Radio ja TV    |   Elokuva

Harvoin nähty Veijarit perustuu William Faulknerin Pulitzerilla palkittuun romaaniin

Elokuva on esitetty Suomen televisiossa aiemmin vain kerran, TV2:ssa vuonna 1984.

Veijarit ★★★ The Reivers, USA 1969 Hero klo 16.00 (K12)

Yhdysvaltain etelävaltioissa virisi oma tarinaperinteensä. Siitä ammensivat omilla tavoillaan esimerkiksi kirjailijat Mark Twain, Tennessee Williams ja William Faulkner.

Mark Rydellin ohjaama Veijarit perustuu Faulknerin viimeiseen romaaniin, josta hän sai toisen Pulitzer-palkintonsa. Nobelin Faulkner oli saanut jo 1949, ennen Pulitzereitaan ja arvostusta kotimaassaan.

Veijarit alkaa hieman imelästi, mutta happamia, jopa kirpeitä makuja tulee mukaan tarinan edetessä.

Eletään vuotta 1905 Mississipissä, Jeffersonin pikkukaupungissa, joka oli ympäristöineen Faulknerin monien teosten tapahtumapaikka. Junan kyydissä sinne saapuu tienoon ensimmäinen automobiili, kylän mahtimiehen tilaama Winton Flyer.

Sitä ”lainaa” retkelle Memphisiin, kauas Tennesseehen, Boon (Steve McQueen), hulttio, jonka sydän on kultaa. Seurakseen hän ottaa 11-vuotiaan Luciuksen (Mitch Vogel). Mukaan änkeää myös Ned (Rupert Crosse). Reissun perimmäinen tarkoitus on käydä bordellissa, jossa työskentelee Corrie (Sharon Farrell), johon Boon on palavasti pihkassa.

Tarinan kertojaksi on asetettu Lucius. Viattoman maalaispojan näkökulma antaa kätevän mittatikun aikuisten moraalin joustavuudelle.

Etelävaltioiden tarinointiperinteisiin sopivasti tarinassa on kommelluksia ja sattumuksia, ystävyyttä ja petoksia, rakkautta ja riitoja – ja hevonen. Miehet ovat etualalla, mutta hevonen on melkein yhtä ratkaisevassa roolissa kuin nainen.

Kun Veijarit sai ensi-iltansa 1969, mustien kansalaisoikeustaistelu oli juuri huipentunut. Ehkä siksi rotujen rinnakkaiselo näyttää elokuvassa helpommalta kuin 1905, johon se sijoittuu. Boonin ja mustan Nedin suhde tuskin olisi ollut samanlainen vuosisadan alussa.

Ainakaan Suomessa Veijareita ei ole nähty usein. Ehkä syynä ovat tuntemattomiksi jääneet tekijät.

Ohjaaja Mark Rydell jatkoi uraansa pitkästi yli 70-vuotiaaksi, mutta hänen tunnetuimmaksi työkseen jäi kolmella Oscarilla palkittu Kultalampi (1981), vaikka iso maine oli usein lähellä. Veijareiden tunnetuin tekijä oli Steve McQueen, jolle rooli sopi vähän liiankin hyvin.

Lopulta Veijarit solahtaa hyvin aikansa Hollywood-kaavaan, joka vuonna 1969 jo enteili 1970-luvun uutta aaltoa ja oli paljon fiksumpi kuin myöhemmin noussut teiniviihde.

Veijareiden ajankuva ja kaikessa sympaattisuudessaan moraaliltaan edes hitusen häilyvät päähenkilöt on tehty uskottavasti. Lapsellinen moralismikin on sälytetty lapsen niskoille.

Aikuiskatsojille Veijareiden kelvollinen viihde oli aikanaan unohdettavaa normikamaa. Nyt se olisi indie-tapaus.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Elokuva

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    2. 2

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    3. 3

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    4. 4

      Suomalaismies lähti Syyriaan sota-alueelle 2013, ja nyt hän on siellä jumissa kolmevuotiaan lapsensa kanssa – ”Olen nähnyt kaikenlaista”

    5. 5

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    6. 6

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    7. 7

      Miksi pojat alisuoriutuvat? Vanhempien ”luokkashoppailu” saattaa vauhdittaa sukupuolten oppimiseroja, tutkijat sanovat

    8. 8

      Ruokajätit kilpailevat nyt gourmet-sarjassakin – S-ryhmä yrittää ostaa Stockmannin Herkun ja olla muutakin kuin ”halpuuttaja”, K-ryhmä vastaa myymälöitä remontoimalla

    9. 9

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    10. 10

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    3. 3

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    4. 4

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    5. 5

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    6. 6

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    7. 7

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    8. 8

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    9. 9

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    10. 10

      Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää