Hallitusta muodostava kokoomuksen Petteri Orpo piti keskiviikkona tiedotustilaisuuden, jossa hän tiivisti alkuvaiheessa olevien hallitusneuvottelujen tämän hetkistä tunnelmaa.
Keskusteluihin tuli keskiviikkona lisää realismia, kun talousryhmän sopima talousraami jalkautettiin eri neuvottelupöytiin. Talousraamin sisältöä ei ole kerrottu julkisuuteen.
Tiedotustilaisuudessa Orpo korosti, että hän ei edelleenkään vastaa yksityiskohtaisesti neuvotteluissa käsiteltäviin aiheisiin.
Orpolta kysyttiin muun muassa, ovatko leikkauslistalla indeksijäädytykset.
Kokoomuksen puheenjohtajana toimiva Orpo myönsi että indeksit ovat mukana keskusteluissa.
”Valtion menoista noin 60 prosenttia on sidottu indekseihin”, Orpo perusteli.
”Aika helppo tapa säästää on jarruttaa menojen lisäämistä.”
Orpon mukaan indeksit käydään läpi yksi kerrallaan, mutta että eläkeindeksit eivät ole tarkastelun sisällä.
”Myös koulutuksesta ja turvallisuudesta halutaan pitää huolta. Muutoin indeksit käydään läpi ja katsotaan millainen kokonaisuus siitä löytyy. Päätöksillä ei ole vaikutuksia eläkeläisten toimeentuloon”, Orpo sanoi.
Kehitysyhteistyörahoista, niiden tarpeesta ja niiden leikkaamisesta on keskusteltu julkisuudessa viime päivät. Perussuomalaiset ovat vaatineet rahojen leikkaamista ja kohdentamista uudelleen. Rkp on taas ollut leikkausta vastaan ja vaatinut rahoituksen lisäämistä.
Myös kirkon johtajat ovat julkisuudessa puolustaneet kehitysyhteistyön tarpeellisuutta.
Kehitysyhteistyöstä noussutta keskustelua Orpo kommentoi todeten, ettei neljän puolueen neuvotteluissa on aina erilaisia mielipiteitä.
”Kehitysyhteistyöstäkin pitää voida leikata”, Orpo sanoi, mutta varoitteli tekemästä asiasta liian suurta numeroa.
Kokoomuksen Orpo myös korosti tässä yhteydessä, että Suomen tehtävä on jatkossakin auttaa Ukrainaa aseellisesti, humanitäärisesti ja poliittisesti.
Orpolta kysyttiin myös tulevan hallituksen ministerimäärästä. Sanna Marinin (sd) hallituksessa oli 19 ministeriä.
”Minusta ministerien määrää ei kannata lähteä supistamaan, koska eletään vaikeaa aikaa”, Orpo sanoo. Hänen mukaansa avustajamäärää sen sijaan pitää supistaa ja tarkastella kriittisesti.