Hyvä mies vastoin tahtoaan Satunnaisia sankareita on satiiri nykyaikaisesta sankarinpalvonnasta - Radio ja TV | HS.fi

Hyvä mies vastoin tahtoaan Satunnaisia sankareita on satiiri nykyaikaisesta sankarinpalvonnasta

10.4.1993 3:00

Satunnaisia sankareita (Hero/Accidental Hero), ohjaus Stephen Frears, käsikirjoitus David Webb Peoples, kuvaus Oliver Stapleton, pääosissa Dustin Hoffman, Geena Davis, Andy Garcia. Tuotanto Laura Ziskin/Columbia.

Jos joku vuosituhannen lopulla vielä listaa elokuvien ansioita, Satunnaisia sankareita (Forum 1, Kino 1) asettuu varmaan 1990-luvun parhaimpien amerikkalaisten elokuvien kärkeen. Se on harvinaisuus: taidokkaasti toteutettu viihde-elokuva, jossa on sekä sydäntä että järkeä. Satunnaisia sankareita on Billy Wilderin Tuhansien silmien edessä (Ace in the Hole) 90-lukuisesti. Elokuvan ohjaajaa, englantilaista Stephen Frearsia ja Wilderia yhdistävät muutenkin eräät tekijät, vaikka Frears ei kirjoita omia elokuviaan. Wilderin tavoin hän on osoittautunut sekä monipuoliseksi tarinankertojaksi että sitkeäksi etenijäksi urallaan. Se ei ole ollut helppoa 1970- ja 80-luvuilla ohjaajalle, joka tekee mielellään komediaa, eikä välitä vääntää taide-elokuvaa eikä actionia. 52-vuotias Frears oli Karel Reiszin ja Lindsay Andersonin assistenttina näiden tehdessä läpimurtonsa 1960-luvulla, mutta hän joutui raivaamaan oman tiensä elokuvaohjaajaksi television tarjoamien työtilaisuuksien kautta, kun brittien elokuvatuotanto kuivahti täysin. Frears on myös viihtynyt Hollywoodissa, missä hän on saanut amerikkalaisten energisestä yrittämisestä tuulta purjeisiinsa. Valheet ja viettelijät valmistui Euroopassa amerikkalaisella rahalla, mutta Jim Thompsonin romaaniin perustuva kyyninen Huijarit oli perinjuurin amerikkalainen faabeli ja niin on Satunnaiset sankaritkin . Frearsin ote tuo siihen vain ovelan resonanssin, tumman kaiun perimmäisen optimismin alle. Satunnaisia sankareita on huijaritarina, joka esittelee kaksi harmitonta miekkosta. Molemmilla on sankarilliset hetkensä, mutta vain toinen heistä käyttäytyy kuin sankari. Päähenkilö on luihu pikkuroisto Bernie La Plante (Dustin Hoffman), joka vastoin vakaumustaan tulee pelastaneeksi yli 50 ihmisen hengen. Hänen vastakappaleensa on asunnoton sotaveteraani John Bubber (Andy Garcia), joka ei osaa tehdä melkein mitään väärää. Heidän elämänsä sinkoutuu uusiin sfääreihin, kun heistä tulee uutinen. Ahkera tv-reportteri (Geena Davis), urhea kameramies (Kevin O'Connor) ja heidän esimiehensä (Chevy Chase ja Stephen Tobolowsky) ruokkivat yleisön sensaationälkää joka päivä. Tänään on Bernie La Planten ja John Bubberin vuoro joutua rahvaan käsiin. Satunnaisia sankareita tunnistaa asunnottomien laumat hyvinvoinnin keskellä ja itsekkyyden mielekkyyden sattumanvaraisesti hyviä ja huonoja kortteja jakavassa yhteiskunnassa. Mutta samalla kun se satiirin keinoin nuhtelee, se rohkaisee toiveikkuuteen aseinaan huumori ja tunteellisuus. Frearsin ja Wilderin kritiikin kohteen erottaa 40 vuotta historiaa. Autoritääristä järjestelmää paennut Wilder vihasi liian kunnollisen näköisiä ihmisiä. Hän tiesi, että esimerkillisen kuoren alla piileskelee murhaajia. - Se näkyy selvästi esimerkiksi tänään, lauantaina, TV 2:ssa esitettävässä komediassa Vankileiri 17 . Frears tietää, ettei ylikuumentunut, valheellinen ja asioita kärjistävä julkisuus ole tappavaa, eikä sille ole pakko olla sokea. Osa yleisöä antautuu huijattavaksi ihan vapaaehtoisesti. Frearsillä on varaa olla lempeä, vaikkei hän usko siihen, että elämä voisi olla täydellistä. Populisteista hän eroaa lahjakkuutensa ansiosta. Hän osaa kertoa tarinan kaluamatta aineksia tyhjiin. Kuuluisia näyttelijöitään Frears käyttää säästeliäästi. Heitä ei pyydetä selittämään roolejaan vaan esittämään ne. Käsikirjoitus ja ohjaus pitävät lopusta huolen. Onnistumisen kannalta on tärkeätä, että Dustin Hoffman näyttelee aika ikävää äijänkäppyrää. Yhtä oleellista on, että Geena Davis osaa olla hyväsydämisen laskelmoiva. Andy Garcia säteilee kuin Teemu Selänne, täydellisen ihmisen kuva. Satunnaisissa sankareissa on kurinalaisuutta, jota nähtiin Hollywoodin elokuvissa enemmän silloin, kun tekijät olivat elokuvatehtaitten vakituisessa palveluksessa, eikä heidän tarvinnut esitellä kaikkia hyviä puoliaan jokaisessa elokuvassa. HELENA YLÄNEN

Luitko jo nämä?