Kissat näkevät tarkasti Julia Vuoren sävykäs eläinsatu tarkkailee humoristisesti taiteilijan elämää - Radio ja TV | HS.fi

Kissat näkevät tarkasti Julia Vuoren sävykäs eläinsatu tarkkailee humoristisesti taiteilijan elämää

21.12.1994 2:00

Marjatta Levanto - Julia Vuori: Eero. Otava 1994. 44 s. 125 mk. Vast'ikään Nuoren taiteen Suomi -palkinnon saaneen Julia Vuoren tyyli on hyvin tunnistettavissa, mutta hänen kiehtovat kuvitustyönsä eivät mitenkään mahdu vanhojen raja-aitojen sisään. Raja-aitojen sisältä Eero -kirja on lähtenyt. Eero on alkujaan multivisio, joka syntyi Ateneumiin lasten museokäyntien apuneuvoksi ja viihdykkeeksi. Näistä lähtökohdista on kasvanut oma, koviin kansiin päätynyt itsenäinen sarjakuvakirja, joka onkin jo enemmän aikuisten ja kaikenikäisten kuin lasten teos. Eero on sarvikuonon hahmon saanut taiteilijatyyppi, jonka puurtamista kutsumuksensa ja erään nimenomaisen maalauksen parissa kirja kuvaa. Eeron sarjakuvakerronta on harvinaista muttei kuitenkaan ennenkokematonta: teksti on kuvien alla. Eeron tapauksessa teksti on päähenkilön päiväkirjamaista monologia, kun esimerkiksi samaa kerrontaa harrastavien ranskalaisten Jacques de Loustalin ja Philippe Paringaux'n sarjakuvien tekstissä puhuu ulkopuolinen kertoja. Marjatta Levanto vastasi Julia Vuoren edellisen suuren kuvitustyön, lapsille tarkoitetun taidehistoriaa kommentoivan Tunnetko? -museo-oppaan teksteistä. Eeroon hän on poiminut tekstiosuudet taiteilija Eero Järnefeltin päiväkirjoista. Maalaus, jota sarvikuono-Eero mielessään ja ateljeessaan tekee, on Raatajat rahanalaiset. Nyt Levannon ja Vuoren osat ovat kuitenkin vaihtuneet, ja kuvittaja on noussut kirjan keskeiseksi tekijäksi. Kasvattamaan pyrkineessä Tunnetko? -kirjassa Vuoren kuvat olivat vallattomia ja raikkaita kommentteja, Eerossa kuvat kertovat itsenäisen tarinan, jota ulkoa napsitun oloinen teksti paikka paikoin häiriköi. Elämäkerralliset kehykset vetävät kirjaa takaisin raja-aitojen sisään, mutta arvelen että esimerkiksi lasten taidekasvatuskirjaksi Eero on liian vaikea ja liian persoonallinen. Sen voimakkaan, omanlaisen kuvamaailman varjossa teksti laimistuu ja latistuu. Järnefeltin päiväkirjamerkinnöistä ei synny erityisen kiinnostavaa tarinaa. Tekstiä on toisinaan teknisesti liikaa. Kuvista paistaa kuulaana lämmin, sävykäs ja hyväätekevä huumori, jonka rinnalla autenttinen päiväkirjamonologi tuntuu vanhahtavalta komedialta ja epähienolta esimerkiksi silloin, kun taiteilija tilittää sisimpiä tuntojaan. Sarjakuvan syntyminen ei ole ihme, sillä sarjakuvakerronta on aiemminkin pilkahdellut Julia Vuoren töissä. Kertovan ilmaisun valinnasta huolimatta Vuori ei ole tinkinyt kuviensa sisällöstä. Hänen sarjakuvaruutunsa ovat edelleen veikeästi sommiteltuja. Erityisen paljon aikaa Vuori antaa eläinhahmojensa ilmeille, kasvoille ja tunnelmille, ja joitakin liituviivan ja upean värimaailman arvoituksellisia ihmeyhdistelmiä jääkin katsomaan pitkiksi ajoiksi. Kirjan varsinaisia näkijöitä ovat viekkaat ja tietäväiset kissat, jotka tarkkailevat kaikkea vaihtelevilla mielialoilla ja asenteilla. Vauhdikasta kerrontaa Vuori esittelee silloin, kun kun flegmaattinen sarvikuono ryhtyy näkyvään työhön. Eero-taiteilijan tarinan liepeillä on runsaasti eloa. Tämän kirjan perusteella Julia Vuorelta alkaa odottaa jotain aivan kokonaan itse tehtyä kuvan ja sanan yhdistelmää. PETRI KEMPPINEN

Luitko jo nämä?