Radio ja TV

Jalkapallon EM-kisat ovat tunteisiin vetoavaa viihdettä

”Ottelulähetyksissä tunnekuvat ohjaavat katsojien reaktioita kuten saippuasarjoissa. Kun kamera zoomaa kärsivään pelaajaan, katsoja samaistuu tuskaan”, sanoo mediatutkija Sami Kolamo.

Jännitystä, draamaa ja paljon puhuvia lähikuvia – Ranskassa tänään alkavien jalkapallon EM-kisojen tv-lähetykset ovat kuin tunteisiin vetoavaa saippuaoopperaa. Näin sanoo Tampereen yliopiston mediatutkija Sami Kolamo.

”Ottelulähetyksissä tunnekuvat ohjaavat katsojien reaktioita kuten saippuasarjoissa. Kun kamera zoomaa kärsivään pelaajaan, katsoja samaistuu tuskaan.”

Tunnekuvat ovat tärkeä osa nykyistä tv-urheilua. Kolamo tutki itse jalkapallokisojen tv-lähetyksiä osana parin vuoden takaista väitöskirjaansa. Hän huomasi, että arvokisojen televisioinneissa toistuvat tietyt kerronnan keinot, joilla tv-lähetyksiin viritetään draaman kaarta. Kolamo puhuu spektaakkelisegmenteistä, jotka yhdistävät tv-urheilua ja muuta viihdettä.

”Esimerkiksi elokuvissa on kohtauksia ja lähikuvia, jotka viestivät roolihahmojen tunteista ja toiminnan motiiveista. Samoin ottelulähetyksissä reaaliaikaisten pelitapahtumien sekaan leikataan hidastuksia ja uusintoja, joissa näkyy pelaajien ilmeitä ja eleitä. Tunnekokemusten esittämisen avulla katsojalle rakennetaan tiettyä tarinaa.”

Spektaakkelisegmentit ovat osaltaan muokanneet käsitystä siitä, mitä otteluun kuuluu. Tv-katsojalle välitetään jatkuvasti informaatiota tapahtumista, joita stadionin penkeiltä ei voi havaita.

Nopeiden leikkausten, lähikuvien, hidastusten ja tietokonepeleistä tuttujen kuvakulmien ohella lähetyksiin on ilmestynyt myös uusia päähenkilöitä.

”Viimeisen kymmenen vuoden aikana valmentajia on alettu kuvata yhä enemmän. Heistä on tullut pelaajien kaltaisia tähtiä.”

Suurin huomio EM-kisoissa kohdistuu silti kentällä esiintyviin pelaajiin. Kolamo huomauttaa, että pelaajien suoritusten rinnalla tv-lähetysten keskiössä on jalustalle asetettu miesruumis, jota estetisoidaan – ja erotisoidaan. Samalla tuotetaan tulkintoja miehisyydestä. Tähän osallistuvat niin kamerat ja ohjaajat kuin selostajat ja kommentaattorit.

”Lähetyksissä ihanteellisena pidettyyn maskuliinisuuteen liitetään useimmiten voima, kovuus, taito ja ruumiin hallinta.”

Joskus kuvakulmat tarjoavat toisenlaisiakin tulkintoja miesten välisestä kanssakäymisestä:

”Usein kuvissa pelaajat halaavat ja koskettelevat toisiaan hellästi ja lämpimästi, mutta näihin tapahtumiin selostus ei ota kantaa.”

EM-kisojen kaikki ottelut nähdään Ylen kanavilla. Kolamo kertoo odottavansa kisoja mielenkiinnolla, vaikkei katsokaan lähetyksiä tutkimusmielessä. Tutkijaidentiteettiä on tosin vaikea työntää täysin taka-alalle.

”Jos kuvissa vilahtaa jotain yllättävää, merkitsen ajan ylös ja palaan siihen myöhemmin.”

Jalkapallon EM-kisat 10.6.–10.7. Avausottelu Ranska–Romania TV2:ssa ja Areenassa klo 20.30.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Jalkapallon EM-kisat 2016

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    2. 2

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    3. 3

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    4. 4

      Ydinonnettomuusalue ei ole sen vaarallisempi kuin suurkaupunki saasteineen – edes Fukushimasta ei olisi tarvinnut muuttaa, sanovat tutkijat

    5. 5

      Yleisö puhkesi taputtamaan Tuntemattoman sotilaan kansainvälisen version ensi-illassa Tallinnassa

    6. 6

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    7. 7

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    8. 8

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    9. 9

      Valkoinen talo tapaa peitellä Trumpin golfauksia, mutta nyt presidentti suorastaan kehui pelaavansa kierroksen – ”Kilautan ensin Turkkiin ja luon sitten työpaikkoja”

    10. 10

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    6. 6

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    7. 7

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    8. 8

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    9. 9

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    10. 10

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää