu rento tyyli liikkua yli rajojen. Ulf Sundqvist oli maailmanmies, jonka ei tarvinnut hermoilla missään. Hän tiesi osaavansa asiat ja taisi hyvät käytöstavat.
Sundqvist seurasi kansainvälistä politiikkaa ja taloutta ja kykeni luomaan oman maailmanlaajuisen verkoston. Politiikan johtajat, muutkin kuin demarit, tulivat hänelle tutuiksi, kun hän hoiti Sdp:n kansainvälisiä yhteyksiä itään ja länteen. Nesteen hallintoneuvoston puheenjohtajana hän tutustui elinkeinoelämän johtajiin.
Kun keväällä 1979 koottiin pääministeri Mauno Koiviston (sd) hallitus ja sosiaalidemokraateille tuli kauppa- ja teollisuusministerin salkku, Sundqvist oli luonteva valinta tehtävään. Ministerinä hän viihtyi hyvin, ehkä liiankin hyvin, sillä kuin huomaamatta Sundqvist alkoi etääntyä kotimaan politiikasta.
Ulf Sundqvist kampanjoimassa vuonna 1975.
Vuodesta 1981 tuli taitekohta Ulf Sundqvistin uralla. Hän luopui Sdp:n johtotehtävistä ja ministerin paikasta ja siirtyi seuraavana vuonna Suomen Työväen Säästöpankin pääjohtajaksi. Vaikka pankki oli pieni, sillä oli tärkeä asema niin sanotun punapääoman sisällä. Punapääomaan laskettiin muun muassa maanlaajuinen kauppaketju Eka, vakuutusyhtiö Kansa ja rakennusliike Haka.
Sundqvist ohjaili kymmenen vuotta työväenliikkeen pääomavirtoja ja jatkoi kansainvälisiä yhteyksiään. Koko ajan veikkailtiin Sundqvistin paluusta politiikkaan, joten ei ollut suuri yllätys, kun hän syksyllä 1991 ilmoittautui ehdolle Sdp:n puheenjohtajaksi. ”Veri veti”, Sundqvist perusteli ehdokkuutta. Hänen valintansa oli lähes läpihuutojuttu, ja Sundqvistista odotettiin Sdp:n pelastajaa.
Muistelmissaan Sundqvist kertoi vaimonsa Kristiinan vastustaneen paluuta politiikkaan.
”Hän saattoi aavistaa jotakin epämiellyttävää tilanteessa, jossa itse olin vielä sokaistunut saamaani suosioon ja imarteluun. Olisi kannattanut kuunnella viisaan vaimon neuvoa”, Sundqvist kirjoitti.
Ulf Sundqvist toimi Suomen Työväen Säästöpankin (STS-Pankin) pääjohtajana vuosina 1982–1991.
Puheenjohtajakaudesta tuli toisenlainen kuin piti. Syvän taloudellisen laman aikana STS-pankki ja monet muut punapääoman yritykset joutuivat vaikeuksiin. Kun STS-pankin jälkipyykkiä pestiin, Sundqvistin maine tahriutui niin pahasti, että hän joutui keväällä 1993 jättämään Sdp:n puheenjohtajan tehtävät.
Eikä tässä ollut vielä kaikki. Sundqvistia vedettiin monella eri tavalla tilille tekemisistään pitkin 1990-lukua, jolloin etsittiin pankkikriisin syyllisiä oikeudenkäynneissä ja vaadittiin pankinjohtajilta korvauksia. Sundqvist teki valtion kanssa sopimuksen korvauksen maksamisesta. Sopimuksesta syntyi jälkikäteen poliittinen kriisi, joka johti ministeri Arja Alhon (sd) eroon syksyllä 1997 ja horjutti pääministeri Paavo Lipposen (sd) hallitusta.
Pari vuotta myöhemmin Ulf Sundqvist kirjoitti prosessista 300-sivuisen kirjan, jonka nimeksi hän antoi Kärpäsjahti. ”Minun tarinani on vain yksi monien joukossa – kärpäsen surinaa”, Sundqvist kirjoitti.
Ulf Sundqvist teki kolmannen uran kansainvälisenä yrityskonsulttina. Työn luonteeseen kuului vaitonaisuus. Sundqvist ei järin paljon kertonut julkisuudessa, mitä hän teki. Se kuitenkin tiedetään, että hän auttoi suomalaisia yrityksiä maailmanmarkkinoille ja neuvoi monia kansainvälisiä yrityksiä, jotka etsivät liiketoimintaa Pohjoismaista.
Time-lehden ennustus Ulf Sundqvistin tulevaisuudesta ei osunut aivan kohdalleen, jos menestyksen mittarina käytetään nousua politiikan terävimmille huipuille. Hänestä ei tullut presidenttiä tai pääministeriä, vaikka hän oli yksi oman sukupolvensa lahjakkaimmista poliitikoista. Sitä vastoin hänestä tuli merkittävä taustavaikuttaja. Häntä kuunneltiin monissa piireissä.
Sundqvistin viimeisiä vuosia varjosti ankara sairaus. Suusyövän seurauksena puhe muuttui kankeammaksi, mutta miehen katse pysyi entisenä. Puhujan silmissä leimahti, ja jos kuulija malttoi hetken odottaa, politiikan tai talouden analyysi oli entisensä, valpas ja terävä, ja aina oli mukana ripaus internationalismia.
Marraskuussa vuonna 1968 opiskelijat valtasivat Vanhan ylioppilastalon. Valtaajien tavoitteena oli herättää kriittistä keskustelua Helsingin yliopiston ylioppilaskunnasta sekä itse yliopistosta. Vasemmalla kuvassa Matti Louekoski ja oikealla jalat näyttämön reunalle nostanut Ulf Sundqvist.
Hallitusneuvotteluja Kesärannassa vuonna 1978 Kalevi Sorsan hallituksen erottua. Uuden hallituksen ohjelmapapereita tutkivat SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Ahde, puoluesihteeri Ulf Sundqvist sekä opetusministeri Kristian Gestrin.
Ulf Sundqvist toimi SDP:n puheenjohtajana vuosina 1991–1993. Sundqvist kuvattuna Hakaniemessä vuonna 1992.