Radio ja TV    |   Draamasarja

Tanskalaissarjoilta odotetaan nyt ihmeitä ihmeiden perään

Dicte onkin aika jännä tapaus: sekä puppua että hyvää viihdettä.

Vallan linnakkeen ja Rikos-sarjan jälkeen tanskalaisilta sarjoilta odotetaan nyt ihmeitä ihmeiden perään. Uusin Perilliset onkin vastannut odotuksia, ja kohta siitä nähdään meillä ­uudet jaksot.

Mutta kas kummaa, tänä vuonna Tanskasta on tullut myös pari sarjaa, jotka tuntuvat olevan ihan puppua.

Ensin oli Petos-trilleri, joka osoittautui katsojien petkutukseksi. Alku lupaili tuttua laatua, mutta jakso jakson perään kävi selväksi, ettei jännitys edennyt mihinkään suuntaan, poliisit pyörittelivät silmiään ja peukaloitaan, ja pahikset käyttäytyivät kummallisesti. Sarjan käsikirjoitus saattoi olla ihan okei, mutta ohjaus oli hukassa.

Sattuuhan sitä, paremmissakin tv-maissa.

Tänä kesänä alkoi Dicte, joka herätti vielä enemmän hämmästystä. Keski-ikäinen rikos­reportteri Dicte Svendsen palaa kotikaupunkiinsa Aarhusiin teini-ikäisen tyttärensä kanssa, ex-mies seuraa pian vanavedessä, ja uudessa työpaikassa syntyy sutinaa valokuvaajan kanssa.

Dicte (Iben Hjejle) sattuu ­aina paikalle, kun jossakin tapahtuu hirveitä henkirikoksia. Aarhus vaikuttaa pikkukaupungilta, vaikka tosiasiassa siellä asuu yli 200 000 ihmistä. Aarhus on Tanskan Turku. Sarjan perusteella siellä työskentelee vain kaksi poliisia.

Epäuskottavaa roskaa, totesi moni heti ensimmäisen jakson perusteella. Tanskalaisillakin on ollut huomauttamista.

Silti sitä on katsottu innolla. Dicte ei tosiaankaan ole realistinen, mutta se ei ole myöskään draamakomediaa, vaan jotakin näiden väliltä.

Dicte on Tanskan TV2:n tuotantoa, kuten on myös Net­flixiin päätynyt Rita sekä taannoinen Anna Pihl. Kaikissa on päähenkilöinä omapäisiä, ammatissaan pärjääviä naisia. Rita on opettaja, ja Anna oli poliisi.

Naisviihde on tylsä sana, mutta on selvää, että naiskatsojat ovat päässeet nopeammin jyvälle Dicten perimmäisestä tarkoituksesta kuin miehet. Meitä naisia varten Dicten koti on sisustettu niin kivasti, ja Dicten villapaitojen väri miellyttää silmää joka kohtauksessa. Iben Hjejlen hiukset on aina jätetty sopivasti sekaisin, jopa silloin kun Dicte lähtee juhlimaan.

Dicten ammatti on jännittävämpi kuin keski-ikäisten naisten keskimäärin, suhteet ex-mieheen ovat periaatteessa kunnossa, ja tyttärenkin kanssa riidat menevät nopeasti ohi.

Dictellä on myös kaksi uskollista naisystävää, joista toinen tosin putosi kuviosta, kun siirryttiin kakkoskaudelle. Elämä heittelee traumoista onnelliseen arkeen.

Hyvässä tv-viihteessä tunteet ovat uskottavia. Muu on sivuseikka.

Dicte TV1:ssä klo 21.05. (K16)

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • draamasarja

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ruman joululahjan: ohjuksia naapuriin – mutta miksi se hymyilyttää Venäjän tuntevia suomalaissotilaita?

      Tilaajille
    2. 2

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    3. 3

      Nainen muutti vuokra-asuntoon Espoon Laajalahteen, joutui tietämättään keskelle räjäytystyömaata – Sato vaatii täyttä vuokraa

    4. 4

      Emojit, aikamme vitsaus! Tässä 20 suomennosta ennen kuin viestimme ovat pelkkää kuvakirjoitusta

    5. 5

      Republikaanien sisällissodan ensimmäinen taistelu käydään tänään Alabamassa – ja se kertoo, miten sekaisin Amerikan politiikka on, kirjoittaa HS:n Saska Saarikoski

      Tilaajille
    6. 6

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    7. 7

      Trump määräsi amerikkalaiset takaisin kuuhun ja valmistelemaan matkaa Marsiin

    8. 8

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    9. 9

      Valkoisen talon tiedottaja kommentoi ahdistelusyytöksiä: Amerikka tiesi syytöksistä, mutta valitsi Trumpin presidentiksi niistä huolimatta

    10. 10

      Suomalaiset haluavat vapautta valita terveydenhuollossa, mutta yksityiset terveysyritykset epäilyttävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    4. 4

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    5. 5

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    6. 6

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    7. 7

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    8. 8

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    9. 9

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    10. 10

      Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettiin kiinni, kaksi muuta loukkaantui – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää