Petteri Orpo: Talous­raamia ei julkaista ennen hallitus­ohjelman valmistumista

Kokoomuksen Petteri Orpon mukaan muodosteilla olevan hallituksen talousraami valmistuu maanantain kuluessa tai viimeistään tiistaina. Tavoitteena ovat edelleen kuuden miljardin euron sopeutustoimet valtiontalouteen.

Petteri Orpo

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon mukaan hallitusneuvotteluja ohjaava talousraami saadaan valmiiksi vielä maanantaina tai viimeistään tiistaina.

Neuvotteluja ohjaavaa talousraamia ei kuitenkaan julkisteta ennen hallitusohjelman valmistumista, Orpo kertoi maanantai-iltana pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Samalla hallitusneuvotteluja vetävä Orpo toisti sen, että tavoitteena on eri keinoin päästä valtiontaloudessa kuuden miljardin euron sopeutukseen.

Talousraami ohjaa hallitusneuvottelujen työryhmien työtä, ja Orpon mukaan raami tuo neuvotteluihin ”realismia”.

Hallitusneuvotteluja on alkupäivinä värittänyt sanailu, jossa perussuomalaiset ovat ensin moittineet eri tavoin neuvottelukumppaneitaan, lähinnä kokoomusta ja Rkp:ta, jonka jälkeen muut puolueet ovat vaatineet pelisääntökeskustelua.

Maanantai-iltana Orpo toisti, miten hallitusneuvottelijoiden kesken toimijoita on ohjeistettu asialliseen ja ymmärtäväiseen suhteessa neuvottelukumppaneihin, ja sanailua siis pyritään karsimaan julkisuudesta.

”Nyt ei ole kyse siitä, että käytäisiin vaaleja vaan nyt neuvotellaan hallitusohjelmasta”, Orpo sanoi korostaen samalla sitä, miten pöydällä on isoja ja tärkeitä asioita.

Orpo myös kiitteli neuvottelujen tahtotilaa somekuohunnasta huolimatta.

”Puolueilla on yhtenäinen näkemys suurimmasta osasta asioita”, Orpo sanoi.

Orpolta kysyttiin myös millaista ilmastopolitiikkaa muodosteilla oleva oikeistohallitus tulisi tekemään. Vertailupohjana on Sanna Marinin (sd) johtama hallitus, joka julisti tekevänsä maailman kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa.

Tulevan hallituksen toimet tulevat Orpon mukaan olemaan vain kunnianhimoisia.

”Tavoitteena on saada päästöt laskuun ja talous nousuun”, Orpo sanoi ja kiitteli suomalaisten ympäristöosaamista ja sen mahdollisuuksia. ”Keksitään nimi politiikalle myöhemmin”, Orpo sanoi.

Tiedotustilaisuudessa Orpo kieltäytyi kommentoimasta yksittäisiä neuvotteluteemoja, kun häneltä kysyttiin mahdollisista leikkauksista ja uudistuksista liittyen kehitysyhteistyömäärärahoihin.

Oikaisu 8.5. klo 18.58. Orpo puhui talouden tulevasta noususta eikä laskusta, kuten artikkelissa aiemmin virheellisesti todettiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat