Haavisto, Rehn ja Aaltola kolmen kärki HS:n presidentti­kyselyssä

Pekka Haavisto on vihreiden lisäksi ylivoimaisesti suosituin ehdokas myös Sdp:n ja vasemmistoliiton kannattajien joukossa. Olli Rehn on suosituin sekä keskustan että kokoomuksen kannattajien keskuudessa.

Keskustan Olli Rehn, vihreiden Pekka Haavisto ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola ovat HS:n presidenttikyselyn kolmen kärki.

Suomalaisten suosikki seuraavaksi presidentiksi on ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr), selviää tuoreesta HS-gallupista. Häntä pitäisi hyvänä valintana presidentiksi 36 prosenttia kansasta.

Toiseksi suosituin seuraavaksi presidentiksi on keskustalainen Olli Rehn. Häntä pitäisi hyvänä valintana 31 prosenttia suomalaisista.

Kolmanneksi suosituin on Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, jota pitäisi hyvänä valintana presidentiksi 24 prosenttia.

Kyselyssä vastaajilta kysyttiin, ketkä heidän mielestään olisivat hyviä valintoja tasavallan presidentiksi seuraavissa vaaleissa. Heille esitettiin 51 nimeä, ja valita sai niin monta kuin halusi.

Kärkinimistä kukaan ei ole vielä ilmoittanut asettuvansa ehdolle. Presidentinvaalit järjestetään tammikuussa 2024.

Vihreiden Haavisto tuli toiseksi edellisissä presidentinvaaleissa vuosina 2012 ja 2018. Hän sanoi huhtikuun lopulla HS:n haastattelussa palaavansa kysymykseen ehdokkuudesta myöhemmin.

Rehn on sanonut tekevänsä päätöksen mahdollisesta ehdokkuudesta kesän aikana. Useat keskustan piirijärjestöt ovat esittäneet häntä puolueen presidenttiehdokkaaksi.

Myös puoluepolitiikan ulkopuolelta tuleva Aaltola on menestynyt presidenttikyselyissä hyvin. Aaltola sanoi aiemmin toukokuussa Ylelle, että aikoo kertoa päätöksestään ehdokkuuden suhteen viimeistään syksyllä. Tuolloin yksikään eduskuntapuolue ei ollut pyytänyt häntä ehdokkaakseen.

Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi ei ole julkisuudessa ollut ilmeistä valintaa.

Entinen pääministeri Alexander Stubb (kok) on HS-gallupin neljänneksi suosituin 18 prosentin saaliilla. Kokoomuksen seuraavaksi suosituimpia ovat entinen pääministeri Jyrki Katainen ja puolueen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen 7 prosentin suosiolla.

Viidenneksi suosituin presidentiksi olisi Sdp:n pian väistyvä pääministeri Sanna Marin. Hän on kuitenkin ilmoittanut, ettei aio asettua ehdolle. Sdp:n yhtenä mahdollisena ehdokkaana on pidetty EU-komissaari Jutta Urpilaista, joka saa kyselyssä 9 prosentin suosion.

Muita ehdokkuudesta kieltäytyneitä, mutta kyselyssä menestyviä ovat keskustan entinen pääministeri Matti Vanhanen ja puolustusministeri Antti Kaikkonen. Vanhanen saa 13 prosentin ja Kaikkonen 12 prosentin suosion.

Perussuomalaisten suosituin nimi on puolueen entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Häntä pitäisi hyvänä valintana 12 prosenttia suomalaisista.

Toistaiseksi ainoa ehdokkuudestaan kertonut on Liike Nytin puheenjohtaja ja ainoa kansanedustaja Harry Harkimo. Hänen suosionsa HS:n gallupissa on kolme prosenttia.

Haavisto ja Rehn keräävät suosiota yli puoluerajojen. Haavisto on vihreiden lisäksi ylivoimaisesti suosituin ehdokas Sdp:n ja vasemmistoliiton kannattajien joukossa. Myös kokoomuksen kannattajilta löytyy hänelle jonkin verran tukea.

Haavistoa kannattavat enemmän naiset kuin miehet. Hän on myös suositumpi pääkaupunkiseudulla ja kaupungeissa kuin maaseudulla.

Rehn on puolestaan sekä keskustan että kokoomuksen kannattajien suosikki. Lisäksi Sdp:n kannattajien joukossa hän on toiseksi suosituin Haaviston jälkeen.

Rehniä kannattavat enemmän miehet kuin naiset, ja hänestä pitävät erityisesti yli 40-vuotiaat sekä pohjois- ja itäsuomalaiset.

Perussuomalaisten kannattajille ykkönen on Jussi Halla-aho, ja hänen jälkeensä toiseksi ja kolmanneksi suosituimpia Aaltola ja Rehn.

Aaltola saa suosiota myös kokoomuslaisilta. Hän on heidän keskuudessaan kolmanneksi suosituin Rehnin ja Stubbin jälkeen. Aaltolasta pitävät erityisesti yli 60-vuotiaat ja maaseudulla asuvat.

Tausta

Näin tutkimus tehtiin

  • Kantar Public on toteuttanut tutkimuksen Helsingin Sanomien toimeksiannosta.

  • Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanava -internetpaneelissa 12.–17.5.2023. Haastattelujen kokonaismäärä on 1 007.

  • Asiaa kysyttiin seuraavasti: "Sauli Niinistö on toisella virkakaudellaan, eikä jatka tasavallan presidenttinä sen jälkeen. Seuraava tasavallan presidentti valitaan vuonna 2024. Ketkä seuraavista heistä olisivat mielestäsi hyviä valintoja tasavallan presidentiksi vuoden 2024 vaaleissa? Valitse kaikki mielestäsi kyseeseen tulevat henkilöt."

  • Tutkimukseen osallistuneille esitettiin kaikkiaan 51 nimeä, joista he saivat valita niin monta kuin halusivat. Myös listan ulkopuolelta sai mainita nimen.

  • Tutkimukseen osallistuneiden joukko edustaa maamme 18 vuotta täyttänyttä väestöä pois lukien Ahvenanmaan maakunnassa asuvat. Tutkimusotos muodostettiin monivaiheisella ositetulla otannalla.

  • Vastaajista 15 prosenttia valitsi vaihtoehdon ”en osaa sanoa” ja kolme prosenttia ei pitänyt ketään listan nimistä hyvänä valintana.

  • Tutkimustulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan noin 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat