Urkinnan kohteeksi joutunut ministeri käsittelee HS:n tietojen mukaan virassaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevaa tietoa.
Käytännössä tämä voi tarkoittaa pääministeriä, puolustusministeriä, ulkoministeriä tai muita ministereitä, jotka istuvat ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevässä tp-utvassa.
HS:llä ei ole tarkempaa tietoa, kenen ministerin tietoja on urkittu.
Suomen Kuvalehti ja MTV uutisoivat vastikään, että Hus-yhtymän työntekijän epäillään urkkineen useiden ihmisten, mukaan lukien ainakin yhden ministerin tietoja.
Hus on Helsingissä ja Uudellamaalla erikoissairaanhoidosta vastaava yhtymä.
Urkinnasta epäilty on Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen. Hänen työsuhteensa on purettu.
Keskusrikospoliisi tiedotti tänään perjantaina, että esitutkinnassa ei ole ainakaan toistaiseksi ilmennyt seikkoja, joiden perusteella voisi päätellä, että henkilötietoja olisi luovutettu eteenpäin tai muutoin hyödynnetty.
SK:n ja MTV:n mukaan urkinnasta kerrottiin toimitusministeristönä toimivalle hallitukselle kokouksessa viime viikon torstaina 27. huhtikuuta. Husin edustaja oli kutsuttu sinne selvittämään asiaa ministereille.
Kokouksessa kerrottiin, että urkkija on kaksoiskansalainen ja että ministerin tietoja oli urkittu. Ministerin henkilöllisyyttä ei kerrottu kokouksessa. Lisäksi kokouksessa tuli esiin, että epäilty oli urkkinut tietoja myös etätöissä.
HS:n tietojen mukaan tilaisuudessa hallitukselle kerrottiin myös, että urkintaepäily selvisi Husille jo maaliskuun lopulla.
Jostain syystä tieto ei kuitenkaan ollut kulkenut hallitukselle. Maaliskuun lopussa, ennen eduskuntavaaleja, hallitus ei myöskään toiminut vielä toimitusministeristönä, vaan täysivaltaisena poliittisena hallituksena.
Keskusrikospoliisi sai Husilta tutkintapyynnön 25. huhtikuuta eli samalla viikolla, kun hallitukselle kerrottiin asiasta.
”Useat hallituslähteet kokevat Husin vähätelleen asiaa.
HS:n haastattelemat hallituslähteet kertovat pitävänsä erikoisena, miten heikosti Hus on välittänyt hallitukselle tietoa siitä, että Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen oli urkkinut valtioneuvoston jäsenen tietoja.
Husin vs. hallintojohtajalta kysyttiin asiasta viime viikon kokouksessa.
”Tätä me kaikki ihmettelimme, eikä siihen oikein hyvää vastausta saatu”, sanoo yksi hallituslähde.
”Tämä on ollut aikamoinen sotku, ja pallo ei ole ollut kenelläkään hallussa. Informaatiokatkoksia on ollut paljon”, sanoo toinen.
”Ymmärsikö Hus, että tällä on ulko- ja turvallisuuspoliittinen ulottuvuus, etenkin kun kyse on kaksoiskansalaisesta?”
Kaksi päivää ennen ministereiden informointikokousta Hus oli myös julkaissut urkinnasta tiedotteen, jossa se ei kertonut epäillyn kaksoiskansalaisuudesta ja valtioneuvoston jäseneen kohdistuneesta urkinnasta.
Useat hallituslähteet kokevat Husin vähätelleen asiaa. He ihmettelevät myös, miksi Husin ylin johto ei ole puhunut asiasta.
Haastateltavien mielestä Hus on hoitanut urkinta-asiaa matalalla profiililla, ikään kuin tavanomaisena tietovuotoasiana, eikä ole ymmärtänyt asian merkittävyyttä.
”En ole saanut kiinni siitä, miksi hälytyskellot eivät soineet aiemmin. Meidän pitää nähdä lisää vaivaa siinä, että kaikilla toimijoilla, kuten Husilla, joilla on käsillään arkaluonteista yhteiskunnallista tietoa, on prosessit kunnossa”, kolmas lähde sanoo.
Urkintaepäily ilmeni alun perin Digi- ja väestötietoviraston (DVV) tekemässä tarkastuksessa. DVV lähetti Husille selvityspyynnön asiasta maaliskuun lopussa.
Liinu Lehto
DVV:n viestintä- ja markkinointijohtaja Liinu Lehdon mukaan virasto tekee väestötietojärjestelmään tarkastuksia rutiininomaisesti. Nyt kyseessä ollutta tarkastusta on tehty tämän kevään aikana, ja se on edelleen kesken.
”Jos huomaamme jotain, olemme yhteydessä käyttäjäorganisaatioon. Mehän emme voi tietää, onko käyttö ollut asiallista tai asiatonta. Se riippuu henkilön työroolista.”
Lehto muistuttaa, että väestötietojärjestelmään tehdään vuosittain valtava määrä hakuja, noin 200 miljoonaa. Valvontavastuu järjestelmän asianmukaisesta käytöstä on paitsi DVV:llä, myös käyttäjäorganisaatioilla, kuten Husilla.
”Pitää katsoa, että käyttö on oikealla tavalla hallittua, että muun muassa käyttöoikeuksien voimassaoloa tarkastetaan ja että ihmisiä koulutetaan ja ohjataan.
Onko Hus suoriutunut valvonnasta riittävän hyvin?
”Siihen en halua tässä ottaa kantaa.”
Husin vs. hallintojohtaja Suvi Posio ei allekirjoita kritiikkiä Husin heikosta tiedottamisesta.
Hänen mukaansa Hus on informoinut heti huhtikuun alussa niitä tahoja, jolle tämäntyyppisestä epäilystä täytyy lain mukaan kertoa.
"Hus on toiminut normaalin prosessin mukaisesti”, Posio sanoo.
Husille tuli maaliskuun lopussa DVV:ltä pyyntö tarkastaa viraston toimittamien lokitietojen perusteella, onko tietojen katseluun ollut asiallinen peruste.
Pian kävi ilmi, että tällaisia perusteita ei kaikissa tapauksissa ollut ollut. Tämän jälkeen Hus teki maaliskuun lopussa ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle.
Suvi Posio
Hallituksen piiristä on kritisoitu sitäkin, että Hus lähetti viime viikon ministeritilaisuuteen Posion eikä ylintä johtoa eli toimitusjohtajaa.
Posio ei halua ottaa kantaa tähän kritiikkiin. Hän kuitenkin kertoo, että tilaisuus järjestettiin nopealla aikataululla.
HS:n tietojen mukaan Posio kertoi ministereiden informointitilaisuudessa viime viikolla, että urkinnasta oli sen selvittyä informoitu suojelupoliisia eli Supoa. Supon edustaja ei ollut viime viikon kokouksessa paikalla.
Posio ei halua kommentoida HS:lle, onko Hus ollut aktiivinen Supon suuntaan.
”En kommentoi turvallisuussyistä yksittäistapausta, mutta yleisellä tasolla kommentoin, että Hus informoi eri viranomaisia matalalla kynnyksellä huomioiden Husia sitovat salassapitovelvoitteet.”
Myöskään DVV:n Lehto ei kerro, onko hänen virastonsa tiedottanut asiasta Supolle.
”En ota tuohon asiaan mitään kantaa”, Lehto sanoo.
Epäselväksi jää, ketkä kaikki tiesivät urkintatapauksesta tuoreeltaan ja mitä, ja kenen olisi pitänyt informoida ministereitä. HS ei perjantai-iltana tavoittanut Supon edustajaa kommentoimaan asiaa.
Posion mukaan Husin mahdollisuudet valvoa henkilöiden väestötietojärjestelmään tekemiä hakuja ovat rajalliset, koska lokitiedot ovat rekisterinpitäjän eli DVV:n hallussa.
Urkinnasta epäilty henkilö työskenteli laskutuksen parissa. Asiattoman katselun epäillään tapahtuneen lokakuun 2019 ja maaliskuun 2023 välisenä aikana.
Posion mukaan kyseessä on ainoa DVV:n tarkastuksen yhteydessä ilmi käynyt epäily.
Aiemmin on jäänyt kiinni joitain tapauksia liittyen potilastietojärjestelmän käyttöön, Posio kertoo.
”Yksittäinen henkilö on saattanut katsoa tuttavansa tietoja.”
Posio korostaa tietoturvan merkitystä Husille.
”Meille erikoissairaanhoidon toimijana tietoturva on hyvin tärkeä asia. Tämän tapauksen myötä harkitsemme tarkkaan, jos tulee ilmi jotain muutostarpeita.”
Voivatko julkisuuden henkilöt asioida teillä turvallisin mielin?
”Kyllä voivat.”