Vihreiden puheenjohtajakisa käydään kahden kisaan ilmoittautuneen kansanedustajan välillä.
Espoolaisen Saara Hyrkön ja kaarinalaisen Sofia Virran rinnalle ei ilmaantunut muita ehdokkaita aikarajan umpeutuessa, totesi vihreiden puoluehallituksen asettama vaalilautakunta tiistain kokouksessaan.
Lautakunnalle toimitettiin kyllä ilmoitus myös kolmannesta ehdokkaasta, mutta esitystä ei ollut tehty vaalijärjestyksen mukaisesti, vihreät kertoo tiedotteessaan.
Vihreiden jäsenäänestys on muodollisesti neuvoa-antava, mutta sen tulosta pidetään puoluekokousta poliittisesti sitovana.
Jäsenäänestys toimitetaan sähköisesti ja se alkaa maanantaina 29. toukokuuta ja päättyy 8. kesäkuuta. Tulos julkistetaan puoluekokouksessa Seinäjoella 10. kesäkuuta.
Nykyinen puheenjohtaja Maria Ohisalo luopuu tehtävästä.