Markku Fagerlund JIMMY BARNES... - Radio ja TV | HS.fi

Markku Fagerlund JIMMY BARNES...

8.10.1990 2:00

Markku Fagerlund JIMMY BARNES: Two Fires

Australian ykköskaveri Jimmy Barnes on parantanut tahtia urakalla. Jos aikaisemmat levytykset olivat tusinatavaraa, niin nyt Barnes rokkaa samaan malliin kuin Bryan Adams tai John Mellencamp. Äänessä on rosoinen sekoitus rock'n'rollia ja soulia, omat sävellykset toimivat nekin (mitä nyt kultanäppi Desmond Child on niitä vähän vesittänyt). Two Fires on kokonaisuutena tasaisen vahva paketti, jossa puhtia riittää viimeiseen raitaan asti. Aggressiivisuus, sielukkuus ja rento rullaavuus ovat hyvin sopusoinnussa Jimmy Barnesin neljännellä lp:llä. DAVE STEWART AND THE SPIRITUAL COWBOYS: Dave Stewart And The Spiritual Cowboys Eurythmicsin pitäessä taukoa sen toinen puolisko, Dave Stewart kokeilee onneaan sooloartistina. "Kokeilee" on oikea sana, sillä Stewartin aiemmat tekemiset huomioiden levy on merkillisen lepsua ja sekalaista. Aivan kuin kuuntelisi George Harrisonin ja Duran Duranin mutaatiota, joka ei itsekään tiedä mitä tehdä. AC/DC: The Razors Edge AC/DC:n polvihoususankarit jyräävät kahden vuoden levytystauon jälkeen. Sitten edellisen Blow Up Your Video -levyn on rumpupallille istuutunut Chris Slade, muuten meno ja musiikki on entinen. Siis yksitotista ja kailottavaa hardrockia ns. "miehekkäiden", sanoitusten saattelemana. Jos jostain voi uutta levyä kehua, niin tuottaja Bruce Fairbairnin työstä. Kitarat soivat hevisti, musiikista on otettu irti kaikki mahdollinen. Hyvä tuotantokaan ei silti peitä sitä tosiasiaa, että Razors Edge on tasapaksun tappavaa paahtamista, jonka kuuntelu ei totisesti rasita aivoja. COCTEAU TWINS: Heaven Or Las Vegas Skottilaiskolmikko on 80-luvun alusta alkaen tehnyt minimalistista popmusiikkiaan, jossa hauras eteerisyys yhdistyy nerokkaisiin musiikillisiin oivalluksiin. Tähän asti CT on ollut lähinnä pienen piirin yksityisomaisuutta, mutta tilanteeseen on luvassa muutos. Heaven Or Las Vegas on nimittäin astetta "tavanomaisempi" kuin aiemmat levyt. Onpa siinä jopa samanlaista kaupallista potentiaalia kuin Kate Bushilla, musiikin tasosta silti tinkimättä. Heaven Or Las Vegas toimii hienosti ensituttavuutena CT:n musiikkiin. Sen kautta on luontevaa matkata kolmikon mielikuvitukselliseen musiikkimaailmaan. JERRY WILLIAMS: Live På Börsen Ruotsalaisten rockveteraani koettaa livenä puskea eloa vanhoihin rock'n'rolleihin, mutta turhaan. Isosta taustabändistä huolimatta fiilis on väljähtänyttä kuin eilinen puuro. Mutta koskas ruotsalaiset ovat kunnon rock'n'rollia osanneet tehdäkään. STRYPER: Against The Law Ajat muuttuvat. Enää eivät Stryperin hevimiehet paisko musiikin voimalla raamatun lauseita kuulijan takaraivoon. "Kristillisen hevin" sijasta Stryper tekee nyt samanlaista popheviä kuin lukemattomat muut länsirannikon bändit. Stryper puhuu "aggressiivisemmasta & hevimmästä" linjasta, perimmäinen tarkoitus lienee kuitenkin laajemman yleisön kosiskelu. Tässä vain käy niin kuin kelkankäännössä yleensä: uskottavuus kärsii eivätkä eväät riitä muutenkaan kilpailuun Bon Jovin & kumppanien kanssa. THE JUDDS: Love Can Build A Bridge Äiti ja tytär Judd tekevät kantria suoraan sydämestä oli sitten kyse herkistä balladeista, bluesahtavista tunnelmista tai rullaavasta kantrirockista. Wynonna ja Naomi Juddin äänet sulautuvat nautittavasti yhteen, laulu on samaikaisesti vaivatonta ja ilmeikästä. Monipuolisuus, aitous, heleys ovat tämän levyn avainsanoja. Juddsin viiden vuoden takainen Rockin' With The Rhythm oli ilmestyessään yksi vuoden parhaita kantrilevyjä eikä Love Can Build A Bridge jää siitä juuri jälkeen.

Luitko jo nämä?