Radio ja TV

Ennen kauhuelokuvissa jäi henkiin maskuliinisin tyttö – traditio on päivittynyt ajan myötä

Termin ”viimeinen tyttö” lanseerasi elokuvatutkija Carol J. Clover kauhuelokuvia käsittelevässä kirjassaan vuonna 1991.

Neljä teiniä ajaa kesäyössä miehen päälle. He heittävät ruumiin mereen. Seuraavana kesänä joku jahtaa nuoria. Joku, joka tietää mitä edelliskesänä tapahtui. Selviytyvätkö nuoret? Jääkö kukaan henkiin? Ja jos jää, niin kuka?

Menestyselokuvan Tiedän mitä teit viime kesänä katsoja voi esittää sivistyneen arvauksen, mikäli on nähnyt 1970–1980-luvun kauhuelokuvia.

Tai jos on tutustunut niin sanottuun viimeisen tytön teo­riaan, joka selittää noiden vuosikymmenten kauhuelokuvien loppuratkaisuja.

Termin viimeinen tyttö (final girl) lanseerasi elokuvatutkija Carol J. Clover kauhuelokuvia käsittelevässä kirjassaan Men, Women and Chainsaws: Gender in the Modern Horror Film (1991). Clover huomasi, että monissa kauhuelokuvissa hirviö tai murhaaja tappaa ensin liudan ihmisiä ja lopuksi tämän tappaa tyttö, aivan tietynlainen tyttö. Tätä tyttöä hän kutsuu viimeiseksi tytöksi.

Viimeinen tyttö on usein kieltäytynyt huumeista tai seksistä elokuvan aikana. Viimeisen tytön nimi on tavallista useammin pojalle sopiva, kuten Avery, Chris tai Sidney.

Hän on muita älykkäämpi, rohkeampi ja harkitsevampi. Hän pukeutuu käytännöllisesti. Hän tutkii asioita. Hän on maskuliinisin elokuvan tytöistä.

Rohkeus ja käytännöllisyys tekevät hänestä selviytyjän ja sankarin.

Vanhoissa elokuvissa naisen pelasti yleensä miespuolinen sankari. Niihin verrattuna viimeisen tytön elokuvat olivat askel modernimpaan suuntaan, sillä viimeinen tyttö pelastaa itse itsensä.

Toisaalta viimeisen tytön on oltava maskuliininen selvitäkseen hengissä. Lisäksi viimeisen tytön elokuvat ovat siinä mielessä konservatiivisia, että niissä seksistä seuraa rangaistus.

Tiedän mitä teit viime kesänä päivitti viimeisen tytön ideaa 1990-luvun tarpeisiin. Hengissä selviämisen logiikka ei ole enää samanlainen kuin aikaisemmin, mutta jotain vanhasta on jäänyt jäljelle.

Viimeisen tytön traditio päivittyy koko ajan. Sitä kommentoidaan suorasukaisesti esimerkiksi kauhukomedioissa The Cabin in the Woods (2012) ja The Final Girls (2015).

Käsikirjoittaja Joss Whedon on kertonut, että televisiosarjaa Buffy, vampyyrintappaja (1997–2003) inspiroi kauhu­elokuvan traditio, jossa kaunis ja vaalea tyttö saa aina surmansa.

Buffy on vaalea, kaunis ja hauska ja harrastaa seksiä ja sitten kuitenkin surmaa hirviöitä.

Mainiota kyllä, Buffya näytellyt Sarah Michelle Gellar nähdään myös Tiedän mitä teit viime kesänä -elokuvassa.

Keskiviikkoiltana Kutosella nähdään jatko-osa Tiedän yhä mitä teit viime kesänä (1998). Elokuvan näyttelijälistausta ei kannata käydä katsomassa.

Muuten voi arvata liian helposti, ketkä ykkösosassa jäävät henkiin ja ketkä eivät.

Tiedän mitä teit viime kesänä (USA 1997) Kutosella klo 22.00.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuva

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    2. 2

      The New Yorker: Presidentti Trump vitsaili varapresidentti Pencen ”haluavan hirttää kaikki homot”

    3. 3

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    4. 4

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    5. 5

      Tähti­tieteilijät hurmoksessa: Kahden neutroni­tähden törmäys nähtiin ensi kertaa – ”kuolonspiraali” pani liikkeelle avaruutta värisyttäviä gravitaatio­aaltoja

    6. 6

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    7. 7

      Somalian tuhoisaa terrori-iskua ei noteerattu EU:n ulkoministerikokouksessa – Soini kertoo lähettäneensä suruvalittelut, Sipilä ei asiasta twiitannut, vaikka Las Vegasin ampumisia surikin

    8. 8

      Madagaskarilla kymmeniä ihmisiä tappaneen ruton pelätään levinneen Seychelleille

    9. 9

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    10. 10

      Sähköautoyhtiö Tesla irtisanoi satoja työntekijöitä kehityskeskustelujen jälkeen – Model 3:n tuotanto kaukana tavoitteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    2. 2

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    5. 5

      Eroperheen lapsella Kaurilla on niin monta aikuista elämässään, ettei hän ole varma, kuinka monta kotia hänellä on – HS:n lukijat kertovat, kuinka kahden kodin perheissä pärjätään

    6. 6

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    7. 7

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    8. 8

      Keskustan sisäistä sähköpostia levisi koko eduskunnalle: ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet”

    9. 9

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    10. 10

      ”Rekan nupissa pystyn rauhoittumaan ja ajamaan rauhassa auringonlaskuun” – Jenna, 20, Eveliina, 24, ja Jasmin, 27, kertovat, miksi he ryhtyivät rekkakuskeiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää