Radio ja TV

Verinen toimintasarja ei hyödynnä kaikkia vahvuuksiaan

Smallvillen tekijöiden taistelulajisarja nousi suosituksi USA:ssa.

Teräsmiehen nuoruusvuosista kertova Smallville-sarja nosti Alf­red Goughin ja Miles Millarin uran nousuun 2000-luvun alussa. Sitä ennen miehet olivat käsikirjoittaneet muun muassa elokuvat Tappava ase 4 ja Shanghai Noon. Smallvillea tehtiin vuosina 2001–2011, tosin kaksikko jätti kirjoitus- ja tuotantotehtävät vuonna 2008 riitaisissa merkeissä.

Verinen, luita rusautteleva taistelulajisarja Into the Badlands (2015–) osoittautuu lähestulkoon Smallvillen vastakohdaksi. Sarja sijoitettiin AMC-kaapelikanavalla sunnuntai-iltaan suoraan suositun zombielahtailudraaman Walking Deadin jälkeen, jonka imussa se keräsi mittavan 5,6 miljoonan katsojakeskiarvon.

HBO:lla nähtävä sarja sijoittuu ”sotien jälkeiseen” tulevaisuuteen. Badlands-nimistä aluetta hallitsee seitsemän mies- ja naisparonia, jotka ovat alistaneet turvaa hakevat työläisikseen.

Quinn-paronin (ärsyttävän teennäinen Marton Csokas) tulojen lähde on lainattu tosielämän romahduksen kokeneesta yhteiskunnasta Afganistanista: seutua peittävät unikkopellot, joista saadaan oopiumia.

Paronien sotilaita, jotka taistelevat miekoin, veitsin ynnä muin wushu-elokuvista tutuin asein, kutsutaan klippereiksi. Quinnin klippereitä johtaa sarjan päähenkilö Sunny, jota näyttelee taistelemisen taitava, mutta tunneilmaisultaan rajoittunut Daniel Wu.

Kun paljastuu, että Sunnyn naisystävä Veil (Madeleine Mantock) on sääntöjen vastaisesti raskaana, vähintään tämä pitäisi saada turvaan. Tie ulos Badlandsista on tuntematon, mutta mahdollisesti apua voisi antaa Sunnyn pelastama M.K. (Aramis Knight) salaperäisine riipuksineen. Riipuksen esittämä mystinen kaupunki tuo mieleen – ehkäpä tarkoituksella – Ihmemaa Ozin (1939) Smaragdikaupungin.

Kaikkiaan ainekset ovat siis kohtalaisen tuttuja. Suurempi haitta kuitenkin on, että juonenkuljetus vie poispäin päähenkilöstä, paronien väliseen valtataisteluun ja Quinnin perheen sisäiseen juonimiseen.

Lupaavinta fantasiaelementtiä, verenvuodon M.K.:ssa aiheuttamaa synkkää, outoa ja vaarallista muutosta, hyödynnetään aivan liian vähän.

Näin sarjan päällimmäiseksi vahvuudeksi jäävät sujuvat taistelukohtaukset, joissa parhaat soturit kykenevät wushu-elokuvista tuttuihin painovoimaa uhmaaviin loikkiin ja lentoihin. Yhteenottojen koreografioista ovat vastanneet osatuottaja Stephen Fung ja hongkongilainen alan konkari Ku Huen-chiu.

Lopuksi on syytä varoittaa, että katsottavissa olevat kuusi jaksoa eivät muodosta nätisti sulkeutuvaa tarinaa. Niinpä AMC:n tuore päätös tilata ensi vuodeksi kymmenen jaksoa lisää oli sarjan faneille ilouutinen.

Into the Badlands HBO Nordicissa (hbonordic.fi).

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • draamasarja
  • Sci-fi ja fantasia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Näin Mehiläinen pääsee hoitamaan oululaisia verovaroilla: Maaseudun pikkukunta lähti terveysyrityksen välikädeksi

    2. 2

      Mitä tapahtui turvapaikanhakijoiden määrille ruuhkavuoden 2015 jälkeen, ja kuinka moni hakijoista sai luvan jäädä Suomeen? Todennäköisesti monen suomalaisen vastaus on väärä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaat kertovat, että opettaja antoi pillereitä ja käski olla alasti – Jälleen uusi päiväkoteja koskeva epäily roihautti suuren keskustelun Kiinassa: voiko ammattilaisiin luottaa?

    4. 4

      ”Sydän kääntyy rinnassa ympäri, kun jokin kone piippaa” – Tällainen on ihan tavallinen päivä Suomen suurimmassa synnytyssairaalassa, jossa syntyy jo viidennes maan vauvoista

    5. 5

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    6. 6

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    7. 7

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    8. 8

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    9. 9

      Ydinonnettomuusalue ei ole sen vaarallisempi kuin suurkaupunki saasteineen – edes Fukushimasta ei olisi tarvinnut muuttaa, sanovat tutkijat

    10. 10

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    6. 6

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    7. 7

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    8. 8

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    9. 9

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    10. 10

      Kolmekymppiset ystävykset avasivat Helsinkiin boutique-hostellin, joka työllistää kehitysvammaisia ja maksaa heille kunnollista palkkaa: ”Paras idea ikinä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää