Radio ja TV    |   Kolumni

Suolainen superstartti

Uuden Vain elämää -kauden ensimmäisen jakson esitykset ovat poikkeuksellisen kivoja.

Kolmetoista minuuttia ja yhdeksäntoista sekuntia. Silloin se alkaa: Lauri Tähkän kuuluisan epäsymmetriset silmät muuttuvat kiiltäviksi suolavesialtaiksi.

Hallelujaa!

Uuden Vain elämää -kauden ensimmäisiä kyyneleitä ei siis tarvitse odottaa kauaa.

Ja kun hanat on avattu, piikki on auki – ilmeisesti koko kauden. Starttijakson aikana itkee nimittäin moni muukin kuin uuden kauden ensimmäisen osan päivän isäntä, Lauri Tähkä.

Hyvä niin: tämän takia me sarjaa katsomme.

Perjantaina palaavan suosikkisarjan viidennellä kaudella sukelletaan muutenkin saman tien syvään päähän.

Niin osallistujat kuin katsojatkin tietävät jo, missä ollaan ja miksi – lähetysminuutteja ei tuhlata Hirvensalmelle ajavien autojen seuraamiseen tai matkalaukkujen purkamiseen, vaan tunnesirkus poksahtaa käyntiin ennätysajassa.

Lauri Tähkän päivä on Vain elämää -jaksona muotovalio. Tähkä on tunteikas, mutta ei siirappinen, ja avoin, mutta ei ekshibitionistinen. Hän puhuu niin avioerostaan kuin alkoholismiin houkuttelevasta ammatista.

Kiitos Chisun, pöydän äärellä muotoillaan ääneen myös se ainoa särö, jonka Tähkässä näemme: pidimme sinua aika mulkvistina, kun jätit aikanaan Elonkerjuun.

Artisti pääsee avaamaan myös tätä teemaa ja kuulostaa vilpittömältä.

Illan esitykset ovat poikkeuksellisen kivoja nekin.

Eniten todisteltavaa on Suvi Teräsniskalla, joka ponnistaa eri viiteryhmästä kuin muuntautumiskykyiset ja modernit popparit, sekä Mikael Gabrielilla, joka on monelle sarjan katsojalle vielä vieras.

Kumpikin uskaltaa pysyä tyylilleen uskollisena, mutta ottaa silti kitisijöiltä luulot pois. Chisun ja Anna Puun tulkinnat ovat juuri niin hienoja kuin odottaa sopii.

Jos kokonaisuus kuulostaa liian täydelliseltä, se johtuu vain siitä, että se on sitä.

Rima loppukauden suhteen on korkealla.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Vain elämää
  • Laura Frimanin kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    2. 2

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    3. 3

      Suomessa myytävä jugurtti ja limsa eivät ole yhtä hedelmäisiä kuin Italiassa ja ikoninen tee on aromikkaampaa Britanniassa – Suomalaisten maku on tällainen, perustelevat yritykset

    4. 4

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    5. 5

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    6. 6

      Valeruokamyrkytykset vaivaavat Espanjaa: Poliisi tunnistanut jopa 800 huijauksesta epäiltyä brittituristia

    7. 7

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    8. 8

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    9. 9

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi Suomea rakennetaan korkeammaksi? – HS esittelee tulevia tornitalohankkeita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    3. 3

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    4. 4

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    5. 5

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    6. 6

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    7. 7

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    8. 8

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    9. 9

      Säveltäjä Toni Edelmann on kuollut

    10. 10

      Facebookin Messenger haluaa, että tunnemme itsemme hylätyiksi – Tämän takia nähtyyn viestiin vastaamatta jättäminen satuttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    10. 10

      ”Ideologisesti työtön” Ossi Nyman kuuli tukiensa katkaisemisesta Hesarista ja sai haastattelustaan palautevyöryn – ”Ei voi sanoa ääneen, että on tyytyväinen työttömänä”

    11. Näytä lisää