Puoluekentän ulkopuolelta presidenttispekulaatioissa mukana oleva Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola aikoo kertoa päätöksestään presidenttiehdokkuuden suhteen viimeistään syksyllä, kertoo Yleisradio.
”Kun tähdet ovat oikeassa asennossa eli loppusyksystä, syksyllä siihen asiaan täytyy jotain selkeää sanoa”, Aaltola toteaa Ylelle.
Mikäli Aaltola pyrkii ehdolle, joutuu hän ensin keräämään vähintään 20 000 kannattajakorttia ehdokkuutensa tueksi, ellei jokin eduskuntapuolue nimeä häntä ehdokkaakseen.
Ylelle Aaltola toteaa, että eduskuntapuolueet eivät toistaiseksi ole ehdokkaaksi kyselleet.
Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn (kesk) puolestaan aikoo ilmoittaa aikeistaan ensi kevään presidentinvaalien suhteen ”pian alkavan kesän mittaan”, Yle kertoo.
”Kyselyitä ja tukea ehdokkuudelle on tullut aika runsaasti eri suunnilta, ja eri puolilta maata. Arvostan näitä tuenilmaisuja”, Rehn toteaa Ylelle.
Jo aikaisemmin Rehn on ilmoittanut aikovansa kertoa kannastaan juhannuksen jälkeen.
Keskustan sääntöjen mukaan puolueen presidenttiehdokkaaksi voi päästä vain, mikäli kolme piirijärjestöä tai 20 puolueen yhdistystä esittää presidenttiehdokkaaksi. Mikäli kannatusta löytyy useammalle ehdokkaalle, järjestetään heidän välillään esivaali.
Vaikka Rehn ei ole ilmoittanut, onko hän käytettävissä ehdokkaaksi, on hän saanut jo yli kolmen piirijärjestön kannatuksen taakseen.
Myös eduskuntavaaleissa rannalle jäänyt Paavo Väyrynen on ilmoittanut suostuvansa siihen, että häntä voidaan esittää ehdokkaaksi keskustan esivaaliin. Toistaiseksi Väyrynen ei ole saanut kerättyä tarvittavaa kannatusta.
Presidentinvaalien kestoehdokas Väyrynen on blogissaan kuitenkin kirjoittanut olevansa varma siitä, että saa vaadittavan kannatuksen kasaan.
toimitusministeristön ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) on kertonut huhtikuun lopulla HS:n haastattelussa palaavansa ehdokkuuskyselyihin ”myöhemmin”.
”Vihreillä on nyt turbulentti hetki”, Haavisto perusteli tuolloin.
Haavisto johtaa tällä hetkellä presidenttigallupeja. Ylen tiistaina julkaistussa gallupissa 28 prosenttia vastaajista nimesi Haaviston suosikikseen, kun heitä pyydettiin valitsemaan mieluisimmat ehdokkaat 38 nimen listalta.
Toisena Ylen kyselyn mukaan on Rehn 15 prosentin kannatuksella, kolmantena Aaltola 13 prosentilla.
Presidentinvaaleihin on ilmoittautunut ehdokkaaksi toistaiseksi ainoastaan Liike Nytin puheenjohtaja, kansanedustaja Harry Harkimo.