Valtiovarainministerit keskustelevat velka­kestävyydestä ja Ukrainan jälleen­rakentamisesta

EU-alueen valtiovarainministerien epävirallinen kokous jatkuu Ruotsissa toista päivää.

Ruotsin valtiovarainministeri Elisabeth Svantesson toivotti toimitusministeristön valtiovarainministeri Annika Saarikon tervetulleeksi kokoukseen Tukholmassa 28. huhtikuuta.

EU:n valtiovarainministerien epävirallinen kokous jatkuu toista päivää Tukholmassa. Ministerit keskustelevat lauantaina muun muassa Ukrainan jälleenrakentamisen rahoittamisesta ja tuen koordinoimisesta. Suomesta paikalla on toimitusministeristön valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk).

Suomen kantana Ukrainan asiassa on, että EU:n vahvaa poliittista, taloudellista ja sotilaallista tukea Ukrainalle sekä humanitaarista apua Ukrainaan tulee jatkaa ja lisätä. Suomi pitää myös tärkeänä, että jälleenrakennusta tuetaan laajasti kansainvälisellä tuella.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on arvioinut Ukrainan julkisen talouden rahoitusvajeen olevan yli 30 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuonna 2024. Lisäksi jälleenrakennusvaiheen pitkäaikaiset rahoitustarpeet ovat mittavat.

Ministerien keskusteluissa ovat myös korkotaso, finanssipolitiikan vakaus pitkällä aikavälillä ja kestävä julkinen talous.

Nämä asiat myös liittyvät toisiinsa. Korkotasosta riippuu, millaista talouspolitiikkaa jäsenmaiden kannattaa tehdä ja kuinka kestävältä valtioiden velkataakka näyttää.

Suomen pankki totesi torstaina, että korkojen nopea ja voimakas nousu on kasvattanut rahoitusvakauteen liittyviä riskejä Suomessa. Kotitaloudet ovat vaarassa joutua pinteeseen ja talous voi heikentyä ennakoitua enemmän, jos velkaiset kotitaloudet karsivat kulutustaan riittävästi.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat