Radio ja TV

Nyt huipentuva Bachelor Suomi koukutti katsojan – miksi? Kerromme neljä syytä

Bachelor Suomi -deittiohjelmassa kymmenen naista kisasi yhden miehen huomiosta. Väsynyttä? Inhottavaa? Ei, vaan koukuttavaa.

Koko kevään on saanut jännittää, ja vielä on yksi ilta edessä.

Bachelor Suomen tänään nähtävässä päätösjaksossa jäljellä on kymmenestä kilpailijasta kaksi. Heistä toisen unelmien poikamies Juha Rouvinen sitten valitsee.

Alkuperäistä The Bacheloria, deittiohjelmien deittiohjelmaa, on esitetty Yhdysvalloissa yhtä kauan kuin Suomessa on voinut maksaa euroilla kaupassa eli vuodesta 2002 lähtien. Silti kotisohvilla jäätiin taas koukkuun uuteen versioon. Mikä sarjassa kiinnostaa aina vain?

Syitä Bachelor Suomi -ohjelman suosioon on ainakin neljä.

 

1. Hyvä päähenkilö

Suomen ensimmäinen unelmien poikamies vuonna 2008 oli Antti Peltonen, silloin 24-vuotias jalkapallomaalivahti ja Hunks-tanssija. Arkisemmalla nykysankarilla Juha Rouvisella on kaksi lasta ja 13 vuotta enemmän ikää kuin Peltosella oli. Se tarkoittaa parempaa tarinaa.

Mutta toisaalta: voisiko Suomen ”unelmien sinkkunainen” olla poikamiehen tavoin neljääkymppiä lähestyvä kahden lapsen eronnut vanhempi? Voisi veikata, että naispäähenkilöön kohdistuisi koko joukko erilaisia vaatimuksia.

 

2. Kivat kilpailijat

”Kun näin muut naiset, tiesin olevani järkevässä seurassa”, sanoi loppumetreillä kisasta pudonnut Nina Anna-lehden haastattelussa.

Mukavilta ihmisiltä kymmenikkö vaikutti kotisohvaltakin. Vaikutelmaa tukee – tai luo – kuvakerronta, joka on moniin muihin ohjelmiin verrattuna hienovaraista. Riitoja ei usein nähdä. Dramaattisella hetkellä ruudun täyttää kuva pettyneistä kasvoista.

Temptation Island vetoaa alhaisempiin tunteisiin. Poikamiesformaatti on imelyyteen asti hienostuneempi. Siihen kuuluvat iltapuvut ja peitellyt konfliktit”, sanoo mediakulttuurin tutkija Mikko Hautakangas.

 

3. Arki on läsnä

Jenkkiversiossa tavoitteena on juhlallinen päätösjakso: silloin poikamies kosii. Bachelor Suomi on arvoliberaalimpi. Tavoitteena ei ole pyhä avioliitto vaan toimiva uusperhekuvio.

Mutta toisaalta: kuviota kieltämättä suunnitellaan mieskeskeisesti.

”Jaksoissa puhutaan paljon poikamiehen lapsista ja vähemmän naisten unelmista”, Hautakangas huomauttaa.

 

4. Retro viehättää

Pitkään tosi-tv-formaatit pyrkivät ylittämään hurjuudessaan toinen toisensa, Mikko Hautakangas muistelee. Monien perinteisten deittiohjelmien jälkeen meilläkin alkoi astetta jännempi Ensitreffit alttarilla.

Bachelor Suomessa viehättää juuri sen perinteisistä perinteisin muoto. Se saa uskomaan ihmeisiin, vähän kuin satua lukisi.

Ehkä suurin ihme on se, kuinka kaksi kilpailijaa voisi olla poikamiehelle ”yhtä oikeita”, kuten väite kuuluu.

”Tutkimuksessa käytetään melodramaattisen mielikuvituksen käsitettä. Se tarkoittaa sitä, kuinka saippuaoopperan älyttömätkin käänteet alkavat tuntua sarjalle antautuvasta katsojasta uskottavilta”, Hautakangas sanoo.

Samalla tavalla ajatus moneen ihastuneesta poikamiehestä tuntuu todelliselta. Ja jännittävältä. Ja sympaattiselta.

Voi Bachelor-parkaa! Kummankohan se valitsee?

Bachelor Suomi -sarjan toiseksi viimeinen jakso Livillä klo 20.00 ja finaalijakso Livillä klo 21.00. Bachelor Suomi – tilinteko Livillä klo 22.00.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • reality
  • Deittiohjelma

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    4. 4

      Masturbointia, hameen alta kuvaamista, seksiä lainsäädäntöapua vastaan – EU-parlamentti kuohuu seksuaalisen häirinnän syytöksistä, meppijoukko vaatii selvitystä mediapaljastusten jälkeen

    5. 5

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    8. 8

      Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset

    9. 9

      Ei-toivotut vauvat saatetaan jatkossa jättää vauvaluukkuihin Tanskassa – osa kätilöistä vastustaa ajatusta

    10. 10

      Donald Trump arvosteli jälleen NFL:n polvistumisia – ja sai itse tuhansien kommenttien arvosteluvyöryn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    4. 4

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    5. 5

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    8. 8

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    9. 9

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    10. 10

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Masturbointia, hameen alta kuvaamista, seksiä lainsäädäntöapua vastaan – EU-parlamentti kuohuu seksuaalisen häirinnän syytöksistä, meppijoukko vaatii selvitystä mediapaljastusten jälkeen
    3. Heikko alivoima Jokerien turma – Kontiola: ”Jaroslavlissa ovat hyvät olot, peli kulkee tuttujen ketjutoverien kanssa”
    4. Max Verstappenin saama rangaistus sai F1-väen kuumenemaan, Räikkönen kiitti palkintopallipaikalla
    5. Usain Bolt saamassa näyttöpaikan Bundesliigaseurassa, ja puheet ovat tutun suuret: ”Otan paikan maajoukkueesta ilman ongelmia”
    6. Tunti sitten
    7. Turussa viihtyvän suunnistuksen norjalaisen maailmanmestarin koneessa on valtava vääntö, vaikka hengityksestä lähtee hämmentävä ääni – ”Se kyllä kuulostaa pahalta”
    8. Nooralotta Nezirin kesän vaikeudet ovat historiaa – ”Olin niin poikki ja väsynyt, etten käynyt edes kävelylenkillä”
    9. Torstaina julkistettavat salaiset JFK-asiakirjat saattavat paljastaa uusia tietoja murhaaja Lee Harvey Oswaldin liikkeistä Meksikossa
    10. Donald Trump arvosteli jälleen NFL:n polvistumisia – ja sai itse tuhansien kommenttien arvosteluvyöryn
    11. 2 tuntia sitten
    12. Itsenäisyyttä tukevat katalaanit uhkaavat Espanjaa ”laajalla siviilitottelemattomuudella” – alueparlamentti ja senaatti äänestävät ehkä samanaikaisesti Katalonian itsenäisyys­julistuksesta ja pakkotoimista
    13. Lazion natsimieliset kannattajat kiinnittivät tarroja, joissa Anne Frank on AS Roman paidassa – Juutalaisyhteisö: ”Antisemitismi pois stadioneilta”
    14. Näytä lisää