Suurin osa piirijohtajista ei nimeä suosikkiaan uudeksi puheen­johtajaksi

Maria Ohisalon seuraajaksi hakee kaksi toisen kauden kansanedustajaa. Puolueen piirijohtajat kaipaavat jopa lisäehdokkaita, vaikka muut vihreiden kansanedustajat ovat jo kieltäytyneet.

Kaksi kolmasosaa vihreiden piirijohtajista ei osaa tai halua kertoa suosikkiaan puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi.

Vihreiden puheenjohtajakisassa on vielä odottava tunnelma. Kaksi kolmasosaa vihreiden piirijohtajista ei osaa tai halua kertoa suosikkiaan puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi.

Puheenjohtajan paikkaa ovat ilmoittaneet tavoittelevansa kansanedustajat Saara Hyrkkö Uudeltamaalta ja Sofia Virta Varsinais-Suomesta. Vihreillä on 12 piiriä, joiden puheenjohtajista kolme kertoo henkilökohtaisesti kannattavansa Hyrkköä. Virta saa toistaiseksi julkista tukea vain kotipiiristään.

”En tunne vielä ehdokkaita ja heidän linjojaan niin hyvin, että voisin tehdä valintaa. Kumpikaan ehdokkaista ei ole oikein tunnettu täälläpäin Suomea”, sanoo Savo-Karjalan piiriä johtava Eveliina Eronen.

Hämeen piirin puheenjohtaja Anssi Lepistö toivoo vielä muita ehdokkaita mukaan.

Haastajien pitäisi ilmaantua nopeasti, sillä vihreiden puheenjohtajakisaan pitää ilmoittautua viimeistään maanantaina 8. toukokuuta. Ehdokkuus tarvitsee tuen esimerkiksi joltain puolueen piirijärjestöltä. Puolueen kaikki muut kansanedustajat ovat tosin yksi kerrallaan kieltäytyneet kunniasta.

Lisäehdokkaita ei panisi pahakseen myöskään Lapin piiriä johtava Jaakko Lukkarila, joka huomauttaa molempien ehdokkaiden olevan eteläsuomalaisia.

Sen sijaan Oulun Eija Kotkavirta kummastelee keskustelua ehdokkaiden puutteesta. Omaa suosikkiaan hän ei vielä halua kertoa julkisesti.

”Pääasia on, että on hyviä ehdokkaita. Ehdokkaiden määrä ei ole tärkeä”, hän sanoo.

Piirijohtajien vastauksissa korostuu, että puheenjohtajakampanja on vasta alkamassa.

Usea heistä sanoo vartovansa virallisen ehdokasasettelun sulkeutumista ennen kannan paljastamista tai muodostamista. Satakunnan piiriä johtava Jarkko Santala odottaa ehdokkaita esittäytymismatkalle piiriin ennen kuin tekee oman päätöksenä.

Tunnelma on pidättyväisempi kuin niin ikään uutta puheenjohtajaa valitsevassa Sdp:ssä. Yli kolme neljäsosaa Ylen kyselyyn vastanneista demarivaikuttajista nimesi suosikikseen Antti Lindtmanin, vaikka ehdokasasettelu oli tuolloin vielä kesken.

”Kannanmuodotusta ei ole helpottanut se, että kaikilla puolueen johtopaikoille pyrkivillä tuntuu olevan sanottavaa vain puolueorganisaatioon liittyvistä kysymyksistä, ei niinkään poliittisista linjoista. Itse ajattelen, että puolueen puheenjohtaja on nimenomaan poliittinen toimija ja vaaleja voitetaan politiikalla”, Pirkanmaan vihreitä johtava Amu Urhonen sanoo.

Puheenjohtajakisaan pitää ilmoittautua viimeistään maanantaina.

Vihreät valitsee uuden puheenjohtajan Seinäjoella kesäkuussa. Nykyinen puheenjohtaja Maria Ohisalo ei tavoittele jatkoa eduskuntavaalitappion jälkeen.

Puolue järjestää puheenjohtajasta neuvoa-antavan jäsenäänestyksen, joka on avoin kaikille puolueen jäsenille. Aiempia puheenjohtajia valitessa puoluekokous on noudattanut äänestyksen tulosta. Äänestys alkaa toukokuun lopulla.

Vihreiden puheenjohtajaksi hamuaa kaksi hieman yli 30-vuotiasta naista, jotka ovat molemmat toisen kauden kansanedustajia. Molempien puheissa on toistunut ajatus vihreiden uudistamisesta.

Uudistustyön parissa on opiskellut diplomi-insinööri Saara Hyrkkö, 35. Hänen diplomityönsä käsitteli organisaatiokulttuurin muuttamista.

Saara Hyrkkö

Puheenjohtajakisaan ilmoittautuessaan Hyrkkö sanoi, että vihreiden puheenjohtajan tehtävänä on johtaa muutosta, jolla puolueeseen lisätään tekemisen iloa ja keskinäistä luottamusta.

Uudenmaan piirin puheenjohtaja Outi Huusko kehuu sitä, miten Hyrkkö näkee yhdistys- ja ruohonjuurityön tärkeyden puolueessa.

”Hän on ollut aina piirin ja paikallisyhdistysten käytettävissä erilaisissa tilaisuuksissa. Hän ymmärtää varmasti järjestötoiminnankin tärkeyden vihreälle liikkeelle”, Huusko sanoo STT:lle.

Oman piirin ohella Hyrkön tueksi tässä vaiheessa asettuvat Lapin Jaakko Lukkarila ja Pirkanmaan Amu Urhonen.

Sofia Virta, 32, on ehdokkaista kenties valtakunnallisesti tuntemattomampi, mutta hän on toisaalta yllättänyt puolueväen jo aiemmin.

Sofia Virta

Kaarinassa asuva Virta on puolueen ainoa kansanedustaja Varsinais-Suomesta. Hän pääsi Arkadianmäelle ensi yrittämällä vuonna 2019, mikä silloisen haastattelun mukaan yllätti hänet itsensäkin.

Jatkokaudelle eduskuntaan Virta valittiin tänä keväänä runsaalla 5 500 äänellä. Tällä kertaa hän jätti taakseen muun muassa eläinoikeuksien puolestapuhujana tunnetun Elisa Aaltolan.

Virta on kertonut kasvaneensa duunariperheessä rekkakuskin ja lastenhoitajan jälkeläisenä. Puheenjohtajaksi hakiessaan Virta on sanonut haluavansa osoittaa, miten puolue koostuu erilaisista ihmisistä.

Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Pekka Heikkilä sanoo, että Virta toisi mukanaan kokemusta ja vakautta.

”Vaikka hän onkin nuori kasvo politiikassa, tai ehkä juuri siksi, hän pystyy katsomaan puolueen kehittämistä uusilla ajatuksilla”, Heikkilä sanoo STT:lle.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat