Tavanomainen sotaseikkailu ja laimea elokuva kokaiiniin sortuvasta avioparista - Radio ja TV | HS.fi

Tavanomainen sotaseikkailu ja laimea elokuva kokaiiniin sortuvasta avioparista

5.4.1990 3:00

Kwai-joen vangit Kwai-joen vangit on eräänlainen epävirallinen ja pahasti jälkijättöinen jatko-osa David Leanin 1961 ohjaamalle suositulle Kwai-joen sillalle. Elokuva perustuu sotahistorialliseen teokseen, joka kertoo siitä, mitä Kwai-joen sillat rakentaneille sotavangeille tapahtui siltojen tuhoamisen jälkeen. Englantilaiset ja australialaiset sotavangit rakensivat orjatyövoimana japanilaisille tärkeitä siltoja Kwai-joelle Thaimaahan toisen maailmansodan aikana. Kun amerikkalaiset tuhosivat sillat, vankeja alettiin aivan sodan loppuvaiheissa siirtää Japaniin. Andrew V. McLaglenin Kwai-joen vangit alkaa siitä mihin Leanin elokuva päättyi, mutta mitään muuta yhteistä näillä elokuvilla ei ole. Siinä missä Lean keskittyi luonnekuvaukseen ja tarinan psykologisiin painotuksiin, McLaglen tekee suoraviivaista toimintaa. Hän on kiinnostunut pelkästään vankien pakoyrityksistä ja niihin liittyvästä dramatiikasta. McLaglen on välinpitämätön ja kehno ohjaaja, joka teki 1960-luvulla lukuisia huonoja westernejä, kunnes siirtyi 1970-luvulla jännäreihin ja etenkin sotaelokuviin. Kun McLaglenin laiskoja yritelmiä seuraa, on vaikea uskoa hänen saaneen oppinsa itse John Fordilta. Kwai-joen vangit sentään kulkee, mikä on McLaglenin eduksi sanottava, mutta mitään tavanomaista sotaseikkailua kiinnostavampaa siinä ei ole, siitäkään huolimatta että toinen käsikirjoittaja on Nicolas Roegin monta jännittävän erilaista elokuvaa kirjoittanut Paul Mayersberg. Edward Fox ja Nick Tate kiristelevät hampaitaan sotavankien johtajina, Kurosawan viimeisimpien elokuvien tähti Tatsuya Nakadai yrittää hahmotella luonnekuvan sympaattisesta japanilaisupseerista ja McLaglen viljelee väkinäisen toiminnan ohella runsaasti perustelematonta rasismia. Pertti Avola Kaikella on hintansa Benjamin Steinin kirjaan Ludes perustuva Kaikella on hintansa on kitkerä kertomus erään avioparin yrityksestä toteuttaa amerikkalainen unelma, joka muuttuu huumeiden orjuudeksi. New Yorkissa asuva Lenny Brown (James Woods) on pikkubisneksiä pyörittävä yrittäjä ja epäilemättä huijarikin. Lennylle tarjoutuu kuitenkin tilaisuus päästä käsiksi suuriin rahoihin välittämällä veronkiertäjille kiinteistöjä länsirannikolta. Kalifornian rento elämäntyyli ja helpot mahdollisuudet rahantekoon sokaisevat Lennyn ja hänen vaimonsa Lindan (Sean Young). Uuden elintasonsa myötä molemmat löytävät myös äkkirikkaiden muotihuumeen, kokaiiniin. Länsirannikon menestyvien elämäntapaa elokuva kuvaa säälimättömäksi ja tyhjäksi. Kokaiinilla Lenny luulee pitävänsä niin elämänsä julkisivun kuin hermonsakin kunnossa. Onhan hän noussut periamerikkalaisten voittajien kastiin, ja he eivät saa tinkiä menestyksen elkeistä edes vararikon uhatessa. Käsikirjoitus antaa Lennyn ja Lindan hieman liian helposti ja pikaisesti heittäytyä itsepetoksen kierteeseen. Todellisuus toki vahvistaa sen, mitä elokuva tämän käännekohtansa jälkeen kertoo: huumeiden suosta ei aina helposti nousta kuiville. Koska Lennyn kaltaisten ihmisten kohtaloista ei monia loogisia vaihtoehtoja löydy, yllätyksettömäksi käynyt tarina sakkautuu. Vaikka ohjaaja Harold Becker (mm. Henkeen ja vereen, Rakkauden meri) tekeekin asiallista työtä, Kaikella on hintansa muotoutuu latteahkoksi moraliteetiksi, jota edes James Woodsin hermonpäillään tulkitseman Lennyn hahmo ei pelasta hienoiselta paperinmaulta. Petri Immonen

Luitko jo nämä?