Työttömyys­tuissa roima pudotus – Näin paljon Kela maksoi eri etuuksia viime vuonna

Työllisyyden koheneminen hillitsi etuusmenojen kasvua viime vuonna. Työttömyysturvan menot pienenivät yli 14 prosenttia.

Kelan maksamien sosiaalietuuksien määrä kasvoi viime vuonna hieman ja oli 16,3 miljardia euroa.

Kela maksoi viime vuonna eri sosiaalietuuksia yhteensä noin 16,3 miljardin euron edestä. Summa oli vajaan prosentin edellisvuotta suurempi.

Hienoista kasvua selittää muun muassa sosiaaliturva­etuuksiin elokuussa tehty aikaistettu indeksikorotus. Hallitus perusteli esitystä voimakkaalla hintojen nousulla.

Viime vuonna kasvua oli etenkin maksetuissa sairausvakuutus­etuuksissa, opinto­etuuksissa ja lapsiperheiden etuuksissa.

Etuusmenojen kasvua hillitsi työllisyyden koheneminen.

Kela maksoi työttömyysetuuksia runsaat 1,8 miljardia euroa eli yli 14 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2021.

Myös yleisen asumistuen ja perustoimeentulotuen menot pienenivät ja maksetut eläke-etuudet vähenivät.

Kela maksaa vain osan eläke-etuuksista ja työttömyysetuuksista. Etuuksia maksavat myös eläkelaitokset ja eläkekassat.

Kun tilastoista siivotaan pois hintojen nousun vaikutus, Kela maksoi viime vuonna etuuksia suurin piirtein saman verran kuin vuonna 2019 eli ennen koronavirus­pandemian alkua.

Kela julkaisi toimintakertomuksensa ja tilinpäätöksensä kuluneella viikolla.

Sosiaaliturvakysymykset ovat ajankohtaisia, sillä hallitusneuvotteluita johtavan kokoomuksen mielestä sosiaaliturvamenoja tulee pienentää julkisen talouden tervehdyttämiseksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat