Opetusalan järjestöjen mukaan leikkaukset vapaaseen sivistystyöhön vaarantaisivat jopa yli sadan oppilaitoksen olemassaolon.
STT uutisoi tiistaina, että hallitusneuvotteluissa kaavaillaan leikkauksia kansanopistojen, kansalaisopistojen, kesäyliopistojen ja muiden vastaavien oppilaitosten rahoitukseen. STT kertoo, että sen lähteiden mukaan hallitusneuvotteluissa on ollut esillä vähimmillään 20 miljoonan ja enimmillään 70 miljoonan euron leikkaukset.
Valtiovarainministeriö (VM) on todennut aiemmin keväällä, että valtion vapaan sivistystyön määrärahoja olisi mahdollista alentaa noin 50–90 miljoonalla eurolla. Perusteluksi se esittää, että yleissivistävyys- tai harrastustavoitteisesti opiskelivat keskimääräistä useammin korkeasti koulutetut sekä toimihenkilöasemassa työskentelevät, jotka voisivat maksaa opiskelunsa kustannukset itse.
Opetusalan ammattijärjestö OAJ lähetti tiistaina tiedotteen, jonka on allekirjoittanut 14 eri opetusalan järjestöä. Järjestöjen mukaan esillä olleet leikkaukset olisivat sen suuruisia, että monet oppilaitokset joutuisivat lopettamaan toimintansa.
”Esimerkiksi 70 miljoonan euron leikkaus vastaisi laskennallisesti yli 130 pienimmän oppilaitoksen lopettamista”, tiedotteessa sanotaan.
Myös Sivistystyönantajien elinkeinojohtaja Heikki Kuutti Uusitalo arvioi, että monet oppilaitokset eivät selviäisi tämänkaltaisista leikkauksista.
”Jos leikkaukset toteutuvat kaavaillun suuruisina, se vaarantaa koko maassa vapaan sivistystyön toiminnan”, Uusitalo sanoo.
Uusitalo ei pidä realistisena sitä, että opiskelijoiden maksuja voitaisiin nostaa niin paljon, että se paikkaisi puuttuvan rahoituksen määrän.
Vapaa sivistystyö kannattaisi tällä hetkellä nähdä yhteiskunnan voimavarana, Uusitalo sanoo.
”Kun meillä on tavoitteena koulutustason nosto, niin silloin meidän pitäisi hyödyntää tätä verkostoa ja ottaa siitä tehot irti.”
Opistoja voisi Uusitalon mukaan hyödyntää nykyistä enemmän esimerkiksi maahanmuuttajien koulutuksessa, aikuisten digikoulutuksessa ja muussa lisäkoulutuksessa.
”Monilla paikkakunnilla ikäluokat pienenevät, ja joudutaan miettimään esimerkiksi, mitä kieliä kouluissa voidaan tarjota. Tässäkin vapaan sivistystyö voisi olla apuna”, Uusitalo sanoo.
Lue lisää: STT:n tiedot: Kansanopistojen ja kesäyliopistojen rahoitukseen kaavaillaan leikkauksia