Markku Fagerlund FRANCINE: Hard... - Radio ja TV | HS.fi

Markku Fagerlund FRANCINE: Hard...

22.12.1990 2:00

Markku Fagerlund FRANCINE: Hard Enough

Alkuvuodesta ilmestynyt Francinen eka lp Fire oli rautaisannos rock'n'rollia ja rockabillya. Sen jälkeen lahtelaisbändillä onkin mennyt lujaa, ehkä liiankin lujaa. Syksyn keikoissa on ollut toivomisen varaa eikä nopeaan tahtiin tehty kakkoslevy ole sekään samaa luokkaa kuin Fire. Polte on lientynyt eikä teknisellä puolella tapahtunut kehitys korvaa energian vähenemistä, vaikkei Hard Enough huono levy olekaan. Tässä vaiheessa kannattaisi miettiä tulevia, ettei Melrose-ilmiö yllättäisi. Francine on liian hyvä bändi poltettavaksi loppuun ennen aikojaan. FLASH AND THE PAN: Collection Kahden entisen Easybeats-kaverin luoma studiobändi erikoistui tarttuvan popin tekemiseen hieman samaan tapaan kuin enemmän kuuluisuutta saanut Sgwueeze-yhtye. Vaikka Flash And The Panin viralliset levyt eivät koskaan nousseet aussipopin parhaimmistoon, niin yhteen saatettuna parhaat palat toimivat kiitettävästi. Kaikesta studiokikkailusta huolimatta Flash & The Panin popissa on vanhan hyvän ajan käsityöläisyyden leima. RANDY CRAWFORD: The Collection Randy Crawford on upeaääninen laulajatar, joka hallitsee tyylikkäästi balladipohjaisen viihteen tekemisen. Mutta mitä ideaa on julkaista tätä kokoomaa, kun sisältö on lähes sama kuin kolmen vuoden takaisella Love Songs -koosteella. Jos uutta materiaali ei irtoa, niin vanhan kierrättäminen toistamiseen uusiksi on arveluttavaa - vaikka kyse olisikin sinänsä hienosti tehdystä tunnelmamusiikista. MOTÖRHEAD: The Birthday Party Moottoripäiden livelevy No Sleep 'til Hammersmith on edelleen ylittämätön paketti hevyrockissa. Sen raa'n energian rinnalla tämä 10-vuotissynttärikeikalta vuonna -85 äänitetty kiekko jää pahasti jalkoihin. Suurin syy on Motörheadin kokoonpanossa, joka 80-luvun puolivälissä oli heikoimmillaan. Kitaristi Eddie Clarke oli poistunut, rumpali Phil "Animal" Taylor seikkaili muualla eikä Lemmy pystynyt yksin luomaan samanlaista, totaalista hevimetelikeitosta kuin bändin parhaina päivinä. PASIN LIIGA: Pasin Liiga Joku ehkä muistaa turkulaisen Pasi Raappanan, joka Mysiini-yhtyeineen ilmestyi kehiin 80-luvulla. Bändin nimi, tyyli ja miehet ovat sittemmin vaihtuneet, mutta musiikin tekeminen jatkuu. Pasin Liigan ensimmäinen levy jättää miehen nykykunnosta hajanaisen kuvan. Rosoinen, hieman Pelle Miljoonaa muistuttava musiikki jää puolitiehen niin biiseiltään kuin tulkinnoiltaan. Pitemmälle vietynä ja pelkistetympänä tällainen itsetilitys saattaisi toimia paremmin. CARLY SIMON: Have You Seen Me Lately? Carly Simonin vuoden takainen livelevy jätti positiivisen maun. Ilo taisi olla liian aikaista, studiosta käteen ei ole jäänyt paljon. Have You Seen Me Lately? kuorruttaa Simonin perinteistä laulaja/lauluntekijän imagoa moderneimmilla soundeilla pääsemättä puusta pitkälle. Mitäänsanomattomat sovitukset vain korostavat tulosta. LYNCH MOB: Wicked Sensation Dokkenin kitaristina kunnostautuneen (?) George Lynchin oma yritys kuulostaa lähinnä huonolta vitsiltä. Bändin kasvottomaan kiiltokuvaheviin on kerätty kaikki mahdolliset kliseet Bon Jovista aina Led Zeppeliin, omaa ajatusta ei vain ole nuotin nuottia. Levykansi on sekin muilta varastettu. "Ilkeä sensaatio" - toden totta.

Luitko jo nämä?