Perussuomalaisten ulos­marssi Sääty­talolta olisi performanssi, joka kumpuaa puolueen luonteesta

Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon vetämissä hallitusneuvotteluissa on paljon samaa kuin vuoden 2011 neuvotteluissa. Mutta on myös muutama merkittävä ero – kuten se, että nyt ultimaatumeita esittää kakkospuolue, ei neuvotteluiden vetäjä.

Hallituksen muodostaja Jyrki Katainen heitti kesäkuun 1. päivänä 2011 Sdp:n ja vasemmistoliiton ulos neuvotteluista. Sdp:n Jutta Urpilainen ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki tulivat ulos Säätytalolta.

| Päivitetty

Vaatimukset on lyöty pöytään, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi torstaiaamuna saapuessaan hallitusneuvotteluihin. Hallituksen muodostaja Petteri Orpo (kok) puolestaan sanoi, että on ”vakavan miettimisen paikka” kuinka edetään, jos maahanmuutto- ja ilmastokysymysten päälinjoista ei perjantaiaamuun mennessä löydy sopua.

On kuin kevät 2011.

Silloin kokoomus oli edellisen kerran vetämässä Säätytalon hallitusneuvotteluita. Neuvottelut olivat pitkät ja monin paikoin kaoottiset.

Keskiviikkoiltana 1. kesäkuuta 2011 hallituksen muodostaja, kokoomuksen Jyrki Katainen heitti Sdp:n ja vasemmistoliiton ulos neuvotteluista. Kokoomuksen tulkinnan mukaan puolueet tosin lähtivät itse.

Joka tapauksessa taustalla oli kokoomuksen verolinjauksia koskeva ota tai jätä -tarjous. Katainen kysyi keskiviikkoiltana kello 19 alkaneessa kokouksessa muilta puheenjohtajilta, käykö heille kokoomuksen esitys arvonlisäveron korottamisesta ja tuloveron alentamisesta.

Sdp:n Jutta Urpilainen ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki sanoivat, että ei käy.

Katainen vastasi tähän, että neuvotteluita heidän kanssaan ei näin ollen ole enää edellytyksiä jatkaa.

Tämä oli Urpilaiselle ja Arhinmäelle yllätys.

He olivat olettaneet, että kokoomuksen esitys oli edelleenkin pohja, josta oli tarkoitus vielä neuvotella.

Tyrmistyneinä kaksikko lähti puheenjohtajapöydästä.

Tämän jälkeen Sdp:n ja vasemmistoliiton neuvottelijat pakkasivat kimpsunsa ja kampsunsa pahvilaatikoihin ja poistuivat Säätytalolta.

Sdp:n Jutta Urpilainen ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki puhuivat toimittajille Säätytalon edustalla 6. kesäkuuta 2011, kun heidän puolueensa oli heitetty ulos hallitusneuvotteluista.

Ennakkoarvioiden mukaan perussuomalaiset saattavat perjantaina marssia ulos hallitusneuvotteluista. Se ei ole todennäköistä, mutta hyvinkin mahdollista.

Ulosmarssi ei myöskään tarkoita sitä, etteivätkö neuvottelut voisi myöhemmin jatkua. Niin kävi myös vuonna 2011, sillä Kataisen kaavailema vaihtoehtoinen hallituspohja ei toteutunut, kun vihreät kieltäytyi hallitukseen menosta keskustan kanssa.

Näin ollen Katainen joutui nöyrtymään ja kutsumaan Sdp:n ja vasemmistoliiton takaisin Säätytalolle neuvotteluihin. Niiden tuloksena syntyi lopulta kuuden puolueen six pack -hallitus.

Kataisella oli valtavat paineet saada hallitus kasaan. Vuonna 2011 kokoomus oli historiansa ensimmäistä kertaa suurimpana puolueena vetämässä hallitusneuvotteluita. Epäonnistuminen olisi ollut Kataiselle täysi nöyryytys.

Petteri Orpollekin epäonnistuminen hallituksen muodostamisessa olisi noloa. Mutta hänellä ei ole vastaavaa historiallista painolastia kuin Kataisella.

Hallituksen muodostaja Jyrki Katainen (kok) kuvattiin Säätytalolla tiedotustilaisuudessa kesäkuussa 2011.

Vuoden 2023 ja 2011 hallitusneuvotteluiden erona on se, että vuonna 2011 vaihtoehtoinen hallituskokoonpano keskustan, vihreiden, Rkp:n ja kristillisten kanssa olisi ollut kokoomukselle varmastikin mieluinen yhdistelmä. Tällä kertaa kokoomusta ei vaihtoehto samalla tavalla houkuttele. Sanna Marinin johtaman Sdp:n talouslinjaukset ovat niin kaukana kokoomuksen linjasta.

Jos neuvottelut perussuomalaisten kanssa kaatuvat, kokoomus on hankalassa tilanteessa.

Perussuomalaiset tietää tämän, ja siksi se on tällä viikolla ottanut tiukan linjan.

Suurin ero verrattuna vuoteen 2011 on myös se, että tällä kertaa ultimaatumeita neuvottelukumppaneille esittää perussuomalaiset, neuvotteluiden kakkospuolue, ei neuvotteluiden vetäjä eli kokoomus.

Riikka Purra tekee niin, koska hän voi. Ja tavallaan myös siksi, että hänen on pakko.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra puhui toimittajille hallitusneuvottelujen yhteydessä Säätytalolla keskiviikkona.

Perussuomalaiset on erilainen puolue.

Toki se haluaa hallitukseen, mutta se ei ole sille samanlainen kaiken ylittävä tavoite kuin muille puolueille.

Purra on koko puheenjohtajakautensa toistanut lukuisia kertoja, että hänen johtamansa puolue on valmis hallitusvastuuseen ja kompromisseihin, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Hallitukseen meno edellyttää, että sen on pystyttävä edistämään keskeisiä tavoitteitaan – eli maahanmuuton rajaamista ja ilmastotoimissa peruuttamista.

Perussuomalaisille ei myöskään riitä vain se, että tavoitteissa edetään – vaan näiden muutosten pitää myös näkyä omien kannattajien silmissä selkeinä voittoina, mieluiten selkävoittoina. Bensan hintaa on pakko saada alas, tai muuten puolueessa syntyy kapina, joka voi johtaa kannatuksen romahdukseen ja puoluejohdon syrjäyttämiseen.

Perussuomalaisten tämän viikon tiukkaa linjaa selittääkin varmasti isolta osin se, että sillä on lauantaina puoluevaltuuston kokous Helsingissä. Puoluevaltuusto on puolueen ylin päättävä elin puoluekokousten välillä.

Purran olisi ollut vaikea mennä puoluevaltuuston eteen selittämään, että vaikka 80 prosenttia hallitusohjelmasta on valmiina, kaikki perussuomalaisten kynnyskysymykset ovat vielä auki.

Siksi perussuomalaiset vaati tämän viikon alussa, että maahanmuutto- ja ilmastokysymysten päälinjoista on sovittava ennen kuin muista asioista neuvottelemista voidaan jatkaa.

Ja jos ensi yönä näistä päälinjoista päästään sopuun, Purra pääsee hakemaan puoluevaltuustolta mandaatin siihen, onko kompromissi puolueväen mielestä riittävä.

Näin hän turvaa myös omaa selustaansa.

Tiukan linjan taustalla on varmasti myös se, että puolue haluaa näyttää kokoomukselle kaapin paikan. Perussuomalaisilla on eduskunnassa 46 kansanedustajaa – eli vain kaksi vähemmän kuin kokoomuksella.

Tiettävästi perussuomalaisten eduskuntaryhmässä moni edustaja suhtautuu kriittisesti hallitukseen menoon.

Puolet ja puolet, kuuluu eräs arvio ryhmän jakautumisesta. Hallitukseen menoa kannattavat kuulemma eniten ne, jotka näkevät itsensä mahdollisina ministereinä. Kriittisemmät eivät unelmoi ministeriauton takapenkistä.

(Tämä jako osoittaa, että kaikissa asioissa perussuomalaiset ei olekaan niin erilainen puolue.)

Kriisiyttämällä hallitusneuvottelut perussuomalaiset joka tapauksessa osoittaisi, että se ei aio olla pelkkä kokoomuksen apupuolue. Tämän toivotaan rauhoittavan kriittisimpiä äänenpainoja eduskuntaryhmässä.

Jos perussuomalaiset marssii ulos Säätytalolta, se todennäköisesti olettaa, että neuvotteluja voidaan pienen tauon jälkeen jatkaa. Kyseessä olisi siis performanssi. Voimannäytön jälkeen se olisi paremmassa asemassa neuvotteluiden jatkuessa kynnyskysymyksistä väännettäessä.

Politiikassa suunnitelmat kuitenkin tuppaavat usein menemään mönkään. Etenkin jos suunnitelma on monimutkainen ja siihen liittyy muita toimijoita, se harvemmin toteutuu täsmälleen suunnitelman tekijän toivomalla tavalla. Tämän perussuomalaiset varmasti tietävät.

Jos he Säätytalolta lähtevät, sinne ei välttämättä olekaan ensi viikolla paluuta. Tämän riskin puolue ulosmarssissa ottaisi.

Mutta kuten sanottua – hallitukseen pääsy ei ole perussuomalaisille itsetarkoitus.

Kesäkuun alussa 2011 demarit kajauttivat ennen poistumistaan Säätytalolta Taistojen tiellä -työväenlaulun. Se alkaa sanoilla ”eespäin, eespäin tiellä taistojen rinta rinnan astukaamme, siskot, veikot”.

Saa nähdä, kuullaanko perjantaina Säätytalon yläkerrassa taas yhteislaulua.

Perussuomalaisia ei yleensä ole tunnettu lauluperinteestään. Mutta yksi vaihtoehto yhteislauluksi voisi esimerkiksi olla perussuomalaisten nuorisojärjestön ennen eduskuntavaaleja julkaisema Turvapaikka-kappale.

Sen kertosäkeessä lauletaan: ”Ei haittaa, vaikka tulis mainehaittaa.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat