Radio ja TV    |   Kulttuurisarja

Huumeet synnyttävät kulttuuria

Kiihkoton kulttuurisarja esittelee huumausaineiden vaikutuksia taiteeseen

Tilaajille
Kulttuurin huumehistoria
Radio 1 klo 17.20

Erilaisilla huumausaineilla on ollut kiistaton rooli useiden taideteosten synnyssä. Huumeet ovat vaikuttaneet musiikissa, kuvataiteessa, elokuvassa ja kirjallisuudessa. Niiden vaikutuksesta on jalostunut niin populaarikulttuuria kuin kaunotaidettakin.

Tästä huolimatta huumeiden rooli taiteessa on edelleen suomalaisessa keskustelussa jonkinasteinen tabu. Vallitsevaan moralistiseen ilmapiiriin ei sovi, että nykyisin laittomiksi määritellyillä aineilla olisi ollut roolinsa sellaisten teosten synnyssä, jotka ovat yleisesti tunnettuja ja rakastettuja.

Siksi Kaisa Pulakan ja Jukka Mikkolan 12-osainen sarja on tervetullut tietopaketti huumausaineiden vaikutuksesta eräisiin teoksiin. Sarja suhtautuu huumeisiin neutraalisti sortumatta sen enempää ihannoimaan kuin tuomitsemaankaan tajuntaan vaikuttavia aineita.

Sarja rajautuu etupäässä musiikkiin ja kirjallisuuteen. Musiikintekijöistä pääsevät esille muiden muassa The Beatles, Charlie Parker ja dj-guru Westbam.

Kirjallisuutta käsittelevissä jaksoissa selaillaan esimerkiksi beat-kirjailija William Burrough'n Nistiä, gonzotoimittaja Hunter S. Thompsonin romaania Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa sekä Lewis Carrollin lastenklassikkoa Liisan seikkailut ihmemaassa. Sarjan osat on otsikoitu teosten mukaan.

Yhtä hyvin osat voisi otsikoida huumausaineiden mukaan, sillä teosten kautta edetään luontevasti kunkin taustalla olevaan aineeseen.

Hector Berliozin Fantastisen sinfonian kautta tutuksi tulee oopiumi, Charlie Parkerin Moose the Moochen kautta heroiini ja Mika Waltarin Suuren illusionin myötä esimerkiksi kokaiini, hulluruoho ja kärpässienet.

Myös huumeiden negatiiviset vaikutukset teosten tekijöihin tuodaan realistisesti esille.

Kaikkien esiteltävien teosten taustalta ei löydy huumekokeiluja. Sarjan toisessa jaksossa esiteltävä Sherlock Holmes -romaani Neljän merkki (Sign of Four) esimerkiksi ainoastaan kuvaa päähenkilön kokaiininkäyttöä. Kirjailija Sir Arthur Conan Doylen huumekokeiluista ei löydy todisteita.

Ensimmäisessä osassa esittelyssä on "maailman ensimmäinen psykedeelinen sinfonia", Hector Berliozin Fantastinen sinfonia vuodelta 1830. Pakkomielteinen rakkaus ja oopiumi raunioittivat säveltäjän hermot, mutta synnyttivät myös vallankumouksellisen sävellyksen, joka sai jakautuneen vastaanoton.

Sävellyksen rinnalle nousee ohjelmassa toinen samalle aikakaudelle sijoittuva teos, Thomas de Quinsleyn romaani Confessions of an English Opium-eater, jota pidetään maailman ensimmäisenä kuvauksena huumausaineiden viihdekäytöstä.

Samalla avautuu värikäs kuva aikaan, jolloin huumeiden nykyisenkaltainen kriminalisointi oli vielä kaukana tulevaisuudessa. Oopiumia vedettiin kuin buranaa. Sillä lääkittiin myös kotieläimiä, ja sitä tarjottiin vauvoille unilääkkeeksi.

Kiinnostavan aiheen lisäksi kulttuurisarjan vetävyyttä lisää se, että ohjelmat on tuotettu huolellisesti.

Toimittajien vuoropuhelu on elävää, ja äänisuunnitteluun on kiinnitetty huomiota.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    9. 9

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää