Radio ja TV

Vasemman ja oikean kohtaamispiste on tässä

Tapio Piiraisen pienimuotoisessa tv-draamassa entiset arkkiviholliset Iiro Viinanen ja Esko Seppänen ystävystyvät

Tilaajille
Arvio: tv-elokuva
Kotikatsomo: Vasen ja oikea
Käsikirjoitus ja ohjaus Tapio Piirainen
Pääosissa Kari Heiskanen, Pertti Sveholm
TV1 klo 21.05

Vastakkainasettelujen aika ei ole ohi, mutta vuosien kuluessa rajat saattavat siirtyillä. Politiikan vanhat viholliset, vasemmiston entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko Esko Seppänen ja lamavuosien valtiovarainministeri, pataporvari Iiro Viinanen, kohtasivat toisensa uudenlaisissa merkeissä ja löysivät keskusteluyhteyden. Sen pohjalta julkaistiin vuonna 2012 kirja Vasen oikea, oikea vasen.

Yhdistävä tekijä ei löytynytkään ensin politiikasta. Molemmat herrat sairastavat Parkinsonin tautia, ja sen pohjalta käytiin ensimmäiset privaatit keskustelut. Yllättäen he eivät olleet politiikassakaan kaikessa eri mieltä.

Tapio Piirainen keksi dramatisoida miesten ystävystymisen. Julkaistu kirja perustuu kirjeenvaihtoon, mutta Piiraisen tv-draamassa Viinanen ja Seppänen tapaavat lounailla ja matkustavat yhdessä Lappiin. Idea on sympaattinen ja erilainen. Hyvä, että joku uskoo vielä politiikan ja talouden kiinnostavan.

Toteutuskin on yksinkertainen. Eihän siihen juuri muuta tarvita kuin kaksi hyvää näyttelijää. Piirainen valitsi ilmeisimmät: Viinasta näyttelee Pertti Sveholm ja Seppästä Kari Heiskanen.

Seppänen on monisanainen teoreetikko, kun taas Viinanen väittää, ettei piittaa teorioista lainkaan. Seppänen on myös enemmän äänessä ja Viinanen melkein koko ajan altavastaajana.

Kun keskustelu siirtyy "herra Parkinsonista" politiikkaan, ensin käydään läpi lama-ajan tapahtumat. On tietysti selvää, että juuri siinä aihepiirissä Viinanen joutuu puolustuskannalle.

Talousaiheista ei hevin synny sujuvaa dialogia, mikä on harmi, koska lamavuosissa olisi niin paljon penkomista. Tv-elokuvasta syntyy vaikutelma, että aihe vain ohitetaan ja siirrytään seuraaviin.

Toisaalta miesten ideologiset erot tulevat selkeämmin esiin, kun koukataan ensin vuoden 1918 kautta (Seppäsen mukaan jääkärit olivat terroristeja) reaalisosialismiin ja nykykapitalismiin.

Viinanen ei käytä itsestään nimitystä kapitalisti, eikä Seppänen kutsu itseään kommunistiksi kuin poikkeustapauksissa. Kun lopulta päädytään nykyaikaan ja Fortumin optioihin, miehet alkavat olla samoilla linjoilla. Ahneus on saanut taloudessa liian suuren vallan.

Dialogi on välillä todella paperista, vaikka epäilemättä kokeneet poliitikot saattavat oikeasti puhua juuri näin vaikka saunan lauteilla. Ensimmäisissä tapaamisissa Piirainen näyttää herrojen ärtymistäkin, ja myöhemmin puhe kääntyy henkilökohtaisemmaksi, kun Seppänen ryhtyy kertomaan syöpään kuolleesta pojastaan. Siitä taas sukeutuu keskustelu eutanasiasta.

Sveholm ja Heiskanen korostavat rooleissaan pidättyväisyyttä. Mallia lienee otettu päähenkilöiden julkisista esiintymisistä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää