Ulkoministeri Pekka Haavisto otti maanantaina Luxemburgissa kantaa EU:n Ukrainalle antamaan ammusapuun.
”On anteeksiantamatonta, jos hidastukset tässä johtuvat Euroopan unionista”, Haavisto sanoi maanantai-iltana tiedotustilaisuudessa, joka järjestettiin EU:n ulkoministerikokouksen jälkeen.
Haavisto viittasi muun muassa Ranskan esillä pitämiin vaatimuksiin, että Ukrainalle toimitettavien ammusten pitäisi olla Euroopassa valmistettuja.
Vaatimus on hankala, sillä EU-alueen ammustehtaiden tilauskirjat alkavat olla täynnä, eikä tuotantoa pystytä hetkessä lisäämään.
”Tässä on ollut mielestäni vähän turhaa kauppapoliittista keskustelua, että missä ammukset tuotetaan”, Haavisto totesi.
Haavisto myönsi, että joidenkin jäsenmaiden ammustehtaissa voidaan esimerkiksi siirtyä kahdesta vuorosta kolmeen vuoroon, jotta tuotantolinjat saadaan täyteen käyttöön. Se ei kuitenkaan tapahdu hetkessä.
Haavisto muistutti, että osaa Ukrainan tarvitsemista ammuskaliibereista ei välttämättä edes valmisteta EU:n alueella.
Hänen mukaansa EU-puheenjohtajamaa Ruotsi ja myös Suomi käyttivät kokouksessa puheenvuorot, joissa ”voimakkaasti vedottiin, että tämä saataisiin ratkaistua”.
Suomen kanta on, että tärkeintä ei ole ammusten alkuperä vaan Ukrainalle annettujen lupausten täyttäminen. EU:n ulkoministerikokouksessa kuultiin maanantaina myös Ukrainan ulkoministeriä Dmytro Kulebaa.
Kuleba ilmaisi torstaina Twitterissä turhautumista siihen, että ammusapu uhkaa sakata.
”EU:n kyvyttömyys toimeenpanna omaa päätöstään yhteisistä ammustoimituksista Ukrainaan on turhauttavaa”, Kuleba kirjoitti.
”Toimettomuuden hinta mitataan Ukrainassa ihmishengissä”, hän vetosi.