Radio ja TV

Petos ei ole alkujaksojensa perusteella täysosuma

Sarja kurkistaa valtapeliin ja rahanhimoon tuulivoimayhtiössä. Aivan täysosuma se ei vielä alkujaksojensa perusteella ole.

Tanskalaisten draamasarjojen rima alkaa olla jo niin korkealla, että ennen pitkää kovat odotukset eivät täytykään. Sikäläisellä yleisradioyhtiöllä DR:llä on kuitenkin niin toimivat reseptit ja tekijät käytössään, että mahalaskuja ei ainakaan voi tulla.

Uusi Petoskin on rakennettu tukevan kivijalan päälle. Tanskalaisten tuotantotapa on käsikirjoittajavetoinen, ja sarjan kirjoittajilla on kokemusta sekä Vallan linnakkeesta että Perillisistä. Pääkäsikirjoittajana on toiminut Jeppe Gjervig Gram. Vastaava ohjaaja Per Fly tunnetaan parhaiten elokuvista, muun muassa ruotsalaisesta Monica Z -elämäkerrasta.

Visuaalisessa ilmeessä korostuu aiemmista tanskalaissarjoista tuttu sininen sävy, joka tässä tapauksessa viittaa myös alkuteksteissä tulvivaan vesiteemaan. Ja mihin sitten vesi viittaa? Se selvinnee kymmenosaisen trillerin edetessä.

Keskiössä on tällä kertaa energiatalous. Sarjan tapahtumat keskittyvät suureen, valtion tukemaan Energreen-yhtiöön, joka menestyy tuulivoimalla. Sarja vihjaa vahvasti, että uusiutuvan energian taustalta löytyy yhtä rumaa valtapeliä ja rahanhimoa kuin mistä tahansa yritysmaailmasta.

Yksi päähenkilöistä on nuori nainen Claudia (Natalie Madueño), joka nousee pikavauhdilla Energreenin pääjuristiksi. Hänen perimmäiset motiivinsa pysyvät arvoituksena, samoin kuin firman johtajan Sanderin (Nikolaj Lie Kaas). Sarjan jännitettä kasvatetaan juuri päähenkilöillä, joista kerrotaan vain tipoittain. Claudia on kuitenkin se, jonka moraaliin on tarkoitus luottaa.

Vastapoolissa on poliiseja, jotka ryhtyvät tutkimaan tavanomaista henkirikosta. Tapaus tuntuu olevan yhteydessä Ener­greeniin, ja pääpoliisi Mads (Thomas Bo Larsen) ajautuu työskentelemään talousrikosten puolelle.

Tapahtumia käynnistyy useissa pisteissä. Kolmannessa jaksossa ollaan Abu Dhabissa ja globaalin energiatalouden syövereissä. Samalla juoni alkaa siirtyä lähitulevaisuuden puolelle.

Petos on jälleen lyönyt katsojaennätyksiä kotimaassaan, mutta ihan täysosumalta se ei alkujaksojen perusteella vielä vaikuta. Henkilöhahmot piirtyvät epätarkasti, ja poliisien työskentelyä kuvataan vetelästi.

Tanskalaiset ovat taitavia dramatisoimaan vaikeita yhteiskunnallisia asioita. Petoksen juoni on huuhaata, mutta se kerrotaan niin huolellisesti, että sarja herättää järkeenkäyviä kysymyksiä. Tosiaan: miten uusiutuva energia mullistaa globaalia taloutta?

Petos Femillä klo 22.00. Pääkäsikirjoittaja Jeppe Gjervig Gramin haastattelu: hs.fi/kulttuuri.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • draamasarja
  • jännityssarja
  • Tanska

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    4. 4

      Ydinonnettomuusalue ei ole sen vaarallisempi kuin suurkaupunki saasteineen – edes Fukushimasta ei olisi tarvinnut muuttaa, sanovat tutkijat

    5. 5

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    6. 6

      Kolmekymppiset ystävykset avasivat Helsinkiin boutique-hostellin, joka työllistää kehitysvammaisia ja maksaa heille kunnollista palkkaa: ”Paras idea ikinä!”

    7. 7

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    8. 8

      Väitös: Vanhempien esimerkki voi saada lapset liikkumaan koko elämänsä ajan – Isien ja poikien välillä näkyi kaikkein selvimmin yhteys

    9. 9

      Pariisin kaduilla vaeltanut tiikeri ammuttiin – karkasi sirkuksesta keskellä kaupunkia

    10. 10

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    4. 4

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    5. 5

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    6. 6

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    7. 7

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    8. 8

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    9. 9

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    10. 10

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    9. 9

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    10. 10

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    11. Näytä lisää