Kokoomus, perussuomalaiset, Rkp ja kristillisdemokraatit ovat nyt istuneet Säätytalolla Helsingin Kruununhaassa yhdessä viikon.
Puolueet pyrkivät muodostamaan hallituksen seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Työn tuloksena pitäisi syntyä laaja asiakirja, hallitusohjelma. Siinä kerrotaan, mihin seuraavien vuosien aikana ohjataan rahaa sekä mitä lakeja säädetään ja uudistetaan.
Nämä päätökset syntyvät neuvottelujen tuloksena. Mutta mitä Säätytalon sisällä oikeastaan tapahtuu? Miten poliittinen neuvotteleminen etenee, ja ketkä siinä ovat hyviä?
HS kysyi asiaa kolmen puolueen konkarineuvottelijalta sekä neuvottelemisesta kirjoittaneelta investointipankkiiri Sami Miettiseltä.
Hyvän neuvottelijan täytyy olla ainakin analyyttinen. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että on oltava hyvin perillä muiden puolueiden tavoitteista ja siitä, kuinka paljon ne ovat todellisuudessa valmiita joustamaan missäkin asiassa.
Sdp:n kokenut neuvottelija, toimitusministeristön pääministerin Sanna Marinin (sd) valtiosihteeri Henrik Haapajärvi puhuu nallekarkeista. Puolueilla on tietty määrä tavoitteita – ”nallekarkkeja” – ja tämän lisäksi karkeilla on keskenään erilaisia arvoja.
”Puolueiden tavoitteet maksavat rahaa, mutta sen lisäksi tavoitteilla on erilaisia symboliarvoja, joista vastapuolen kannattaa olla hyvin kartalla.”
Puolueille tärkeimmät asiat ovat yleensä selkeitä, arvioi Henrik Haapajärvi.
””Joskus ainoa keino päästä kompromissiin on vähentää pöydällä olevia nallekarkkeja.”
Hallitusneuvotteluissa ohjelman tekeminen jaetaan tyypillisesti useisiin eri temaattisiin ryhmiin, ja niin on tehty tälläkin kertaa. Puolueet neuvottelevat 11 eri ryhmässä, joiden teemoja ovat esimerkiksi ”Hyvinvointi syntyy työstä”, ”Kansainvälinen rekrytointi” ja ”Kasvun kaava”.
Hyvä neuvottelija tunnistaa, mitkä tavoitteista eli ”nallekarkeista” ovat muille puolueille vähemmän tärkeitä. Vastapuoli voi hyvinkin luopua pienemmistä tavoitteistaan, kunhan sille arvokkainta tavoitetta kunnioitetaan.
Haapajärven mukaan nämä kunkin puolueen symbolisesti arvokkaimmat asiat ovat melko selkeitä.
”Esimerkiksi viime kaudella vihreillä nousi esiin luonnonsuojelupuoli, ja Sdp:lle ja vasemmistoliitolle oli tärkeää, että sote ja koulutus huomioidaan eri käänteissä. Keskustalle taas yrittäjien huomioiminen oli tärkeää.”
Sami Miettinen on kirjoittanut neuvottelemisesta kaksi kirjaa yhdessä Juhana Torkin kanssa: Neuvotteluvallan ja Uuden neuvotteluvallan.
”Saat minkä neuvottelet, et mitä ansaitset”, kuuluu jälkimmäisen teoksen alaotsikko.
Miettinen ja Torkki erittelevät kirjassa neljä ominaisuutta, jotka huippuneuvottelijalla on oltava. Ne ovat valta, analyyttisyys, sosiaalisuus ja periaatteellisuus. Jotta neuvotteluissa onnistuu, täytyy näitä kaikkia ominaisuuksia osata käyttää hyödykseen.
Hallitusneuvottelujen kohdalla valta tarkoittaa käytännössä puolueen neuvotteluasemaa – sitä, onko hallituksen syntyminen kiinni puolueesta vai saataisiinko hallitus kasaan myös ilman sitä.
”Pöydästä poistuminen olisi äärimmäinen vallankäytön tapa. Sen mahdollisuudesta voi varoittaa, mutta sillä ei kannata uhkailla”, Miettinen sanoo.
Nyt käytävissä neuvotteluissa tämä ase on mahdollinen käytännössä kaikille muille puolueille paitsi kokoomukselle. Kokoomuksen rooli on vetää neuvotteluja todennäköisenä tulevana pääministeripuolueena, eli isoimmat paineet hallituksen muodostamisesta on sillä.
”Vaikka kokoomus voittikin vaalit, on sillä neuvotteluissa eniten menetettävää, ja siksi se joutuu myötäilemään.”
Miettinen viittaa siihen, että tällä kertaa mahdolliset muut hallituspohjat ovat kiven alla. Nykyiselle neuvotteluporukalle toinen mahdollinen vaihtoehto olisi muodostaa hallitus kokoomuksen ja Sdp:n varaan, mutta tätä vaihtoehtoa pidetään hyvin vaikeana puolueiden erilaisten talousnäkemysten takia.
Poliittisilla neuvotteluilla on tyypillisesti vetäjä, ja hallituksen kohdalla se on tavallisesti pääministeripuolueen edustaja, esimerkiksi ministeri tai tämän erityisavustaja. Hallitusneuvotteluissa vetäjä eli ryhmän puheenjohtaja tulee hallitustunnustelijan puolueesta, tällä kertaa kokoomuksesta.
Puheenjohtajan tehtävä on löytää neuvottelutulos eli kompromissi. Tässä kohtaa poliittiset neuvottelut eroavat monista muista neuvotteluista.
Suomessa on tapana muodostaa monipuoluehallituksia, mikä tarkoittaa sitä, että yhteen sovitettavia mielipiteitä on useita. Mielipide-erot eivät myöskään rajaudu vain puolueiden välille, vaan niitä on myös puolueiden sisällä.
Vaikeassa neuvottelutilanteessa Henrik Haapajärvi kehottaa pohtimaan pöydällä olevien tavoitteiden määrää.
”Joskus ainoa keino päästä kompromissiin on vähentää pöydällä olevia nallekarkkeja. Tällöin voidaan hakea kompromissiksi vain pienin puolueita yhdistävä nimittäjä. Eli jos pöydällä on ollut 10 tavoitetta, niin lopputuloksena toteutetaankin niistä vain kolme. Silloin kaikki voivat lähtevät pöydästä tasapuolisen pettyneinä.”
Hyvän neuvottelijan ominaisuuksiin kuuluu Haapajärven mukaan myös ”kultaisen hetken” tunnistaminen.
”Kun ihmiset ovat väsyneitä, he eivät välttämättä huomaa sitä hetkeä, kun ratkaisu alkaa syntyä. Sanotaan sitä vaikka kultaiseksi hetkeksi. Eli sitä hetkeä, kun prosessi alkaa rullaamaan. Silloin voidaan minuuteissa saada paljon sovittua.”
Tässä kohtaa kannattaa olla yhteistyöhaluinen, Haapajärvi sanoo.
”Jos siinä kohdassa vedät homman linkkuun, voit lopputuloksena menettää paljon enemmän kuin olit jo saamassa.”
Yksi Sami Miettisen ja Juhana Torkin listaamista hyvän neuvottelijan ominaisuuksista on sosiaalisuus. Se tarkoittaa sitä, miten neuvottelijoiden keskinäinen kemia ja viestintä toimivat.
”Tähän kannattaa panostaa”, Miettinen sanoo.
Hallitusneuvottelujen tavoite on muodostaa hallitus, joka pystyisi toimimaan neljä vuotta.
Tästä syystä on tärkeää, että ihmisten väliset suhteet toimivat. Hallitusneuvotteluvaiheessa ei välttämättä kannata ottaa käyttöön samanlaisia neuvottelutaktiikoita kuin vaikkapa menestyssarja Successionissa. Siinä yrityskauppoja hierovat miljardöörit nöyryyttävät ja huiputtavat toisiaan sumeilematta.
”Omassa neuvottelutaktiikassa kannattaa määrittää, tanssiako vai nyrkkeillä. Tanssimisella saa sosiaalista pääomaa, mikä on hyvä silloin, kun neuvotteluja käydään jatkuvasti, kuten hallituksessa tehdään joka viikko. Loppukaudella voi käyttää myös nyrkkeilyä”, Haapajärvi sanoo.
Haapajärvi kertoo vetäneensä monia hallituksen neuvotteluja aikana, jolloin Antti Rinne (sd) oli eronnut ja pääministeri vaihtunut. Siinä tilanteessa oli Haapajärven mukaan tärkeää rakentaa uutta luottamusta hallituksen sisälle, ja samaan aikaan neuvoteltavat asiat olivat mittaluokaltaan suuria.
”Oli hoitajamitoituksen rahoitus ja sote, ja sitten tulikin korona. Oltiin ihan kauden alussa, joten kellekään ei ollut hyödyllistä neuvotella poltetun maan taktiikalla.”
Myöhemmin viime hallituskaudella kansalaiset pääsivät seuraamaan myös nyrkkeilyä. Etenkin viimeistä puolta vuotta väritti keskustan ja muiden puolueiden välinen riitely.
Asetelma oli omiaan kasvattamaan paineensietokykyä, sanoo Tuomas Vanhanen, joka toimi viime kaudella keskustan ministeriryhmän sihteerinä ja sitä ennen valtiovarainministerin talouspoliittisena erityisavustajana. Kummassakin roolissa Vanhanen neuvotteli Suomen asioista jatkuvasti.
”Keskustan asema hallituksessa oli usein yksi vastaan neljä, tai yhdessä Rkp:n kanssa kaksi vastaan kolme. Asetelma, jossa on yksin puolustamassa kantaansa, on henkisesti raskas. Usein olimme silti neuvottelutulokseen ihan tyytyväisiä, hankalasta lähtötilanteesta huolimatta.”
Neuvotteluihin kannattaa keskittyä, Tuomas Vanhanen sanoo.
””Överit neuvottelutavoitteet ovat toisille puolueille miinoja, jotka niiden pitää purkaa.”
Mikä sitten hyvään lopputulokseen auttaa pääsemään?
Ainakin hyvä valmistautuminen, Vanhanen sanoo.
”Hyvä neuvottelija tietää omien tavoitteidensa lisäksi, mitä kumppanit ajattelevat ja missä menevät itse kunkin punaiset viivat. Eli sellaiset kysymykset, missä he eivät vain voi antaa periksi. Se on ajan haaskaamista, jos niissä yrittää käännyttää. Silloin pitää keksiä muita ratkaisuja.”
Usein käy niin, että neuvottelurupeamat venyvät pitkiksi. Jos tietää, että tällainen urakka on edessä, kannattaa Vanhasen mukaan ladata akkuja etukäteen.
”Neuvottelujen alussa kannattaa olla hyvässä iskussa. Käynnissä oleviin neuvotteluihin kannattaa keskittyä, eikä kuikuilla samaan aikaan sivuille.”
Kun puhutaan poliittisista neuvotteluista, on myös medialla tietysti roolinsa. Yksi neuvottelijoiden käyttämä klassinen kikka on kertoa julkisuuteen ylimitoitettu tavoite – siis suuruusluokaltaan sellainen, jota puolue ei tosissaan tavoittele.
Vastapuoli voi siis päätyä itselleen huonompaan lopputulokseen siksi, että sen energia on mennyt liioiteltua tavoitetta vastaan taistelemiseen. Oma alkuperäinen tavoite on matkan varrella lieventynyt.
”Överit neuvottelutavoitteet ovat toisille puolueille miinoja, jotka niiden pitää purkaa”, Vanhanen sanoo.
Poliittisen neuvottelemisen kenties tärkein erityspiirre on, että politiikassa on kyse yhteistyöstä. Puolueet pyrkivät tietysti maksimoimaan oman valtansa, mutta lopulta kyse on kuitenkin kansalaisten asioiden hoitamisesta.
Siksi luottamuksella on politiikassa tärkeä rooli, sanoo Tampereen väistyvä pormestari Anna-Kaisa Ikonen (kok). Ikonen osallistuu tällä hetkellä hallitusneuvotteluihin, joissa hän toimii yhden ”Toimiva ja kestävä hyvinvointiyhteiskunta” -ryhmän puheenjohtajana.
Anna-Kaisa Ikosen mielestä on tärkeää rakentaa luottamusta.
””Ongelmat ovat kompleksisia, eivätkä ne välttämättä ratkea yhden hallinnonalan keinoin.”
Ikonen on paitsi itse kokenut neuvottelija myös tutkinut poliittista johtamista. Hän haastatteli viime vuonna julkaistuun tutkimukseensa kaikki Suomen 2000-luvun pääministerit.
”Pääministerit puhuivat muun muassa siitä, että päätöksenteko on muuttunut hyvin nopeatempoiseksi. Ongelmat ovat kompleksisia, eivätkä ne välttämättä ratkea yhden hallinnonalan keinoin. On tärkeä rakentaa luottamusta, jotta kriiseihin kyetään nopeatempoisesti reagoimaan”, Ikonen sanoo.
Kevään eduskuntavaaleissa Ikonen valittiin kansanedustajaksi, ja hän jättää pormestarin tehtävänsä. Ikosen toimi pormestarina ensimmäisen kerran vuosina 2013–2017. Pormestarimalli toimii Tampereella niin, että kauden alussa neuvotellaan pormestariohjelma ja muodostetaan pormestarikoalitio, jolla päätöksiä lähdetään viemään läpi.
Ikonen nostaa pormestarivuosiltaan yhden suuren opin: tiedolla johtamisen. Hän oivalsi sen merkityksen, kun puolueet neuvottelivat Ikosen ensimmäisen pormestarikauden alussa Tampereen ikuisuushankkeesta, rantatunnelista.
”Tunneli nousi kuntavaalien isoksi kysymykseksi, ja oli uhka, että se kaatuu. Perustin ohjausryhmän, ja usean kuukauden ajan kävimme läpi havainnollisia kuvia ja teetimme vaihtoehtoisia malleja. Se oli urallani tilanne, jossa piti laittaa kaikki likoon.”
Lopulta päätös tunnelista syntyi, kun neljä Sdp:n valtuutettua lipesi ryhmänsä linjasta ja päätyi kannattamaan tunnelia.
”Prosessin jälkeen käytiin vielä purkutilaisuus. Tunneli nosti voimakkaita tunteita, mutta luulen, että koska olimme käyneet niin vaikean päätösprosessin läpi, se hitsasi ihmisiä yhteen.”
Ikonen sanoo uskovansa, että kun pöydälle tuodaan riittävästi tietoa ja vaihtoehtoja, se lisää tahtoa rakentaa yhteisiä asioita.
”Tunnelin jälkeen Tampereella on pystytty tekemään myös muita isoja investointipäätöksiä, kuten ratikan ja areenan rakentaminen.”
Hallitusneuvotteluissa tällaista liimaa, yhteistä ”tahtotilaa”, rakennetaan esimerkiksi asiantuntija-alustuksilla. Neuvottelut alkoivat tälläkin kertaa seminaarilla, jossa asiantuntijat kertoivat esimerkiksi julkisen talouden, koulutuksen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden tilanteista.
Seminaarin jälkeen alkoivat varsinaiset neuvottelut, jossa kantoja sovitellaan yhteen ja samalla syödään Sami Miettisen mukaan ”kilokaupalla irtokarkkia”.
Miettisen mukaan edellistä hallitusta hitsasi todennäköisesti yhteen neuvotteluissa se, että puolueet saivat ideoida melko vapaasti, miten ne haluaisivat Suomea kehittää. Hän pohtii, että vastaava liima voisi nykyisellä neuvottelukokoonpanolla löytyä siitä ajatuksesta, että tällä kertaa olisi mahdollisuus viedä historiallisen oikeistolaisia ideoita läpi.
”Tuossa vaiheessa on hyvä lukkiutua sinne irtokarkkikammioon bondailemaan ja luomaan yhteishenkeä.”
Vaikka yhteishenki on tärkeää, ei hyvä neuvottelija tingi ihan kaikesta. Tämä liittyy viimeiseen Miettisen ja Torkin listaamaan huippuneuvottelijan ominaisuuteen eli periaatteellisuuteen: neuvottelijalla on oltava kirkkaana mielessä, miksi hän neuvottelee.
”Ollaanko pelastamassa Suomea vai jakamassa ministeripaikkoja? Tähän liittyvät puolueiden kynnyskysymykset ja arvot”, Miettinen sanoo.
Puolueet vastasivat ennen neuvottelujen alkamista hallitustunnustelijan esittämiin kysymyksiin Suomen kehittämisestä. Osana vastauksia ne ovat listanneet kynnyskysymyksiään, eli sellaisia asioita, jotka niiden on välttämättä saatava hallitusohjelmaan.
Neuvottelujen jälkeen nähdään, onko kynnyskysymyksistä joustettu vai ei.
