Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä tukeva Helsinki Pride -yhteisö ei hyväksynyt kokoomusta kumppanikseen tämän vuoden Helsinki Pride -kulttuuritapahtumaan.
Monet päätöksestä pettyneet kokoomuslaiset toivat asian esiin sosiaalisessa mediassa maanantaina. Helsinki Priden toiminnanjohtaja Annu Kemppainen vahvistaa tiedon.
Keskustan Helsingin piirin puheenjohtaja Ville-Veikko Rantamaula kertoi HS:lle maanantai-iltana, että myös keskusta on suljettu tämän vuoden Pride-tapahtumasta ulos.
Päätöksen taustalla on alkuvuodesta eduskunnassa hyväksytty translain uudistus. Osa oppositiossa olleen kokoomuksen kansanedustajista äänesti uudistusta vastaan.
”Helsinki Pride -yhteisön hallitus kävi asiasta pitkän ja vaikeankin keskustelun. Hallitus totesi, että translaki on ollut yhteisöllemme niin kriittinen asia, että äänestyskäyttäytymisestään johtuen jotkin puolueet jätettiin hyväksymättä Helsinki Pride -tapahtuman kumppaneiksi”, Kemppainen sanoo.
Helsinki Pride -tapahtuman viralliset kumppanit voivat hänen mukaansa järjestää Pride-viikolla ohjelmaa sekä näkyvät yhteisön viestinnässä ja Pride-kulkueessa. Kokoomus on ollut yksi kumppaneista monena vuonna.
Sanna Marinin (sd) hallitus oli translain uudistuksesta erimielinen, sillä osa keskustalaisista vastusti uudistusta.
Kokoomuksen kansanedustajista 26 tuki hallituksen esitystä oppositiosta käsin ja varmisti translain uudistumisen. Kymmenen kokoomusedustajaa äänesti esitystä vastaan.
Kemppaisen mukaan Helsinki Pride -yhteisö toivoi, että koko kokoomuksen eduskuntaryhmä olisi äänestänyt uudistuksen puolesta.
”Ihmisoikeudet eivät ole omantunnon kysymyksiä. Kokoomuksessa on kansanedustajia, jotka tekevät hyvää työtä sateenkaari-ihmisten oikeuksien eteen. Olimme kuitenkin pettyneitä, ettei kokoomus tehnyt ryhmäpäätöstä tästä asiasta.”
Onko muitakin puolueita, jotka hakivat Helsinki Priden kumppaniksi tänä vuonna mutteivät äänestyskäyttäytymisen vuoksi tulleen hyväksytyksi?
”Emme ole vielä julkistaneet tämän vuoden yhteisökumppaneitamme, joten en voi kommentoida. Kokoomuslaiset toivat asian itse esille, joten vain heidän kohdaltaan pystyn kommentoimaan.”
Esimerkiksi Helsingin apulaispormestari Daniel Sazonov kirjoitti viestipalvelu Twitterissä, että Helsinki Priden päätös jättää kokoomus kumppaneidensa ulkopuolelle ”vetää surulliseksi ja hämmentyneeksi”.
”Päätöksestä välittyvä viesti on: ’Jos et ajattele täydellisen oikeaoppisesti, älä tule mukaan.’ Tai jopa: ’Jos kaikki porukassasi eivät ajattele täydellisen oikeaoppisesti ja oikein, älä tule mukaan.’” Sazonov kirjoitti.
Kokoomuksen puoluejohdon erityisavustaja Katri Manninen puolestaan kirjoitti, ettei osallistu Pride-kulkueeseen tänä vuonna.
”En käy kaunistelemaan: minusta tämä on törkeää ja loukkaavaa minulle ja meille kokoomuslaisille, jotka olemme tehneet töitä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolesta. Koen, että me emme kelpaa tasa-arvon puolustajiksi. Tämä ei ole uhriutumista, tämä vain tuntuu pahalta”, Manninen kirjoitti.
Keskustan Rantamaulan mukaan Helsinki Priden päätös lopettaa yhteistyö oli iso järkytys.
”Näköjään valikoitu sakki saa osallistua yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon puolesta puhuvaan tapahtumaan”, Rantamaula sanoo.
Hänen mukaansa keskustan oli tarkoitus olla mukana tapahtumassa myös tänä vuonna.
”Meillä on toiminnassa seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, eikä pelkästään heidän vaan meidän kaikkien osalta tämä on järkyttävää ja täysin pöyristyttävää tämä toiminta.”
Rantamaula pitää Helsinki Priden päätöstä suurena virheenä. Mikäli yhteistyön katkaisemisen syynä oli näpäyttää puolueita translain uudistuksen eduskuntakäsittelystä, mentiin asiassa Rantamaulan mukaan liian pitkälle.
”Tämä on vastoin kaikkea sitä arvomaailmaa ja toimintaa, miksi me ollaan oltu mukana siinä toiminnassa, mutta emme ole enää jatkossa kyllä mukana vaikka asia peruttaisiinkin. Se on kerran sanottu ja tällä mennään.”